sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Maassa maan tavalla - vai?

(avautusmisvaroitus)

Meidän mielestä matkustellessa on tärkeää kunnioittaa kulloisenkin maan tapoja ja kulttuuria. Eikö kuulostakin ihan järkeen käyvältä? Niinpä vanha sanonta ”maassa maan tavalla” on ainakin yleisesti ottaen hyvä ohjenuora, vai onko? Mitä sitten, jos maan tavat ovat omien arvojen vastaisia? Aihe kutkuttaa tästä näkökulmasta etenkin muslimivaltaisen Malesiaetapin jälkeen, mutta en siitä huolimatta ala vatvoa sitä ainakaan nyt. Sen sijaan aion avautua teille siitä, miten ikävää on, kun turistipölvästit käyttäytyvät miten sattuu. Oheiset kuvat toivottavasti valottavat pointtejani ilman kuvatekstejäkin. Piirroskuvat on Laosin tapaohjeista, joita oli esillä tauluina ja vihkosina monissa turistikohteissa.
Länsimaiden kesken tapaerot ovat yleensä melko pieniä verrattuna eksoottisempiin maihin. Ensimmäinen asia, jonka Kaakkois-Aasiassa on väistämättä huomannut, on puolialaston pukeutuminen. Useissa vanhoissa rantapaikoissa on toki totuttu uima-asuihin, mutta ei esimerkiksi Myanmarissa. Paikalliset polskivat vaatteet päällä! Kävellessämme rannalla näimme, miten burmalaiset nuoret kuvasivat suu auki bikineissä olevia länkkäreitä.

Arvostelematta kenenkään vaatemakua, länsimaalaisille tuttu pukeutuminen ei ole soveliasta joka kulttuurissa tai paikassa. Etenkään temppeleihin ja muihin pyhiin tai tärkeisiin paikkoihin kuten museoihin ei olisi suotavaa mennä olkapäät tai polvet paljastavissa vaatteissa. Minusta on ihmeellistä, miten tätä voi olla niin vaikea käsittää. Eihän paljaaseen pintaan ja nakuiluun tottuneessa Suomessakaan ole tapana löntystää kaljapullo kädessä ja bikinit päällä kirkkoon. Monissa pyhissä paikoissa Kaakkois-Aasiassa paikalliset joutuvat vahtimaan, että tapaa kunnioitetaan ja pysäyttämään tunkeilijat portilla. Saatavilla on joskus pienellä kustannuksella lainaan huiveja ja sareja.

Yllättävän monille reissareille tällainen vaatetuksellinen kulttuuriero ei ilmeisesti ole tullut mieleenkään. Tiedättehän ne muodikkaat(?) puoli pakaraa paljastavat nanokokoiset shortsit ja hihattomat lurttupaidat, joiden kainaloaukot roikkuvat vyötärölle asti. Niissä painetaan menemään aivan joka paikassa ilman, että jää epäilystäkään millaiset rintaliivit on neidillä tänään päällä. Pahimmassa tapauksessa miehet (kaiken ikäiset) kulkevat kaduilla ilman paitaa ja naiset bikineissä.
 

Voin vakuuttaa, että minulle on ihan sama, miten kukakin pukeutuu. Annan kaikkien kukkien kukkia, mutta niiden omassa ympäristössään! Ikävimpiä tilanteita, joita olemme nähneet, on ollut kun nainen suuressa kaula-aukossaan tissivako tyrkyllä on työntynyt kuvaamaan alle metrin päästä munkkeja heidän perinteisessä almuseremoniassaan. Tällaisen hyvin epäkunnioittavan, ylimielisen ja ajattelemattoman käyttäytymisen takia on turisteille jouduttu laatimaan omat käyttäytymisohjeet.
Tähän pakko kertoa yksi tarina myös Etelä-Amerikasta. Oletteko kuulleet siitä, kun joku hassun riehakas porukka otti aikanaan Machu Picchulla itsestään alastonkuvan. Kuva oli niin huisin villi ja hassu, että se levisi netissä ja nousi jonkinlaiseksi hitiksi. Seurauksena oli, että lukuisat Picchulle matkaavat nuorisoporukat halusivat itsestään alastonkuvan kuuluisa maisema takanaan. Sillä piti päästä prassailemaan netissä. Vihdoin paikalliset närkästyivät heidän pyhän paikkansa häpäisyyn ja yksi porukka laitettiin putkaan ja päälle mätkäistiin kunnon sakot. Nykyään Picchulla on suuret kyltit, jossa kerrotaan kuinka monta tuhatta tulee sakkoa, jos alueella esiintyy alastomana. Järki hoi – missä olet!!!

