Oliko Australia pettymys?

Australia on nyt meidän osaltamme koluttu ja pintaan pulpahti kysymys, oliko Australia sittenkin pieni pettymys? Luulen, että moni tuhahtaa "mitä-täh-ei-voi-olla" jo pelkälle kysymykselle. Ehkä kun katsoo jakamiemme kuvia, moinen kysymys kuulostaa vielä hullummalta, vai mitä? Vastaus on kuitenkin, että ehkä Australia oli kaikesta huolimatta pienoinen pettymys. Tiedän, että tämä yllättää monet ja vielä useampi ei olisi samaa mieltä kanssamme, mutta avaan asiaa hiukan lisää alla samalla kun jaan teille maisemakuvia.

Spring, Magnetic Island, Queensland

The Grampians VIC

Tietenkin on selvää, että emme voi tuomita tai kritisoida koko maata lyhyen reissun takia, joka rajoittui kaiken lisäksi vain itä- ja kaakkois-rannikolle. Joku voi väittää, että sillä on iso merkitys, että emme käyneet Ulurussa tai kunnolla ´out backissä´. Itse emme usko, että ne olisivat vaikuttaneet merkittävästi tuntemukseemme. Se millä on aivan varmasti suuri vaikutus on, että tulimme tänne matkustettuamme yli kaksi kuukautta melko eksoottisissa maissa. Etelä-Amerikan taipaleemme sai täällä – kun siihen sai monessakin mielessä etäisyyttä - aivan uuden arvon ja merkityksen. Alkureissun kokemuksiemme jälkeen olimme ehkä hiukan turtia, kun tulimme Australiaan ja sehän ei ole Australian vika. Pakko on myös sanoa, että meillä oli suuret odotukset erikoisen ja kaukaisen Australian suhteen. Sinne pääseminen vihdoista viimein kutkutti, jännitti ja innostutti. Nostiko se sitten odotukset epärealistisen korkealle?

Great Ocean Road, Victoria

The Grampians National Park, VIC

Australia oli silti hyvä ja erittäin helppo välietappi. Länsimaalaisessa ja englanninkielisessä maassa matkustaminen oli mutkatonta ja sujuvaa, siistimpää ja ainakin mutu-tuntumalla turvallisempaakin. Ehkä Australia oli meille tähän saumaan liian kotoisan ja tutun tuntuinen ja siksi hiukan tylsä? Valitettavasti tämä herkku kaiken lisäksi nieli alle kuukaudessa aivan tajuttomasti rahaa – enemmän kuin 2½ kuukaudessa Etelä-Amerikassa. Tähän oli tietenkin osattu budjetoinnissa varautua, mutta se ei silti täysin poista laskujenmaksamistuskaa. 

Victoria

Meidän on pakko myöntää, että emme saaneet Australiassa isoja wou-kokemuksia. Tietenkin olimme aivan vilpittömän innoissamme näkemistämme ainutlaatuisista eläimistä ja hienoista maisemista, mutta oliko se ´that´s it´.... Olemme keskustelleet paljon siitä, että täytyy muistaa ravistella itsensä aika ajoin hereille ja osata iloita myös pienistä hienoista asioista eikä odottaa aina vain koko maailmaasi järisyttävää wouta. Eihän se niin saa olla, että vain extreme-elämykset ja paikat tuntuvat, pysäyttävät ja jäävät mieleen. Potkimme säännöllisesti toisiamme hereille ja haistelemaan niitä hiukan tavallisempiakin ruusuja, 

Great Ocean Road, Victoria

Matkaväsymyksellä ja kuten sanottu eräänlaisella turtumisella on aivan varmasti oma merkityksensä kokemukseemme. Niitä on vaikea välttää, kun matkustaa pidemmän aikaa ja etenkin kun on juuri käynyt aivan ällistyttävän hienoissa ja ainutlaatuissa paikoissa. Olemme siis lellittyjä pullasorsia, apuva!

The 12 Apostles, Great Ocean Road, Victoria

Äskeisen pohdinnan päätteeksi teimme teille listaa arkisista ja kummallisista asioista, joihin me kiinnitimme Australiassa huomiota. Monet näistä ovat ihan merkittömiä ja hölmöjä pikku juttuja eikä niillä ole yhtään mitään tekemistä tämän pettymyskeskustelun kanssa. Huviksemme kerromme niistä nyt silti.

