Kambotzan lähihistorian kauheudet ja kuoleman kentät

Maailmanympärimatka on jo kaukana takana päin ja kirjoittelussa on ollut monestakin syystä pitkä luova tauko. Nyt haluan jakaa teille vielä muutamia koskettavia muistoja reissustamme, vaikka ne hiukan jälkijunassa tulevatkin. Suomen pimeässä lumettomassa tammikuussa tuntui mahdottomalta kirjoittaa Kambotzassa ihan äsken tapahtuneista hirmuteoista, mutta nyt on aika kertoa niistä hiukan. Palatkaamme siis vielä hetkeksi viimeiseen varsinaiseen kohdemaahamme Kambotzaan!

 
On kumma, jos turisti onnistuu välttymään kuulemasta Kambotzan verisestä lähihistoriasta. Etenkin paikan päällä sen luulisi kiinnostavan, mutta mielestäni myös muita on syytä siitä muistuttaa. Maassa on kuitenkin tapahtunut natsien hirmutekoihin verrattavia asioita vain vaivaiset neljäkymmentä vuotta sitten. Mistä on siis kysymys? 

1970-luvun puolivälissä vallankumoukselliset punakhmerit kaappasivat Kambotzassa vallan. Tämä kommunistinen porukka oli aluksi pieni sissiliike, mutta saatuaan tukea Kiinalta ja Pohjois-Korealta se kasvoi ja voimistui. Se ei sietänyt minkäänlaista poliittista toisinajattelua tai vastarintaa. Liikkeen tavoite oli luoda utopistinen omavaraisuutta ihannoiva maatalousyhteiskunta. Yhteiskunnan haluttiin olevan luokaton ja uskonnoton ja kaiken omaisuuden yhteistä, kansaa ei haluttu kouluttaa (väärin ja liikaa), vaan sen voimat keskitettiin maataloustöihin. Raskaan työn tekemisen ajateltiin puhdistavan kansan. Suurin osa kouluista, tehtaista ja sairaaloista lakkautettiin ja itse asiassa koko länsimaalainen lääketiede kiellettiin kokonaan. Liikkeen voima nojasi maaseudun aivopestyyn, köyhään ja kouluttamattomaan väestöön. Aiemmasta eliitistä ja kaupunkilaisista luotiin vääristelty kuva vaarallisina ulkomaiden liittolaisina ja loisina, jotka elävät maalaisten tuottamalla ruoalla. 

Ideaaliyhteiskuntaan pyrittiin tyhjentämällä systemaattisesti maan kaupungit ja siirtämällä ihmiset maaseudulle pakkotöihin. Useimmiten perheen hajoitettiin ihmisten nujertamiseksi ja yhteydenpito kiellettiin kuolemanrangaistuksen uhalla. Pakkosiirto tapahtui marsittamalla ihmiset jalkapatikassa - lapset ja vanhukset mukaan luettuna - maalle niin sanottuihin uudiskyliin. Näitä orjatyöleirejä kutsutaan kuoleman kentiksi. Tämä johtuu siitä, että raskaita töitä tehtiin pitkiä päiviä todella surkeissa oloissa ja huonolla ravinnolla. Monet kuolivat aliravitsemukseen ja sairauksiin. Lisäksi paljon ihmisiä teloitettiin mielivaltaisista syistä. 

Ensin kävimme tutustumassa Battambangin alueella kuoleman kenttiin. Myöhemmin vierailimme Phnom Penhin lähellä olevilla Choeung Ekin kuoleman kentillä. Paikka ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Massamurhatodisteet olivat silmiinpistävät ja jopa teloitustavat olivat paikoin esitetty yksityiskohtaisesti. Alueella on niin valtavasti ruumiita, ettei niitä kaikkia ole rahojen puutteessa vieläkään pystytty kaivamaan maasta. Paikoin turisteja käveli (huomaamattaan) jäännösten päältä, vaikka niistä oli huomautettu kyltein.   

Punakhmerien silmätikkuina olivat erityisesti koulutetut ihmiset kuten lääkärit ja opettajat ja itse asiassa heidän koko perheensä. Oli tyypillistä, että vainottujen kaikki lähisukulaiset, ystävät ja jopa naapurit tapettiin ihan niin kuin varmuuden vuoksi... Lisäksi puhdistuksien kohteen olivat myös papit ja erilaiset etniset ryhmät kuten vietnamilaiset, kristityt, muslimit ja buddhalaismunkit. Jopa yhteydet ulkomaille, silmälasit tai liian pehmeät kädet (= koulutettu) olivat riittävä syy tappaa joku. Sekä kidutus- että tappamismenetelmät olivat äärimmäisen julmia. Usein ihmisiä tapettiin mm. kuokilla hakkaamalla ammuksien säästämiseksi. Pienempiä lapsia hakattiin kuoliaaksi puita vasten. Näimme omin silmin näitä puita. Joidenkin arvioiden mukaan punakhmerien hallinnon aikaan maassa kuoli yli MILJOONA ihmistä, mutta huomattavasti suurempiakin lukuja (3 milj.) on esitetty.