Toinen turistien inhottava tapa on mölyäminen. Noloimpia paikkoja, joissa pidetään kauheaa älämölöä ovat pyhät temppelit. Niissä voi olla paikallisia rukoilemassa, mutta kenestäkään välittämättä turistit voivat rymistellä paikalle, työtyä eteen ottamaan selfietä itsestään tai räpsiä salamalla kuvia ihmisten naaman edessä samalla toisilleen huudellen. Enkä muuten liiottele yhtään! On käsittämättömän paljon vierailijoita, jotka eivät tunnu tajuavan ollenkaan, millaisessa paikassa he kulloinkin ovat. Moniko teistä katsoisi suopein silmin suomalaisella hautuumalla rellestäviä matkailijoita?
Verenpaineitani nostavat myös luonnossa melskaajat. Yksi pahimmista esimerkeistä tältä reissulta on, kun odotimme arkoja orankeja puiden suojista esiin. Korvistani nousi varmaan savu, kun muutama tyyppi kailotti aidan vieressä puhelimeen, pikkulapsien annettiin juosta kiljuen ympyrään, pari porukkaa otti kirkuen itsestään kuvia pusikon reunalla kuvia täysin orankeista välittämättä.
Ainakin Vietnamissa, Laosissa ja Myanmarissa melko pienetkin julkiset hellyydenosoitukset aiheuttavat voivat aiheuttaa hämmennystä. Halailu ja pusuttelu ovat yksityisasioita, joita ei perinteisesti kuulu harrastaa julkisesti. Monet turistit eivät välitä tästä pätkääkään. 

Lisäksi monissa Kaakkois-Aasian maissa on epäkohteliasta korottaa ääntään, vaikka tunteet kuumenisivatkin. Tämä voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta maltin säilyttäminen ei välttämättä ole aina ihan helppoa. Miettikääpä vaikka tilannetta, jossa monista varmistuksista huolimatta taksisi onkin tilattu väärään aikaan ja olet sen takia vaarassa myöhästyä lennolta. Ole siinä sitten coolina, kun hintakin on yht´äkkiä eri kun aiemmin sovittiin.