Australian traffic jam (Victoria)

Tässä muutamia esimerkkejä kaupoista. Etenkin ruokakaupoissa tavarat pakataan kassalla aina puoliväkisin valmiiksi surkeisiin muovipusseihin. Kun sanoo ”No plastic bag, please”, sinua katsotaan usein kuin hurujussia. Jos käyttää omaa kestokassia, kassan ilme on ihmetyksestä entistäkin kummallisempi. He haluavat väkisin pakata senkin eli tunkea tavarat itse kassiimme. Pakkaustavassa ei useinkaan ole mitään järkeä.

Aurinkorasvoja myydään tavallisissa kaupoissa melkein ainoastaan kertoimella 50 ja 30 SPF. Joku voi kertoa, jos tietää virallisen syyn tähän. Kylien pikkukaupoissa ei ole läheskään kaikissa tuotteissa hintalappuja, ärsyttävää! Enkä ihmettele sitä, sillä jos niissä olisi laput, ei kukaan varmaan ostaisi niitä, koska valmiiksi kalliit hinnat ovat niissä vielä 2-3 kertaa kalliimpia. Tupakka maksaa Australiassa ällistyttävät 14-15 euroa aski. Tämä ei tietenkään kosketa meitä, mutta haluttiin nyt sekin mainita. Tupakkavero on valmiiksi korkea ja juuri kuulimme, että sitä ollaan vieläkin nostamassa 12,5 % lisää.

Green Island (Cairns)

Australia on Suomeenkin verrattuna yllättävän kallis maa. Liha on kuitenkin halpaa. Mehevän naudan grillipihvin voi saada kuuden euron kilohintaan. Pakko on myös kertoa, että ihan oikeasti ensimmäiset kengurut näimme Sydneyssä kaupan lihatiskillä, ei Brisbanessa. Meitä yllytettiin useaan otteeseen kovasti maistamaan kengurua, mutta se jäi nyt tekemättä. Ulkona Australiassa pystyy syömään suhteessa ruokakaupan hintoihin melko edullisestikin, kunhan vaan löytää oikeat paikat.

Daintree rainforest, Queensland

Autoillessa huomattiin tämmösiä seikkoja. Maa on tehty selvästi autoiltavaksi. Julkisien käyttö on paljon hankalampaa ja suhteessa kalliimpaa kuin Etelä-Amerikassa. Kummallista oli, että isoillakin pikateillä (highway) saa polkupyöräillä. Suojateillä (jos niitä on) ei ole raitoja. Rekat ajaa tuhatta ja sataa – rajoittimia ei varmaankaan ole ollenkaan.

On aivan mahtavaa, että Australiassa voi juoda hanavettä. Se maistuu klooriselta, mutta on kuitenkin ihan juomakelpoista. Roskia on luonnossa ja teiden varsilla vähän. Lähes joka paikassa on erillinen roskis kierrätettävälle jätteelle (muovi, lasi, metalli, paperi, pahvi). Biojätettä ei valitettavasti kerätty missään muualla kuin maalla yksityishenkilön kotona kanojen ruoaksi tai kompostiin.

Mitäs vielä... Nettihommelit on täällä ainakin turistien näkökulmasta ihan syvältä niin kuin on tullut mainittua. Australialaiset ovat hurjan isoja. Näyttää, että puolet miehistä on kaksimetrisiä 150-kiloisiä rugby-pelaajajöntyksiä. Johtuneekohan tämä tunne hiukkasen siitä, että pari kuukautta oli mini-ihmisten keskellä...

Tällainen kummallinen Australian lopetus tällä kertaa. Toivottavasti teistä on kuitenkin ollut mukava lukea juttuja tai ainakin katsella kuvia. Kommentoikaa ihmeessä mitä olette niistä mieltä! Kuvia tuli otettua paljon ja vaikka itse sanonkin - myös mukavasti onnistuneita on joukossa. Kun niitä myöhemmin kotona katselee ja muistelee maata, voivat ajatukset muuttua. Otsikko oli tarkoituksella provosoiva emmekä tarkoita, että meillä olisi ollut Australiassa mitenkään kurjaa!

Bushwalking ja eläinspesiaali

Haluan jakaa kanssanne vielä yhden kuvailotulituksen Australian eläimistä. Joko kyllästyttää? Minua ei! :D Pahoittelen kuitenkin sitä, että jutun asettelut ovat taas vähän miten sattuu. Älkääkä siis simerkiksi välittäkö, että kuvat ja tekstit pomppivat missä sattuu. 