Lisäksi kävimme Phnom Penhissä kansanmurhan museossa nimeltä Tuol Sleng. Se on punakhmerien entinen vankila, jonka he perustivat koulurakennukseen. Sieltä kidutuksesta ja surkeista oloista selvinneitä vankeja lähetettiin tapettavaksi kuoleman kentille. 

Museo oli sekä koskettava että riipaiseva paikka erityisesti siksi, että siellä oli paljon yksityiskohtaisia henkilötarinoita ja kuvia vangeista ja heidän taustoistaan. Vankeina oli paljon myös lapsia. Julmuuksien osalta mitään ei taaskaan säästelty - vieläkään. Kidutusmenetelmiä kuvailtiin paikoin hyvinkin tarkkaan.... 

Edellä oleva on lähihistoriaa, mutta tilanne ei ole vieläkään täysin ohi. Punakhmerien perusteellinen kukistaminen on ollut vaikeaa ja tapahtunut hitaasti. Vasta vuonna 2006 maahan perustettiin YK:n alainen kansanmurhatuomioistuin setvimään (aika huonolla menestyksellä) tapahtumia. Maan nykyistäkin hallitusta on kritisoitu siitä, ettei se ole pystynyt saattamaan punakhmerien elossaolevia johtajia oikeuden eteen ja vastuuseen teoistaan. 

Joku voi miettiä, miksi käydä noin synkissä paikoissa lomallaan tai jopa miksi muistella noin karmeita juttuja menneisyydestä. En osaa sanoa muuta kuin että minusta on tärkeää tuntea historiaa, ei sulkea siltä silmiä. Tieto voi lisätä tuskaa, mutta toisaalta se saattaa auttaa ehkäisemään vastaavia julmuuksia jatkossa, ainakin toivottavasti... Kambodza oli ehdottomasti kokemisen ja näkemisen arvoinen mielenkiintoinen maa myös Siem Reapin ulkopuolelta, 

Nykypäivän Kambodzaa ja mielenkiintoinen ruokalista

Onnellisesti kotona - kiitos matkaseurasta!

Maailmanympärimatkamme on päättynyt onnellisesti! Olemme palanneet turvallisesti Suomeen. Ennen matkan loppumista olin ajatellut esitellä teille vielä Kambotzaa, mutta armottomaan köyhyyteen ja kansanmurhaan liittyvästä postauksesta olisi tullut väistämättäkin todella karu ja raskas. Jotenkin se ei sopinut tähän väliin. Aihe  on tärkeä ja siksi myös mielenkiintoinen, joten saatan palata siihen myöhemmin, mutta en nyt.

Kaksi yötä olemme nyt nukkuneet omassa sängyssämme. Johan tuntui kuulkaas tuttu, vanha sänky kotoisalta ja pehmeältä. Kotona on hyvä olla, mutta olo on ehkä hieman hämmentynyt. Nytkö se on ohi? Olimmeko muka seitsemän kuukautta pois? Kotivinkkelistä katsottuna moni kokemamme asia tuntuu hyvin kaukaiselta, epätodelliselta unelta, sadulta. Onko nuo jutut oikeasti tapahtuneet? Mekö teimme kaiken tuon? On mahdoton vielä käsittää, miten huikea reissu tuli tehtyä. Matkan tiimellyksessä uskomattomatkin kokemukset ja paikat voivat jäädä toistensa jalkoihin. Nyt on hyvä ottaa etäisyyttä ja tarkastella sitten aikanaan koettuja asioita tuorein silmin. 

Odotimme kotiinpaluuta hyvillä mielin. Arvatenkin päällimmäisenä olona kotona on hämmennyksen keskelläkin kiitollisuuden tunne siitä, että kaikki meni hienosti. On aivan mahtavaa, että yksi elämämme isoimmista unelmista toteutui vihdoin. Siitä riittää loppuelämäksi ihmeteltävää. Lisäksi olemme tietenkin syvästi onnellisia kaikesta hyvästä, jota elämässämme on. Tuskin matka kumpaakaan mullistavasti muutti, mutta avasihan se silmiä entistäkin enemmän. Lyhyesti sanottuna: Meillä on asiat niin hyvin! 