Monissa buddhalaisissa kulttuureissa jalat ovat vähän ”yäk”. Tapana on ottaa kengät pois, kun astutaan kotiin, temppeliin ja moniin muihin paikkoihin sisälle. Se joka monilta unohtuu on, ettei jalkoja ole suotavaa nostaa ylös oli se sitten tuolille tai pöydälle. Myös jalalla osoittelu tai jalkojen yli käveleminen on hyvin epäkohteliasta. Erityisesti Laosissa paikalliset suojasivat ohittaessaan maassa istuvia ihmisiä käsillä jalkojaan, jotta etteivät missään tapauksessa tönäisisi jalallaan ketään.
Istuvien ihmisten ohittamiseen kuului myös ohikulkeminen pienessä kumarassa. Kun pää painetaan hiukan alas, osoitetaan kunnioitusta istuvia kohtaan eikä tavallaan kuljeta nokka pystyssä parempina toisten ”yli”. Tämä oli meidän suoraselkäisten törröttäjien hiukan vaikea muistaa, vaikka kuinka koitimme käyttäytyä kunnioittavasti. Samoin kuin se, ettei ihmisten – lastenkaan - päätä saisi koskea. Suomessa on niin tottunut pörhöttämään pikkuisten hiuksia ja siluttelemaan päästä, että tämäkään ero ei aina meinannut pysyä mielessä.
Tässä muutamia esimerkkejä lukuisista tapaeroista, joita olemme reissussa oppineet ja nähneet. Mietimme, mikä on ihmisten moukkamaisen käyttäytymisen takana. Pitävätkö he itseään ja omaa kulttuuriaan jotenkin parempana, jolloin muiden tavoista ei tarvitse välittää vai mikä on syynä? Mitä te olette mieltä? Kai ainakin osasyy on tiedonpuute. Ei niinkään siksi, ettei tietoa olisi saatavila, vaan siksi, ettei ihmisiä kiinnosta. Asia ei tule lomaillessa mieleenkään. Ilmeisesti jotkut pystyvät kulkemaan silmät suljettuina isojen ohjetaulujenkin ohi ajatellen ”etteivät ne koske minua”.
Lopuksi on pakko sanoa, että kulttuurit muuttuvat ja yhdenmukaistuvat globalisoituneessa maailmassa valitettavan nopeasti. Tuntuu, että eräänlainen mcdonaldisaatio runnoo kaikesta saman näköistä ja makuista. Onko se sitten kivaa? Sille ei kuitenkaan voi mitään, että turistivirtojen velloessa länsimaalaiseen pukeutumiseen totutaan ympäri maailman ja siihen aletaan suhtautua monissa maissa suopeammin. Osaltaan tämä voi johtua myös siitä, että on pakko. Turistit tuovat rahaa, joten heiltä siedetään epäkunnioittavaakin käytöstä. Monissa eksoottisissakin maissa etenkin paikalliset nuoret ihailevat ja matkivat turistien, länsimaalaisten pop-tähtien ja tv-ohjelmien pukeutumis- ja hiustyylejä. Lisäksi ainakin Kaakkois-Aasiassa valkoisuutta ihaillaan ja tavoitellaan niin, ettei kaupasta meinaa löytää valkaisematonta saippua, kosteusvoidetta tai deodoranttia.

Myönnämme, että olemme itsekin yksi pyörä globalisaation rattaissa. Ehkä siksi on jonkun mielestä tekopyhää, että kirjoitamme tällaisesta teemasta, mutta kirjoitanpa silti! Mielestäni vastuullisesta matkailusta puhutaan aivan liian vähän. Jos joku haluaa kertoa oman mielipiteensä tai kokemuksensa tähän liittyen, niin sana on vapaa!

3 kommenttia:

  1. Eräs ystävämme pohti näin: "Mielenkiinoista tosiaan se että mikä tuossa piittaamattomassa käytöksessä on takana. Onko se se asenne että kun maksan täällä olosta niin olen kuten haluan. Ehkä ei vaan tajuta, että ne ihmiset elävät omaa tavallista elämäänsä siellä "kohteessa", harjoittavat omaan elämään kuuluvaa uskontoaan. On kyllä aika tympeää että häiritään toisten pyhiä toimituksia. En voi ymmärtää."

    VastaaPoista
  2. Toinen sanoi: "Paljon menee varmaan tietämättömyyden piikkiin. Matkatoimistot ei liiemmin korosta kohteliaisuussääntöjä. Toivottavasti asioista avoimesti keskustelu edistää jatkossakin asiaa. ... Ei kaikki varmasti tietoisesti ole epäkohteliaita. Annettujen ohjeiden ohittaminen on sit jo ihan eri juttu."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme toki tarkoita, että kaikki ilkeyttään käyttäytyisivät hölmösti. Kai sen täytyy sitten olla niin, että ei vaan hoksata ja huomata. Lomafiiliksissä ei tule pieneen mieleenkään tuommoiset asiat. Pakko silti vielä todeta, että minusta tuollainen aivot narikkassa matkustaminen osoittaa ikävää välinpitämättömyyttä. Ja tämä koskee siis erillaisissa kulttuureissa lomailua!

      Poista