Nämä kuvat on otettu vapaana elävistä eläimistä, joten monien kuvien ottamiseen on pitänyt tehdä hiukan `töitä´, Etenkin ensimmäisien koalien löytämiseksi piti mennä niin sanotusti puskaan eli bushwalkata. Australian kävijöille tämä puskakävely-termi on varmasti tuttu, mutta selvitetäänpä se nyt näin omin sanoin muillekin. Täällä ei siis yleensä mennä metsäkävelylle, vaellukselle tai haikille. Täällä hyvin yleisesti käytetty ja arkipäiväinen termi samalle asialle on bushwalk. Laveasti sanottuna bushwalk on jalkaisin ulkoilua, joka toki usein tapahtuu niin sanotusti puskissa. Vai onko jollain erilainen määritelmä?

Vili Vilperi taking a nap

Ensimmäisenä eläimenä esittelyssä Australian pörröinen unikeko koala. Koalat syövät pääasiassa vain tiettyjen eukalyptuslajien lehtiä. Suppean ruokavalion takia ne voivat elää vain alueilla, jossa on riittävästi juuri oikeanlaisia eukalyptuspuita. Ruoassa on niin vähän energiaa, että koalat nukkuvat tai torkkuvat noin 20 tuntia päivässä. Arvellaan, että jopa koalien pienet aivot - tutkimusten mukaan yhdet nisäkäskunnan pienimmistä - johtuvat adaptoitumisesta niukkaravinteiseen ruokavalioon.

Näiden harmaiden, puunrungon väriin sulautuvien otuksien huomaaminen korkealta puusta vei välillä aikaa. Kun jaksoi silmäillä puita riittävän rauhallisesti ja tarkkaan, erotti monesti ensimmäisenä epämääräisen möntin, sitten pörhöiset korvat ja vasta sitten koko eläimen.

Can you find me?

 

Nämä seuraavat otukset - kauris, vallabi & kenguru - on bongattu autosta (nim. pidä kamera aina valmiina)

Grampians National Park, Victoria

Kengurut ja vallabit ovat koalien ohella Australian tunnetuimpia eläimiä. Niitä on joissakin paikoissa jopa riesaksi asti, koska isot laumat syövät farmieläimien ruohot ja ovat uhka liikenteessä. Meistä turisteista nämä otukset olivat kuitenkin todella hienoja. Oli aivan upeaa päästä seuraamaan niitä läheltä. 

Huvittavaa oli lisäksi bongata äitikenguru, jolla oli iso poikanen "joey" pussissa. Välillä pieni pää kurkki emon suojista maailmanmenoa. Toisinaan isosta poikasesta ei näkynyt muuta kuin pussista ulos sojottavat jalat. Tuntui uskomattomalta, että emo antaa ison poikasen ängetä itsensä pieneen pussiin.

Aika, jonka kengurun poikanen viettää pussissa, vaihtelee lajista riippuen. Yleisesti ottaen poikanen asustaa pelkästään pussissa ensimmäisen puoli vuotta ja sen jälkeen vielä muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen vuoroin ulkona ja pussissa.

My cafe break mates at Halls Gap, Victoria

 

Australiassa on todella paljon hienoja, uskomattoman värikkäitä ja erikoisia lintuja. Ei minulla niistä nyt ole muuta sanottavaa. Katsokaa kuvia ja ihmetelkää!

Cassowary

Emu

Viimeisenä vuorossa on luikertelevaiset matelijat, yäk. Emme kumpikaan tykkää käärmeistä, mutta niitä ei voi Australian eläinten esittelyn kohdalla ohittaa. Maailman 25:stä myrkyllisimmästä käärmeestä Australiassa elää 20. Me näimme onneksi vain yhden käärmeen (elossa) ja se piilotteli mangrovepuun oksalla. Katso oheista kuvaa. Huomaisitko itse tuon? 