Tässä välissä haluan lämpimästi kiittää teitä kaikkia matkaseurasta, KIITOS! Blogissa on ollut aivan uskomaton määrä kävijöitä enkä usko, että niistä on kuin puolet Loimaalta... :D On ollut antoisaa jakaa kuvia ja kirjoitella auki sekavia tunteita ja ajatuksiaan arvaten, että niistä saattaa olla joku muukin kiinnostunut. Armottomalle perfektionistille ei ollut mitenkään itsestäänselvää saati helppoa pystyä koko touhuun. Onneksi uskalsin! Siitä isoin kiitos kuuluu rakkaalle Kaisalle, jota ilman koko blogia tuskin olisi. 

Erityiskiitokset lähetämme myös Heidille ja muille Moskovan hipeille. <3 Myötäelämisenne on ollut suurenmoista ja merkitsee paljon! Olet nähnyt vaivaa kirjoittaessasi lukuisia kommentteja kaikesta kiireestäsi huolimatta ja laittanut rinnallani itseäsi likoon mielipiteilläsi. Minulla ei ole sanoja, joilla osaisin paremmin kiittää ja kertoa, miten hienoa on ollut jakaa tämä matka kanssanne. 

Lassia - joka on ollut huippu ahkera kommentoija - haluamme tietenkin kiittää myös. Oli kiva saada maapallon toiselta puolelta kommentteja ja huomata, että seuraat matkaamme. Kaikkia ihania ystäviä, kannustajia, ajatustenjakajia ja muita kommentoijia en pysty nimeltä tässä luettelemaan, mutta muhkeat kiitokset Maria, Anne, Katri, Katjat, Sari, Kirsi ja kaikki muut julkisesti ja yksityisesti kommentoineet! Jokainen kommentti on huomioitu ja sitä arvostetaan. Ilman niitä emme voi mitenkään tietää, mitä ruudun takana ajatellaan tai millaisia tuntemuksia katsojalle herää kuvista.

Täytyy tähän loppuun sanoa, että tämä blogi on ollut melkoinen projekti. Olen haastanut itseni monella saralla ja se on kannattanut. Tässä on ollut melkoisesti hommaakin, mutta en tarkoita nyt sitä. Blogista muodostui matkan aikana julkinen päiväkirja ja tärkeä reflektointiväline. Sen avulla sain heti paikan päällä märehdittyä ja purettua kokemiani asioita. Ne on tietenkin tuotu esille minun näkökulmastani enkä ole kovastikaan säästellyt mielipiteitäni, mutta olisiko pitänyt? En myöskään suostunut perisuomalaiseen tapaan pyytelemään ajatuksiani koko ajan anteeksi. Kuten olette hyvin huomanneet, tavoite ei ole ollut miellyttää kaikkia - eihän se ole edes mahdollista. Halusin olla pää pystyssä oma itseni, ei sen vähempää tai enempää. Nyt kun reissu on takanapäin tuntuu, että saatoin saada koko matkasta enemmän irti tämän blogin ansioista. Aika näyttää jatkuuko tämä "matka" jossain muodossa.

Kiitos vielä matkaseurasta ja elämysrikasta uutta vuotta 2015 juuri sinulle!

We are safely back at home! Happy and adventurous New Year 2015!

Miltä tuntuu palata matkalta kotiin?

Muutama hassu päivä reissua enää jäljellä. Yhtä sun toista olisi tarkoitus vielä tehdä ja nähdä, mutta kotiinpaluu lähestyy vääjäämättä - ja ihan kuin kiihtyvällä tahdilla, hui. Jos kaikki menee loppuun asti putkeen, tarkoituksemme on astua Suomen maankamaralle ensimmäinen päivä ensi vuotta eli torstaina 1.1.2015. 

Olemme viimeiset viikot kuulleet toistuvasti saman kysymyksen, miltä tuntuu palata kotiin? Useat täydentävät kysymystä omilla olettamuksillaan kuten, "varmaan ihan kamalaa, yäk joutuu töihin tai siellähän on hirveän kylmäkin". Lyhyesti sanottuna vastauksemme on... mikä olisi kuvaavin sana... ...kotiinpaluu tuntuu... kivalta, hienolta, mukavalta! 

Kysyjät ovat usein hiukan ihmeissään vastauksestamme, mutta moniko teistä haluaisi matkustaa jatkuvalla syötöllä paikasta toiseen määräämättömän ajan? Seitsemän kuukautta ei kieltämättä tunnu tällä hetkellä numerona pitkältä matkustusajalta. Olemme tavanneet niin monia pariskuntia, jotka ovat olleet tien päällä paljon, paljon pidempään, että oma reissumme vaikuttaa siinä rinnalla viikonloppuretkeltä. Ja pitkällä tarkoitan nyt useita vuosia! Monilla reissareilla ei näyttänyt olevan tietoakaan, koska reissaaminen tulisi loppumaan. Toisaalta meitä ei kannata verrata! Näille kulkureille matkustaminen on erilainen elämäntapa. Joillekin heistä tuntui olevan tärkeintä se ettei ole kotona, ei se missä milloinkin on. Usein kulkurit ovat pidempään paikoillaan ja/tai tekevät välillä töitä. He eivät ainakaan tällä hetkellä kaipaa tai tarvitse pysyvää kotia (tai puutarhaa). Me kaipaamme! 

