Millainen maku Ecuadorista jäi

Luonnon puolesta Ecuador on kaunis maa. Päällimmäisenä ja positiivisimpana mieleen tulevat jäämät upeat vehreät, rauhallisesti aaltoilevat vuorenrinteet. Euroopassa olemme tottuneet nuorempiin vuoristoihin, jotka nousevat taivaisiin lumihuippuineen ihan eri tavalla jäyhempinä ja rosoisina kuin valtavat Andit Ecuadorin kohdalla.

Ecuadorilaisesta ruoasta ei valitettavasti jää makuhermoja kutkuttavia tarinoita kerrottavaksi jälkipolville - ei edes marsunmakuisia. Herkkuna voisi pitää sitä, että avokadot olivat joskus valtavia - ison greipin kokoisia ja niiiiin hyviä - ja korianteria sai 20 sentillä saunavihdan kokoisen puskan. Limejäkään ei meinannut aina tunnistaa, koska ne voivat olla appelsiinin kokoisia. 

Ylivoimaisesti yleisin ecuadorilainen ruoka oli riisiä (95 %) ja kanaa (5 %). Olimme reippaita ja söimme useita kertoja tavallisten paikallisten suosimissa ruokapaikoissa. Niissä sai henkensä pitimiksi halvalla - jopa alle 2 € - ns. settilounaita (almuerzo), johon useimmiten kuului keitto (linssi-, kasvis-, kana-, kala- tai liha-) sekä riisilautanen jonkinlaisella kala- tai lihakikkareella. Sekä keitoissa että pääruoissa liha oli aina ruotoineen, luineen päivineen. Muutenkin näki, että eläimistä hyödynnettiin tehokkaasti aivan kaikki osat, mikä on tietenkin ihan hyvä juttu. Palanpainikkeeksi annoksiin kuului usein mehu.

Kastikkeita tai sooseja ei juuri koskaan ollut – eikä myöskään mausteita... Kyllä näillä pöperöillä hengissä pysyi, mutta ravintoarvoja tai herkullisuutta ei juuri kannattanut miettiä. Tämän takia teimme paljon ruokaa itse, kun siihen vain oli mahdollisuus. Raaka-aineet ja yrtit olivat halpoja - kunhan vaan jaksoi ja muisti tingata. Katugrillien hygieniataso oli niin epäilyttävä, että ne jätimme ne tällä kerralla väliin (ja siitä huolimatta olemme molemmat olleet jo kipeinä). Esim. possun mahalakkua, grillatua suikaloitua nahkaa ja kananvarpaita olisi kyllä ollut tarjolla.

Mainitsin jo aikaisemmin siitä, että ecudorilaiset vaikuttivat meistä yllättävänkin myrtseiltä. Yhdessä hostellissa respan tyyppi oli suorastaan närkästynyt, kun tullessamme keskeytimme hänen leffankatselutuokionsa (tiedän, tuollainen leffakeskeytys on tosi ärsyttävää kotioloissa, mutta töissä?). Hän röhnötti yhteiskäytössä olevassa olohuoneessa sohvan nurkassa ja kampesi lopulta ylös hyvin vetelästi ja raahusti näyttämään meille huoneemme. Palvelu oli muuallakin tosi usein omasta iloisesta hymystä ja pirteästä tankeroespanjasönkötyksestä huolimatta uskomattoman nuivaa. En tiedä johtuuko se kansan ujoudesta, noloudesta vai maan tavasta, mutta olisi kiva tietää. Murjotukssa jäi melkein Lempäälän poliisiaseman sitruunassa uitettu nuiva naisvirkailijakin kakkoseksi. Onneksi satuimme muutaman kerran katujuhlien ja jonkin sortin fiestan keskelle, joissa ihmiset nauroivat ja hiukan jopa ilakoivat.

Koiranpentuinvaasion lisäksi joka paikassa tuntui Ecuadorissa olevan vauvoja. Äidit olivat välillä hiukan vanhempia, mutta kauhean usein todella nuoria. Vauvoja rintaruokittiin avoimesti vaikka ihan kadulla kävellen. Päivähoitomahdollisuudet olivat varmasti hyvin rajalliseet ja pikkulapset kulkivat kantoliinoissa mukana ihan joka paikkaan. Vaunuja tai rattaita ei näkynyt ollenkaan – eivätkä ne kyllä tuolla vuoristossa tai mukulapeltokaduilla kovin käytännöllisiä olisi olleetkaan. Kun lapsi on oppinut joten kuten kävelemään, kantopalvelu taitaa loppua. Kerran näimme bussin ikkunasta vilkkaan liikenneympyrän keskellä yksin taaperoikäisen, maksimissaan kaksi vuotiaan lapsen toikkaroimassa. Äiti oli varmaan hypännyt myymään hedelmiä tai jotain muita välipaloja ohikulkevaan bussiin paikallisen tavan mukaan ja palaa seuraavalla takaisin päin tulevalla bussilla, ehkä, toivottavasti...