 

Southern Grass Skin

Jos matelijalla on neljä jalkaa, on se jo meille hiukan helpompi juttu sietää. Erilaisia kivoja kekkoja ja muita pieniä liskoja näkyi paljon. Isommat materiat kuten krokotiilit ovatkin sitten asia erikseen. Käärmeet hyökkäävät ihmisen kimppuun harvoin tarkoituksella, mutta erityisesti suolaisien vesien äkäiset krokotiilit ovat todellinen uhka. Niistä varoitetaan ahkerasti, koska ne voivat helposti hyökätä ihmisen kimppuun. Niissä paikoissa joissa krokotiileja asustaa, on syytä pysyä vähintään kymmenen metrin päässä vedenrajasta, koska sumeassa vedessä voi vaania ovela peto, jolla on maailman kovin puruvoima. Iso krokotiili voi helposti kaataa monta sataa kiloa painavan puhvelin, joten ihminen on sille vain pieni suupala.

Little one warming up, Daintree rainforest, Queensland

Daintree rainforest, Queensland

Tässä kaikki tällä kertaa. Viimeisessä Australian jutussa paketoimme maan ja pohdimme jälleen mitä jäi käteen.

Great Barrier Reef

(Green Island, kuva matkaesitteen ruttuisesta kannesta)

Kokosimme teille kuvakollaasiin retkistämme ainutlaatuisen upealle Isolle valliriutalle. Otsikko on poikkeuksellisesti englanniksi siksi, että "great" on mielestäni niin paljon parempi sana kuvaamaan paikka kuin "iso". Toivottavasti saatte edes jonkinlaisen käsityksen siitä, miten hieno paikka on kyseessä, vaikka nämä amatöörikuvat eivät tee paikalle oikeutta.

Valliriutta on 2300 kilometriä pitkä ja siten maailman suurin koralliriutta ja meriluonnonsuojelualue. Alue kukoistaa vieläkin monimuotoisuudellaan, vaikka onkin vaikeuksissa. Siellä elää noin 2000 kala- ja 400 korallilajia. Korallien monimuotoisuuden huomasi heti. Emme ole missään aikaisemmin nähneet niin paljon erilaisia pehmytkoralleja. Alueella on myös tavattu 30 erilaista valas- ja delfiinilajia. Me emme niitä valitettavasti nähneet - tai Heikki ehkä näki vilauksen muuttavasta ryhävalaasta.

Dead coral (Fitzroy Island)

Sanotaan, että 30 viime vuoden aikana Ison valliriutan korallipeitteestä olisi PUOLET jo tuhoutunut. Syitä riutan tuhoutumiseen ovat trooppisten myrskyjen lisäksi etenkin ilmastonmuutos (= vesien lämpeneminen), saasteet ja meren happamoituminen, laivakuljetukset (törmäykset, öljyvuodot), kalastaminen ja koralleja syövän meritähden (The Crown of Thorns starfish) yleistyminen. Oma vaikutuksensa on myös sillä, että riuttoja käy ihailemassa vuosittain järisyttävät 1,6 miljoonaa turistia. Kuljetuksilla on väistämättä suoria ja epäsuoria ympäristövaikutuksia. Lisäksi koralleilla käveleminen on valitettavan yleistä. Mekin näimme useita kertoja, että turistit polkivat tai seisoivat suoraan korallien päällä ymmärtämättä ollenkaan mitä vahinkoa aiheuttivat. Lisäksi veteenliukenevista aurinkorasvoista voi olla haittaa eliöstöille.

  

This quy was about 1 m

Valliriutoillakin näimme jälleen valtavia, noin metrin mittaisia merikilppareita. Australiassa on tärkeitä, osin suojeltuja pesimisalueita näille harvinaisiksi käyville eläimille. Aikaisemmassa jutussa Galapagoselta on videokuvaa kilppareista, joten tällä kertaa videota jostain muusta. Alla pieni videopätkä määrityksemme mukaan Bluespotted stingraystä. Se ihastutti meitä liihottelemalla merenpohjassa hohtavan sinisine täplineen.

 

 

Lopuksi on pakko sanoa taas muutama sana ainutlaatuisen luontomme suojelusta. Iso valliriutta voi Suomesta katsottuna tuntua hyvin kaukaiselta ja epätodelliseltakin paratiisilta, jonka suojeleminen ei kuulu meille. Maailman vedet - ja valitettavasti myös saasteet - kuitenkin kiertävät eivätkä tunne maiden rajoja. Merien suojelu ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen on siis yhteinen asia, josta hyvinvointimmekin on loppuen lopuksi kiinni. Meillä on vieressä ainutlaatuinen Itämeri, joka sekin kärsii ja  on mm. tukehtumassa levään. Itämeren suojelemisesta on paljon juttua netissä. Tässä englanniksi National Geographicin meriensuojeluvinkit: 10 things you can do to save the ocean.