Soutaa - huopaa

Reilu puoli vuotta tällaista viipotusta, jota reissumme on ollut, on suoraan sanottuna aika pitkä aika. Miettikääpä itse, millaista olisi tehdä 28 viikon matkaa peräkanaa. Meillä on kaikki mennyt uskomattoman hyvin, silti nyt on kuppi täynnä ja vastaanottokyky koetuksilla. Uskokaa tai älkää, mutta reissaaminen käy joskus työstä – vaikkakin toki hyvin mielenkiintoisesta työstä. Bussi-, juna-, lentolippujen järkkääminen ja majoituksien löytäminen ei tapahdu itsestään. Haluamme tutustua maihin ja kohteisiin hankkimalla niistä tietoa. Siinäkin on kivasti puuhaa. Meistä on mukava oppia maiden kulttuurista ja historiasta, tietää mitä nähtävää missäkin on, mihin voi ja kannattaa mennä ja miten sinne pääsee. Aikataulujen ja kokonaisuuden hallinta ei ole sekään aina helppoa saati selkää ja hanuria rusentavissa busseissa istuminen. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö tätä väärin, en valita, en pätkääkään! Tämä oli meidän valintamme ja tapamme tehdä tällainen matka emmekä kadu mitään. Muitakin tapoja on. Nyt on kuitenkin täydellinen hetki palata kotiin - lepäämään. :D

Älä kuitenkaan huoli, tämä ei ollut vielä tässä. En ole sanonut kaikkea sanottavaani ja 15.000:sta(!) matkakuvastakin saattaa löytyä jotain uutta näytettävää. Pysykää siis kanavalla!

Angkorin temppelit jatkuu: Ta Prohm

Angkorin arkeologisessa puistossa on toisiaan valtavasti nähtävää. Alue on järisyttävät 400 neliökilometriä. Me näimme siitä parissa päivässä vain murto-osan, vaikka koitimme olla paahtavassa helteessä ja matkan viimeisessä varsinaisessa nähtävyydessä tosi reippaita. Lonely Planet kuvaa Angkorin temppelialuetta näin:

"The hundreds of temples surviving today are the sacred skeleton of the vast political, religious and social centre of the ancient Khmer empire. Angkor was a city that at its zenith, boasted a population of one million when London was a small town of 50.000. The houses, public buildings and palaces of Angkor were contructed of wood - now long decayed - because the right to dwell in structures of brick or stone was reserved for the gods."

Temppeleitä on alueella edelleen satoja - osa paremmassa - osa heikommassa hapessa. Suurin ja tunnetuin on edellisessä päivityksessä esittelemäni Angkor Wat. Erilaisia ja omalla tavallaan upeita monumentteja on paljon muitakin. Yksi niistä on luonnon valtaama Ta Prohm. (..tähän kuuluisi jatkaa "jossa on kuvattu Angelina Jolien tähdittämä elokuva Tomb Raider"). 

Ta Prohm

Angkorin temppelit ovat hienoja esimerkkejä muinaisista kädentaidoista ja arkkitehtuurista. Ta Prohmissa oli kuitenkin kiehtovaa raaka luonnon voima. Valtavat puut ovat nimittäin vallanneet temppelin. Niiden juuret luikertelevat muurien raoista ja musertavat kiviä kuin rautakourat. Latvat nousevat taivaisiin ikään kuin muistuttaen ketä - tai paremminkin mitä - meidän tulisi kumartaa ja kunnioittaa.

Osa temppelistä oli suljettu hyvin ymmärrettävien korjaustöiden takia. Aukioleva osakin oli paikoin niin luhistunut, että päästäkseen eteenpäin oli loikittava lohkareiden yli ja ryömittävä pienistä aukoista. Minkäköhän takia sillä puolella näkyi kauhean vähän muita turisteja....

Ta Prohm

Ta Prohm

Ta Prohm

Joululahjaksi Angkorin temppelit

Me saimme joululahjan tänä vuonna pari päivää etuajassa - nimittäin unelmiemme retken Angkorin arkeologiselle temppelialueelle. Samalla maailmanympärimatkamme bucketlistan viimeinen rasti päästiin ruksaamaan. Vietimme pari päivää valtavaa aluetta kiertäen. Tässä ilman sen kummempia höpötyksiä ensimmäinen satsi otoksiani teillekin ihmeteltäväksi. Olkaa hyvä!