Teiniraskaudet tuntuivat jotenkin kovin surullisilta. Useinhan tytöillä jää näissä tapauksissa koulut kesken. Todella nuorilla - ihan vielä lapsen näköisillä - tytöillä oli sekä kaupungeissa että pikku kylissä vatsat pystyssä ja vauva selässä kantoliinassa. Usein näki, että teinityttö kulki oletettavasti vielä omien vanhempiensa mukana vauvansa kanssa. Paikallisten ehkäisyvälineiden saantimahdollisuudesta tai käyttötaidosta emme valitettavasti osaa kertoa, mutta abortti on maassa laiton.

Luimme, että vuosisatojen ajan alkuperäisheimoja on sorsittu Ecuadorissa. Koska he tulevat usein hyvin hyvin köyhistä ja alkeellisista oloista, heitä pidetään ilmeisesti jollain tapaa junteimpina. Toistan itseäni, mutta minusta oli tosi hienoa huomata miten ylpeänä he omia asujaan kantoivat. Kyyläsin naisten polven yli ulottuvia hameenhelmoja ja katselin miten erilaisia koristeiluita niissä oli. Koristeet olisivat voineet kertoa, mistä heimosta ja kylästä nainen on, jos niitä olisi osannut tulkita. Ehkä viime vuosina – turisminkin ansiosta? - alkuperäisheimojen ainutlaatuisia perinteitä ja kulttuuria on alettu vaalia hiukan paremmin.

Nyt Ecuador on paketissa. Kokemuksena se oli mielenkiintoinen ja monin tavoin todella antoisa, mutta suoraan sanottuna mitään emme jää erityisesti kaipaamaan (paitsi yhtä koiraa). Nousiko sinulle mieleen kysyttävää tai kommentteja? Seuraavana ihmettelykohteenamme on Peru. Saas nähdä miten se meidät yllättää.

Vehreät rinteet ja pulleat lehmät

Piskuiseen Ecuadoriin mahtuu todella erilaista luontoa. Maassa on surffareiden rakastamia kuohuvia aaltoja hiekkabiitseineen, silmän kantamattomiin vehreää peltotilkkujen laikuttamaa vuoristoa, lukematon määrä vesiputouksia, lumihuippuisia tulivuoria sekä kuuman kosteaa trooppista sademetsää. Me saimme onneksi kokea pikkiriikkisen kaikkea näitä.

Cotopaxi-tulivuorelle kiipeäminen oli yksi Ecuadorin huippukokemuksia, vaikka emme huipulle asti menneetkään. Sekin olisi voinut olla periaatteessa mahdollista, koska sinne kiipeämiseen ei tarvitse teknistä kiipeilyosaamista. Me tyydyimme käymään jäätikön reunalla n. 5100 metrissä, josta eteenpäin meneminen ilman asianmukaisia välineitä on kielletty. Sää näyttää kuvissa hyvältä, mutta näin ei ollut koko ajan. Kamera meni pikaisesti sateen suojaan, kun jäätä/lunta/räntää alkoi sataa vaakasuoraan. Lämpötilan ollessa n. 4-5 C astetta ja tuulen ollessa vähintään 20 m/sek, voin kertoa, että villakalsarit olivat tarpeen.

View down

Cotopaxi

Chugchillan

Chugchillanin pienestä kylästä vaelsimme Quilotoa-kraaterille. Aloitus oli 3200 metrissä, jonka jälkeen laskeuduttiin laaksoon 2800 metriin. Siitä eteenpäin noustiinkin sitten loppumatka 3800 metriin saakka. Matkaa kertyi vain 14 km, mutta saimme kulumaan siihen noilla korkeusvaihteluilla seitsemän tuntia. Kävely halki lähes aution maaseudun ja läpi pikku kylien oli ikimuistoinen ja kirsikkana pohjalla odotti upea turkoosinsininen kraaterijärvi Quilotoa.

Quilotoa

I made it!

Fit citydogs in Quito

Sanomattakin lienee selvää, että Euadorin eläintarinat keskittyvät aika oikeutetuksi Galapagokselle. Haluan kuitenkin kertoa myös hiukan eläimistä mantereella, vaikkei se niin hekumallista ilotulista olekaan. Aloitan kulkukoirista, koska minun silmiini niitä oli paljon. Ressuja näki tonkimassa roskia, selvittelemässä reviiririitoja, jolkottelemassa pallit tai turpeat nisät heiluen ihan joka paikassa. Olemme kuitenkin kuulleet usealta taholta, että tilanne on huomattavasti pahempi esimerkiksi Chilessä ja Argntiinassa, valitettavasti! Tuleva näyttää olenko silloin jo turtunut asiaan vai tilaanko oman rahtilaivan karvaisille tuliaisille... Kiukuttaa muuten todella rankasti lukea uutisista, että Suomen kaltaisessa muka-sivistysvaltiossakin jotkut idiootit ostavat pentuja välittämättä ollenkaan niiden alkuperästä.