Sohvasurffausneitsyys menetetty

Päätimme Australiassa koittaa sohvasurffausta säästääksemme korkeissa majoituskuluissa. Ihan vaan tiaroksi, että epävirallisen tilaston mukaan majoituskustannukset ovat Sydneyssä 60 % kalliimpia kuin Helsingissä, että näin. Olemme tämänkin reissun aikana hommanneet useamman kerran katon päämme päälle yksityishenkilöiltä, mutta kyseessä on aina ennen ollut huoneen tai asunnon vuokraaminen. Sohvasurffaaminen tai millä nimellä homma kulkeekin on eri juttu. Siinä isäntä majoittaa sinut käytännössä ilmaiseksi. Hyvän tavan mukaista on tietenkin vielä isäntäväelle jokin tuliainen tai vaikkapa tehdä heille ruokaa. 

Surffaamisen päätarkoitus ei ole, että reissari ilmestyy vain tylysti hyödyntämään ilmaisen yöpaikan ja häipyy sitten kuin pieru saharaan. Tilanteet ja isännät tietenkin vaihtelevat, mutta surffaamisen yleisperiaate on sosialiseeraaminen, jutustelu, kuulumisien vaihtaminen ja mahdollisesti toisten kulttuurista oppiminen. Usein surffarit kehuvat, että oppivat ja saavat kokea isäntäperheensä kautta paljon enemmän kuin normaaleina turisteina olisi mahdollista. En mene näihin periaatteisiin nyt syvemmälle. Asiasta kiinnostuneet voivat lukea lisää sohvasurffaamisesta monista eri lähteistä mm. www.couchsurfing.org ja www.hospitalityclub.org

Ensimmäiset sohvasurffauskokemuksemme olivat hyvin positiivisia. Ihan ensimmäisenä isäntänämme oli meidän ikäinen räväkkä pariskunta Brisbanen ulkolaidalla. Tutkimme tarkkaan "hostien" profiileja ja tämä eloisa ruoanlaitosta pitävä pari kuulosti kivalta. Onneksi he suostuivat isännöimään meitä, vaikkei profiilissamme ollut vielä yhtään suositusta. Kun saavuimme illalla - pari tuntia oletettua myöhemmin useiden bussisähläyksien takia - meitä odotti ruoka valmiina. Tulimme heti juttuun ja meillä oli tosi mukava ilta. Toisena iltana teimme heille ruokaa. Pariskunnalla oli tarjota isosta talostaan meille oma makuuhuone ja erillinen wc ja kylppäri. Olimme heillä kaksi yötä. Päivät he olivat töissä ja me omilla teillämme. Saimme kulkea edes-takaisin taloon miten halusimme. Jos aikataulumme olisi kestänyt, olisimme mielellämme jääneet heidän ehdotuksestaan pidemmäksi aikaa ja menneet viikonloppuna yhdessä retkeilemään (molemmat olivat partiolaisia!) ja ajelulle paikalliselle viinialueelle.

Toinen sorffauspaikka oli Brisbanen pohjoispuolella Beachmeressä, josta oli kätevä tehdä retkiä ympäristöön. Tällä erikoisella vanhemmalla pariskunnalla oli talon alakerrassa iso huone vuodesohvalla ja kylpyhuonella meidän käyttöömme. Saimme pestyä heillä pyykkiä ja jopa lainata ilmaiseksi heidän vanhaa autoaan useampana päivänä retkien tekemiseen. Mielenkiintoisella tavalla hiukan erikoinen pariskunta tykkäsi iltaisin kysellä kuulumisia ja jutella politiikasta ja historiasta. Me teimme heille ruokaa ja kerroimme Suomesta. Kokemus oli alkujäykkyyden jälkeen todella positiivinen. Kirsikkana kakun päällä heillä oli kaksi upeaa afgaanivinttikoiraa, joita pääsin varovaisen tutustelun jälkeen rapsuttelemaan.