Liisa Ihmemaassa - Alice in Wonderland

Banteay Srey -temppeli - "The art gallery of Angkor" - sijaitsee 37 kilometrin päässä Siem Reapistä. Se ei kuulu Angkorin kuuluisimpiin temppeleihin - kuten Angkor Wat kavereineen - mutta halusimme silti käydä siellä. Pitkä ja pomppuinen tuk tuk -matka oli vaivan väärti. Temppelialue oli täynnä toinen toistaan hienompia koristeita.  

Banteay Srey (37 km from Siem Reap)

Toisena aamuna hyppäsimme rähmät vielä silmissä tuk tukin kyytiin jo aamuviideltä. Huruttelimme yön pimeydessä satojen muiden turistien tavoin kaupungista temppelialueelle. Pitihän meidänkin päästä todistamaan kuulemma "ennennäkemättömän upeaa ja maagista" auringonnousua Angkor Watilla.

Sunrise at The Angkor Wat

Angkor Wat on maailman suurin uskonnollinen rakennelma. En tiennyt sitä ennen matkaamme. Kooltaan se on niin suuri, että siitä on vaikea saada kunnollista kokonaiskuvaa maasta käsin. Hienoa siinä oli valtavan koon lisäksi kuitenkin tuhannet pikkutarkat yksityiskohdat.

Portti ja silta Angkor Thomin temppelialueelle.

 

Yksi lempitemppeleistäni oli ehdottomaasti monikasvoinen Bayon. 

Hymy maksaa vähemmän kuin sähkö ja valaisee paremmin.

~ Skotlantilainen sananlasku ~

Happy Holidays everyone!

Kurkistus elefanttiturismin kulissien taakse

Mietin pari päivää julkaisenko tämän elefanttijutun tähän väliin vai en. Sisältö on nimittäin osin erittäin surullista luettavaa. En halua pilata kenenkään iloisia joulutunnelmia, mutta tässä tämä nyt kuitenkin on. Käytä ihan oikeasti harkintaasi luetko jutun nyt vai siirrätkö sen myöhemmäksi - myöhempi ei ole pahempi...

Elefantit ovat merkittävä osa turistibisnestä Kaakkois-Aasiassa. Ihmiset - minä mukaan luettuna - haluaa päästä kosketuksiin hienojen jättiläisten kanssa ja joskus jopa ratsastaa niillä tai kylvettää niitä. Eikä se ole mikään ihme. Kyseessähän ovat ainutlaatuisen upeat eläimet. Asian syvällisempi pohtiminen ja kulissien taakse kurkistaminen on kuitenkin paikallaan. 

Thai Elephant Conservation Centre

Mietitään tähän aluksi, onko elefanttiturismissa jotain hyvää. Yksi positiivinen puoli asiassa on se, että elefanttisafareissa fantit ovat suojassa salametsästäjiltä. Jonkut oikeuttavat elefanttifarmit sen takia, että niissä norsut ovat pois raskaasta metsätyöstä, jossa ne raahaavat tukkeja pitkät päivät. Norsusafarien hyväksyvät ajattelevat, että norsuthan ovat tehneet töitä ja kuljettaneet ihmisiä vuosisatoja. Ne ovat osa tätä kulttuuria ja perinnettä. Onko turistien kuljettaminen sitten niille helppoa, kevyttä ja mukavaa? Vaikea sanoa, koska yksikään norsu ei ole sitä minulle vielä ääneen sanonut. Olen tietenkin väärä ihminen arvioimaan norsujen ajatuksia, mutta uskallan kuitenkin sanoa ettei ihmisten kuljettaminen usein selkärankaa runnovissa bambutuoleissa ole norsuille luonnollista käyttäytymistä. Ei pari ihmistä norsun selässä paljoa paina, mutta ei noilla jättiläisilläkään loputtomat voimat ole. Luin tarinan, jossa norsun takapää oli halvaantunut selkärangan viottumisen takia. Vamma oli tullut liian raskaiden töiden tekemisestä.