 

Toisten kotiin ilmaiseksi majoittuminen ei ole ollut meille helppo nakki, vaikka kokemukset ovatkin olleet palautteista päätellen molemmin puolin hyvin positiivisia. Suoraan sanottuna meidän on vaan vaikea ottaa vastaan ventovieraalta vilpitöntä vieraanvaraisuutta etenkin ilman, että tuntee jäävänsä loputtomaan kiitollisuuden velkaan. Aina kun majoituksesta maksaa, on helpompi olla rennosti. Silloin ei ole maksun lisäksi mitään ääneenlausumattomiakaan "velvollisuuksia". Lisäksi vieraan ihmisen kodissa yöpyminen on tuntunut aluksi myös hiukan vaivaannuttavalta, vaikka molemmat isäntämme ovatkin ottaneet meidät lämpimästi vastaan ja meillä on ollut omat huoneet. 

Meidän "ongelmamme" taitaa olla, että haluamme olla niin kauhean hienovaraisia ja ystävällisiä vieraita ja kunnioittaa kaikin tavoin toisten kotia ja tapoja. Näin ollen olemme helposti hiukan säikkyjä. Toisen kotona tuntuu, että pitää olla koko ajan hiukan varpaillaan toisin kuin esimerkiksi hotellihuoneessa, jossa voi halutessaan kuunnella heviä tai juoksennella napupellenä ympyrää jos huvittaa... Surffaaminen ei siis saisi mennä liian kainostelun tai "sori että häiritsemme asenteen" puolelle, koska silloin se voi olla stressaavaa. Niinpä otimme tavaksi, että kysyimme avoimesti heti mitkä ovat kodin säännöt ja mitä meidän pitäisi tietää ja huomioida. Kehotimme lisäksi isäntää sanomaan heti, jos olemme ymmärtäneet jotain väärin. Tällä tavoin peli oli edes hiukan selvempi eikä tarvinnut murehtia että astuu jonkun varpaille.  Muistutimme lisäksi toisillemme, että nämä ihmiset tekevät sohvaisännöintiä vapaasta tahdostaan ja yleensä ilolla. 

Haluamme matkaltamme muutakin kuin "nähtävyyspisteitä" joilla rehvastella ja sohvasurffaaminen avaa ovia täysin erilaisiin kokemuksiin. Meistä on oikeasti mukava oppia paikallisesta kulttuurista ja tietenkin kertoa omastamme. Tietenkään ei ole ollenkaan pahitteeksi säästää samalla majoituskuluissa. Haluamme myös koittaa murtaa ihmisten stereotypioita Suomesta maana, jossa asutaan ympäri vuoden pimeässä lumen ja jään keskellä. Reissussa tapaamien ihmisten Suomi-käsitykseen liittyen tulee varmaan oma juttu myöhemmin. 

Meillä oli Daintree-sademetsän laidalla kolmaskin sohvapaikka, jota olimme odottaneet kaikista eniten. Löysimme ja varasimme sen jo Suomesta. Kommentit ja palautteet olivat ylistäviä. Olimme tällä ´sohvalla´ kuitenkin kolmen yön sijaan vain yhden. Homma ei vaan toiminut. Herkkähipiäisinä tunsimme olevamme tiellä, ei mitään sen kummempaa. Niinpä kiitimme kauniisti ensimmäisen yön jälkeen, kerroimme suunnitelmiemme muuttuneen ja lähdimme omille teillemme. Tämän jälkeen törsäsimme (hurja hinta 93 €/yö) ja satsasimme ensimmäisen kerran reissun aikana hotellihuoneeseen. Tarvitsimme omaa tilaa ja rauhaa. Reissuväsymyksen merkkejä?

Saa nähdä koska seuraavan kerran sohvasurffaamme. Surffaaminen voi avartaa, mutta vaatii myös siihen sopivan letkeän rennon asenteen ja olotilan.

Kaikki kysymykset, kommentit ja kokemukset sohvasurffaamisestakin ovat tervetulleita!

Steve Irwin Zoo

Minulla on ristiriitaiset tunteet eläintarhoja(kin) kohtaan, olen tainnut mainita siitä aikaisemminkin. Villieläintenhän pitäisi saada elää villinä ja vapaana, ei häkeissä tai pienissä tarhoissa ihmisten pällisteltävänä ja rahamagneettina. Eläinten touhujen tarkkailu luonnossa - niiden omilla ehdoilla - on ihan eri asia kuin häkissä levottomana edestakaisin vaeltavan hyeenan tai apaattisena nurkassa nyhjöttävän orankin. Tulen eläintarhoissa usein surulliseksi, vaikka upeita otuksia näkisinkin. Minusta tuntuu usein siltä, että eläimillä on kauhean pienet ja ankeat tilat liikkua, puuhastella tai halutessaan piileskellä.  