Saako norsuilla sitten ratsastaa? Onko niiden käyttäminen metsätyökoneina väärin? En yritä nyt etsiä oikein/väärin tai kyllä/ei vastauksia. Norsujen viihtyisyys riippuu kaikesta huolimatta paljon siitä, miten fantteja kohdellaan. Haluaisin, että kaikki ymmärtäisivät, etteivät norsut ole isoja hölmöjä lihamönttejä. Ne ovat yllättävän älykkäitä ja herkkiä eläimiä.  Ne käyttävät taitavasti työkaluja ja ratkovat ongelmia. Niiden on mm. nähty usein käyttävät puunlehteä kärpäslätkänä ja katkovan palmunoksia päästäkseen ylittämään upottavan mutaojan. Tiedetään, että niillä on monimutkainen lauma- ja perhehierarkia ja vauvanorsuista huolehditaan tarkaan. Nuoret urosnorsut pysyvät luonnossa emon lähellä jopa 14 vuotta, naaraat koko elämänsä. Tähän vedoten norsuvauvojen erottamista emostaan pidetään hyvin traumatisoivana. Lisäksi norsuilla on todistetusti pitkä muisti ja ne jopa tunnistavat itsensä peilistä. Älykkyysosamäärässä ne jäävät vain vähän jälkeen simpanssille. 

3 years old youngster just started her work career, Thai Elephant Conservation Centre

Eläinten tunteiden tutkiminen on oma vaikea tieteenalansa. Tutkijoiden havainnot viittaavat kuitenkin siihen, että norsut kokevat tunne-elämyksensä (mm. ilo, suru, pelko, aggressio) voimakkaammin kuin nisäkkäät keskimäärin. Toivon, että haluat lukea lisää näistä uljaista eläimistä esimerkiksi täältä: Tiede-lehden tai National Geogaphicin artikkeleista.

Villejä norsuja on Aasiassa hyvin vähän, koska niillä ei ole luonnossa sopivia elinympäristöjä jäljellä. Metsät on kaadettu ja elinalueet ovat pirstaloituneet. Thaimaan noin 3000:sta uhanalaisesta aasianelefantista suurin osa työskentelee safareilla. Niissä pidetään toisaalta hupenevaa eläinlajia hengissä, mutta toisaalta ne laitetaan väkisin tekemään kaikenlaisia epänorsumaisia temppuja. Sen lisäksi, että ne kantavat ihmisiä, ne laitetaan tanssimaan, maalaaman tauluja, soittamaan ja vaikka mitä muuta. Ongelman ydin on siinä, miten elefantit saadaan tekemään kaikki tämä eli miten ne koulutetaan ja miten niitä kohdellaan kulissien takana.

Puolet maailman kurjuudesta aiheuttaa tietämättömyys. 

Toisen puolen aiheuttaa tieto.

- Ambrose Bierce

Nyt se karu osuus, jonka rajuus yllätti minutkin. Perinteisellä menetelmällä koulutettaessa norsu eristetään muista elefanteista ja suljetaan mahdollisimman nuorena pieneen häkkiin. Se sidotaan, jotta se  ei pääse ollenkaan liikkumaan. Sitä pidetään nälässä ja janossa. Sen ei anneta nukkua, vaan sitä pahoinpidellään hakkaamalla, viiltelemällä ja tökkimällä piikeillä arkoihin paikkoihin kuten silmiin ja sisäkorviin. Tämä perinteinen ja monissa paikoissa ainoana koulutuskeinona tunnettu "crushing ritual" jatkuu yötä päivää kunnes norsun mieli (ja sydän?) murtuu ja se oppii pelkäämään ja tottelemaan kouluttajaa.

Säästän teidät näkemiltäni hirviövideoilta. Jos et usko kirjoitettua tekstiä, laita sinne tunnettuun "videoputkeen" hakusanaksi tuo englanninkielinen koulutustermi ja löydät aivan karseaa kuvamateriaalia. Se todistaa koulutuksen olevan äärimmäisen julmaa kidutusta. Ja huomio, en puhu nyt mistään raa´asta yksittäintapauksesta, jota harrastaa vain jotkut huru-ukot piilossa sademetsien siimeksessä. Koulutustapa on edelleen Aasiassa se yleisin, koska sitä pidetään "ihan normaalina" ja koska luullaan ettei muuta tapaa ole. Erittäin suurella todennäköisyydellä turistirysien fantit ovat siis läpikäyneet tämän karun kohtelun, vaikka niitä nyt kohdeltaisiinkin paremmin. Länsimaissa norsuja on jo 30 vuotta koulutettu pääasiassa palkitsemalla - ei kiduttamalla. 

Valitettavasti elefanttien kaltoinkohtelu ei monesti lopu niin kutsuttuun murtamisrituaaliin. Pelkoa pidetään yllä kivulla. Ohjaaja kokee, että valtava eläin täytyy pitää nöyränä ja jatkuvassa kontrollissa muistuttamalla sille, mitä seuraa, jos se ei tottele. Norsuohjaajilla on piilossa piikkejä, joilla ne tökkivät huomaamatta norsuja esimerkiksi korviin. Helposti huomattavaa kaltoinkohtelua ja vanhanaikainen julma tapa on, että eläintä ohjataan lävistämällä sen herkkä korva (tai jopa kärsä) renkaalla, josta sitä vedetään. Toinen usein nähty tapa on tökkiä (tai hakata) sitä teräväpäisellä koukulla muistutuksena kivusta ja alistussuhteesta. 