Monissa eläintarhoissa (sanctuary) vakuutetaan, että eläimet ovat pelastettuja yksilöitä, jotka olisivat ilman tarhausta kuolleet. Sanotaan, että ne eivät tulisi koskaan pärjäämään vapaudessa, joten voidaan kai sanoa, että niiden paras paikka on silloin tarhassa? Onko silti oikeutettua, että eläimiä pidetään näyttelyesineinä joiden kanssa leikitään ruoalla ja joita raahataan rapsuteltavaksi? Jos ihminen on pelastanut villieläimen, onko hänellä silloin oikeus esineellistää se omiin tarkoituksiinsa ja vieraannuttaa se sille ominaisesta käyttäytymisestä, kuten ihmispelosta? Parhaassa tapauksessa eläintarhassa vaalitaan eläimen normaalia käyttäytymistä, ei totuteta sitä ihmisiin ja pyritään kaikin tavoisin siihen, että se voitaisiin vapauttaa joskus villinä luontoon.

 

Massive crocodiles, woooooo!

Angstisesta asenteestani huolimatta päätimme pitkän pohdinnan jälkeen viettää (sateisen) päivän kuuluisan krokotiilimiehen Steve Irwinin kuuluisaksi tekemässä Australia Zoossa.  Noin 43 euron hintainen lippu per nuppi oli suolainen, jos vertaa että esimerkiksi Korkeasaaren maksaa 12 euroa, mutta kuten mainoksessa sanotaan "elämä on".

Irwin oli railakas ja positiivinen persoona, joka teki hienoa eläinsuojelutyötä. Hänen ja hänen vaimonsa ansiosta on muun muassa perustettu 135 000 hehtaarin kokoinen suojelualue villieläimille Australian pohjoisosiin. Päätimme vierailullamme kunnioittaa Irwinin työtä ja poismenoa. Ja pitihän sitä päästä omin silmin katsomaan "Absolutely amazing animals". Yllätyimme hiukan siitä, että eläintarha oli tosiaan myös "Steve Irwin Zoo". Kaveri hillui edelleen lukuisissa kuvissa ja videoissa, joita pyöri näytöksissä ja kaupoissa. Tarhan edestä menevä iso maantiekin on jossain välissä nimetty Steve Irwin Roadiksi...  

Ensimmäiseksi kun tulimme sisään eläintahan aitojen sisäpuolelle tarjoutui mahdollisuus olla kuvattavana krokotiilinuorukainen käsissään - ja yllätykseksemme ilman erillishintaa. Ammattilaisen ottaman kuvan voisi myöhemmin käydä ostamassa itselleen muistoksi noin 10 - 20 euron hintaan koosta riippuen, mutta omia kuviakin sai vapaasti räpsiä. Ja sinnehän minäkin vastoin periaatteitani syöksyin krokotiilia käpelöimään. Täytyy kertoa, että ollemme vähä-älyisenä silitelleet ystäviemme kanssa aikuista, monta sataa kiloa painavaa krokotiilia Gambiassa, joten tämä nahkealta tuntuva pikkuveijari oli ihan iisi juttu.

Myöhemmin aulassa oli vuorollaan kakadu, koala ja jonkin sortin lisko, joita sisääntulijat saivat koskea. Kävin juttamassa hoitajia ja he kertoivat, että jokaista eläintä pidetään näytillä maksimissaan puolituntia päivässä. Yksilöitä, joiden huomataan stressaantuvan näytillä olosta ei kuulemma "pakoteta" siihen. Homma tuntui siis olevan ainakin jonkinlaisessa kontrollissa.