Thai Elephant Conservation Centre

Huonoimmissa paikoissa eläimiä pidetään nälässä ja janossa. Iso aikuinen fantti tarvitsee noin 150 - 200 kiloa sokeriruokoa tms. päivässä ja tulojen maksimoimiseksi ruokakuluissa säästetään. Niitä pidetään pitkiä aikoja paikoillaan paahtavassa auringossa kiinni kahlittuna, vedetään perässä kaupungilla ja toisista norsuista eristettynä. Sairauksia ja vammoja ei hoideta, koska ei osata eikä ole rahaa. Kaltoinkohtelua ovat myös selkärankaa rusentavat kantotuolit. Joskus norsut laitetaan työskentelemään päivät turistien huviksi ja illat metsähommissa. Jotta ne jaksaisivat raataa - kunnes lopullisesti uupuvat ja kuolevat - on tapana joskus antaa niille piristykseksi amfetamiinia. Tämä jälkeen norsut kärsivät huumeaddiktin oireista.

On uskomatonta millaisiin julmuuksiin ihminen on kykenevä. Elefanttien kohtelua käsittää vielä huonommin kun tietää, että se on monissa kulttuureissa pyhä eläin. Yksi hindujen tärkein jumala on Ganesha, jolla on elefantin pää. Ganesha on hyvän onnen, viisauden ja älykkyyden jumala. Thaimaassa elefantti on perinteisesti voimaa, arvokkuutta ja viisautta symboloiva eläin. Elefantit koristavat temppeleitä ja käsitöitä ja niille uhrataan rahaa hyvän onnen toivossa. Pieni pääni ei voi käsittää, mistä räikeä ristiriita elefanttien todellisen kohtelun välillä syntyy.

Miksi minä kerron kaiken tämän kauheuden? Ajattelenko, että kaikki elefanttituristit olisivat julmia eläinrääkkääjiä ja jokainen elefanttisafari julma kidutuspaikka? En ajattele. Luulen, ettei monilla turisteilla ole hajuakaan, miten elefantit saadaan temppuilemaan ihmisten mieliksi. Moni saattaa ajatella, että fantit tykkäävät touhusta ja tekevät sitä omaksi huvikseen ilman ihmisen alistamista. 

Valitettavan usein totuus kulissien takana on surullinen ja inhottava. Sille ei kuitenkaan saa minusta sulkea silmiään. Tällä kirjoituksella tietenkin halusin edistää elefanttien julman rääkkäämisen loppumista. Siinä voi jokainen auttaa, laittakaa sana kiertämään. Älkää tukeko kidutuskulttuuria. Jos matkustat ko. maihin, boikotoi eläimiä huonosti kohtelevia paikkoja. Jos tiedät jonkun matkustavat fanttimaahan, puhu ja varoita asiasta. Jokainen voi tehdä osansa. Ikävästä totuudesta pitää puhua avoimesti.

Nursery, Thai Elephant Conservation Centre

Useista maista löytyy onneksi parempiakin vaihtoehtoja elefanttien ihailuun, kun vain viitsii selvitellä taustoja. Se kannattaa heti alkuun muistaa, että usein eettiset paikat eivät ole niitä halvimpia - norsun ruoka ja hoito kun maksavat. Thaimaassa on yli sata norsuleiriä. Joukkoon mahtuu monenlaista toimijaa. Suosittelen tarhoista vain Elephant Nature Parkia, joka sijaitsee lähellä Chiang Maita. Sen norsut on pelastettu karmeista oloista eikä siellä ratsasteta norsuilla ollenkaan. Eläimien luonnollista touhuamista pääsee kuitenkin seuraamaan. 

Toinen vierailun arvoinen paikka - jossa itsekin pääsimme käymään - on Thai Elephant Conservation Centre Lampangin lähellä. Siellä toimii Thaimaan ainut elefanttisairaala ja yksi maan huippu fanttiasintuntijoista. Oheisessa kuvassa on sairaalassa hoidossa oleva jalkansa telonut elefantti. Se on kipulääketiputuksessa. Paikassa on myös "vauvala", jossa elefanttivauvat saavat viettää äitinsä kanssa kolme vuotta ennen kun niiden lempeä koulutus alkaa. Fanttiäideillä on siis tuolla jopa kolmen vuoden äitiysloma. :-) Yhden elefanttivauvan emo oli kuollut synnytyksessä. Vastasyntyneen normaalin kehityksen kannalta oli elintärkeää, ettei se jää yksin. Siksi sille järjestettiin kokenut sijaisemo, joka otti vaavin hoitoonsa. 

Huh huh, tästähän tuli pitkä juttu. Oli vissiin paljon asiaa sydämellä... Toivottavasti jaksoit pysyä kärryillä loppuun saakka!

Baby elephant playing by itself with a football in the nursery

Lue lisää:

• Thaimaa kohtelee norsujaan kaltoin (Suomen suurlähetystö)
• Hyvät norsuleirit -juttu Minne Thaimaassa -blogissa
• Surullinen totuus elefanttifarmeista -blogijuttu

"Yksi pieni elefantti marssi näin 

aurinkoista tietä eteenpäin.

Koska matka oli hauska niin 

pyysi hän mukaan yhden toverin.

Kaksi pientä elefanttia...."

Pohjois-Thaimaan herkkuja

Thaimaassa voi nauttia yhtä sun toista herkkua. Iltamarkkinoilla ja toreilla, joissa paikallisetkin syövät, pääsee mielestämme parhaiten aitojen makujen äärelle. Tällä kertaa kokeilimme jotain meille ihan uutta purtavaa. Yleisestihän tiedetään, että kehittyneissä maissa - etenkin Suomessa - syödään aivan liikaa eläinperäisiä tuotteita. Koska YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:kin on kehoittanut syömään ötököitä, päätimme kantaa kortemme muurahaiskekoon. Maistoimme, millaista olisi saada päivän kivennäis-  ja proteiiniannos jostain ekologisemmasta - nimittäin toukista. 

Kokemus jäi melko vaisuksi yrjö- ja kauhutarinoista puhumattakaan. Paahdettujen ja kuivien toukkien maku oli yllättävän mieto, vähän kuin olisi kynsiään mutustellut. Niitä voisi aivan hyvin syödä useamminkin etenkin muuhun ruokaan sekoitettuna. Heinäsirkkoihin ja pullukkamatoihin kanttimme ei vielä riittänyt. Huomatkaa muuten alla olevassa kuvassa hieno kattotuulettimesta tehty kärpäshätistin. Tuollaisille on lämpimillä toreilla melkoisesti käyttöä!

Olemme nähneet tällä reissulla toinen toistaan hienompia temppeleitä. Kun on pitkä reissu takana, alkavat ne pikku hiljaa puuduttaa. Chiang Rain lähellä oli kuitenkin erikoinen paikka, jota ajelimme katsastamaan. Onneksi kävimme! 

Wat Rong Khun, "The White Temple", Chiang Rai

Wat Rong Khun, englanninkieliseltä lempinimeltään The White Temple oli hieno näky. Hohtavanvalkoinen temppeli kimalteli auringonpaisteessa kuin yltä päältä sokeroitu piparkakkutalo. Hento ja herkkä ensivaikutelma oli kuitenkin vain pintaa. Temppelialueella luimi nurmikolla, puissa ja pensaissa koristehirviöitä, pääkalloja ja jopa Predatori. Kontrasti oli hyvin kummallinen, mutta herätti myös mielenkiinnon. Olo oli vähän sama kuin Barcelonan Gaudi-puistossa.

  

Chiang Rain lähistöllä sijaitsi myös Khun Korn vesiputous, jonne patikoimme. Sen sanotaan olevan yli 70 metriä korkea. 

Jätimme rinkat Chiang Raihin ja lähdimme pikkurepuilla kiertämään Pohjois-Thaimaan rajaseutuja kolmeksi päiväksi. Yön ja päivän lämpötilaero oli vuoristossa parhaimmillaan yli 20 astetta, joten mukaan piti pakata villakalsarit sunmuut lämmikkeet. Joku fiksu voisi kysyä, miksi ihmeessä sinne piti lähteä palelemaan. Toivottavasti vastaus ilmenee kuvista, vaikkei reissussa lopullisesti rähjääntynyt kameranraato suostunutkaan taltioimaan maisemia haluamallani tavalla.

Vaikka Thaimaa on Kaakkois-Aasian maista selkeästi rikkain, täytyy sanoa, että sielläkin eletään karuissa oloissa etenkin koillisen rajaseuduilla, jossa me pyörimme. Sinne on pakkautunut Laosista ja Burmasta paenneita tai tulleita siirtolaisia, joiden olot saattavat olla paikallistenkin oloja  kurjempia.

Morning in Phu Chi Fa

Tässä sekalaisia makupaloja Thaimaasta. Ennen kun pomppaamme viimeiseen maailmanympärimatkamme kohdemaahan Kambotzaan, kerron teille vielä hiukan elefanttiasiaa. Siitä siis lisää seuraavaksi.