Kaikki jotka muistavat Steve Irwinin tietävät varmaan, että hän rakasti erityisesti krokotiilejä. Niitä olikin tarhassa paljon ja suuri osa oli Irwinin itsensä pelastamia. Otuksien kohdalla oli kivat kyltit, joissa kerrottiin eläimen ikä, tausta ja miten se on tarhaan joutunut. Moni olisi ilman Irwiniä tapettu ihmisiä häiritsevänä, väärässä paikassa asuvana ongelmatapauksena. Tarhan vanhin, tonnin painava viisimetrinen krokotiiliuros on uskomattomat 79 vuotta vanha. Se elelee 50 vuotiaan äksyn tyttöystävänsä kanssa samassa altaassa. :)

Päivän aikana oli useita informatiivisia esityksiä ainakin kilpikonnista, saukoista, koalista ja krokotiileista. Kuuntelimme niistä muutamat ja ne olivat oikeasti mielenkiintoisia. Lisäksi puoliltapäivin oli isompi mahtipontinen show yleisön huudatuksella, musiikkilla ja jättiskriineillä höystettynä. Hiukan kornilta tuntui, että Stewe Irwin piti innostuspuheita videotaululla ja olipa hänen höpötyksistään tehty autotunella laulukin, jota renkutettiin pitkään... 

Koalia eli pussikarhuja oli tarhassa muutamassa eri yksikössä. Niiden nukkumista ja hidasta eucalyptuspuun lehtien mussutusta oli hauska seurata. Kiva ylläri oli huomata, että yhden koalan pussista pilkisti pieni pää. Koalilla on lämmöneristyskyvyltään yksi eläinkunnan parhaista turkeista. Hoitajan mukaan se on kolmekerroksinen. Sitä piti tietenkin mennä silittelemään.

Ei liene yllätys, että eurooppalaiset uudisasukkaat alkoivat metsästää koaloita 1800-luvun lopussa niiden turkin vuoksi. Kanta supistui arvioiden mukaan lopulta jopa 50 - 90 %. Etelä-Australiasta se hävitettiin kokonaan. Niillä alueilla missä koalia asuu, se on luokiteltu elinvoimakseksi lajiksi. Pahin uhka koalille on nykyään elinympäristöjen tuhoutuminen.

Kenguruilla ja vallabeilla oli iso puistoalue, jossa ne ja me saimme vapaasti kulkea. Myynnissä oli kenguille tarkoitettuja ruokapusseja ja iloksemme niitä sai omatoimisesti käydä syöttämässä kädestä. Eläimille oli erilliset, selkeästi merkityt ja puomilla rajatut rauhoitetut lepoalueet, joihin kaverit saivat halutessaan pomppia lepäilemään. 

Eastern Grey Kangaroo

Red-necked Wallaby

Sademetsän linnuille, petolinnuille ja kahlaajille oli omat häkit, jotka imitoivat jollain tavalla luonnollista elinympäristöä. Lentämisen näkökulmasta ne olivat kuitenkin olemattoman kokoisia. Paikallisten eläinten lisäksi Australia zoossa oli myös ulkomaalaisia eläimiä. En oikein ymmärrä miksei eläintarha voi keskittyä kotimaisiin lajeihin. Savannien kirahveille, sarvikuonoille ja seeproille on aika vaikea järjestää Queenslandissä kotoisia olosuhteita ympäri vuoden. Aasialaisille ja afrikkalaisille eläimille oli omat alueensa, joita oltiin parhaillaan laajentamassa.

Vuodenikäiset eläintarhassa syntyneet tiikeriveljekset olivat yksi tarhan tärkeimmistä vetonauloista. Toinen pennuista oli lähes 100 % sokea, vaikka sille oli tehty useita silmäleikkauksia.

Australia zoon rinnalle avattiin vuonna 2004 villieläinsairaala. Halusimme ehdottomasti vierailla myös siellä, vaikka sinne oli pieni erillinen pääsymaksu. Steve Irwin perusti sen äitinsä kunniaksi. Vuonna 2008 sairaala pääsi uusin, isompiin tiloihin ja on nyt kuulemma maailman suurin ja vilkkain villieläinsairaala, jossa tehdään uskomattoman hienoa työtä pelkästään yksityisin varoin.

Kuten olette varmaan huomanneet, otan monet asiat helposti kovin vakavasti ja jään pohtimaan mikä on paras ratkaisu tai oikein ja väärin. Tietenkin on tärkeää pysähtyä välillä miettimään tekojansa ja etenkin sitä, millaisen maapallon haluaa jättää jälkeensä tuleville sukupolville. Joskus on kuitenkin hyvä ottaa iisimmin. Onneksi kaikki eivät jaksa aina tehdä pikkukärpäsistä turhia härkäsiä. Australia zoossa käyminen oli lopulta ihan kiva juttu ja siitä jää mukavia muistoja.

“The greatness of a nation and its moral progress 
can be judged by the way its animals are treated.”

~ Mahatma Gandhi ~