Country view near Sighos

Maisemaan kiinteästi kuuluvien kulkukoirien lisäksi on kerrottava kukoista ja kanoista. Cuencan vanhaa Unescon suojelemaa ”hienostokaupunkia” lukuunnottamatta joka ikisessä paikassa, jossa olimme yötä, kailotti kukkoja ja vilisti kanoja vapaana. Näissä tapauksissa voitaisiin varmasti hyvällä mielellä puhua ihan oikeasti ”vapaista kanoista”. Se minua kuitenkin mietitytti, miten ne säilyivät hengissä pataan asti joutumatta petolintujen, koirien tai muiden saalistajien suuhun. Tämä mukavalta kuulostava kotkottava maalaistunnelma piti railakkaiden koiratappeluiden ohella kuitenkin ikävästi huolen siitä, että aamuyön jälkeen nukkuminen oli herkkäuniselle usein melko hankalaa. Voi kuulostaa ihmeelliseltä kirjoittaa tällaisesta yksityiskohdasta, mutta alkaahan se jossain vaiheessa olla hiukan erikoisen tuntuista, että keskellä miljoonakaupunkiakin kerrostalon takapihalla tai parvekkeella huutaa kurkku suorana kukko aamuneljästä alkaen. ..Mutta onneksi melkein kaikkeen tottuu jossain vaiheessa.  

Kulkukoirat olivat tietenkin(?) usein tosi laihoja ja resuisia, mutta ulkona olevilla kotieläimillä saattoi olla Ecuadorissa melko kivat oltavat. Monissa kehitys- tai kehittyvissä maissa näin ei todellakaan ole. Ainakin minusta kanat, possut, lampaat, hevoset ja etenkin lehmät olivat ihanan pullean ja terveen näköisiä ja niitä katsellessa tuli hyvälle mielelle. Tämä ei liene mikään suuri ihmestys, kun katsoo sateen säännöisesti hellimiä ruokaa pullottavia Andien laidunmaita. Joskus se kyllä ihmetytti, miten kummassa isotkin eläimet pystyvät laiduntamaan niin jyrkillä rinteillä   

Kaupunki- tai kylämaisemasta tuntuu jotenkin tylsältä kertoa, mutta siitäkin nyt kuitenkin muutama sana. Monissa paikoissa talojen keskeneräisyys oli silmiinpistävää. Ylin kerros oli hyvin usein kesken. Tämän huomasi törröttävistä harjateräksistä, tiilikasoista ja betonipötkäleistä. Saman olemme huomanneet joissain Etelä-Euroopan maissa. Ilmeisesti rakennukset jätetään ainakin joissakin paikoissa verohelpotuksellisistä syistä tahallaan kesken – rakennusvaiheessa oleviksi. Lisäksi kun talot ovat ainoastaan etuseinästään rapattuja ja maalattuja on kaupunkimaisema helposti rähjäisen näköinen. Pihan (saati puutarhan) hoidosta ja siisteydestä ei nyt kannata edes puhua. Ilmeisesi asukkaita ei täällä haittaa ollenkaan, jos piha on täynnä roskaa, tärkeämpääkin mietittävää on (kuten saippuaoopperat). Voisi ajatella, että jos ihminen on tarpeeksi köyhä, on jopa törkeää puhua puutarhoista tai sisustuksesta, mutta monilla näytti kuitenkin olevan rahaa isoon televisioon ja hienoon autoon. Ne taitavat siis olla tässä kulttuurissa ensisijaisen tärkeitä statussymboleita. Onneksi rakennuskulttuuri oli Ecuadorissa melko matalaa ja se rauhoitti maisemaa hiukan.

Emme tehneet Ecuadorissa pidempää viidakkovaellusta ja siksi emme nähneet kovin paljon villieläimiä. Cotopaxin kansallispuistossa näimme kuitenkin ihkaoikeita, uljaita ja siroja ecuadorilaisia villihevosia. Tämä yllätys oli jotain niin hienoa, etten muita elikoita vähään aikaan muistanut kaivatakaan. Vaelluksellamme Quilotoa kraaterille sain rastin bucketlistaani rinteillä laiduntaneista pitkäkaulaisista ja pörhöisistä alpakoista, jeeee!

Wild horses in Cotopaxi national park

Ruta de las Cascadas

Kostean vehreästä Bañoksesta teimme niin kutsutun vesiputouksien pyöräretken (22 km) eli Ruta de las Cascadas. Retken kliimaksi oli Cascada El Pailón del Diablo vesiputous. Nähtyämme matkamme aikana lukemattommia putouksia köpöttelimme viimeiselle putoukselle jo hiukan turtuneina ilman sen kummenpia odotuksia.  Siksi kai jyrisevä yllätys oli niin vaikuttava (katso video, ääni mukaan), vaikkei kyseessä mikään Victorian putoukset ollutkaan. Lisäksi kävimme muutamalla pienellä haikilla lähimaastossa ja päiväretkellä sademetsässä Pyon lähellä.

Cascada El Pailón del Diablo

Kuulemamme mukaan vasta muutama vuosi sitten Ecuadorissa kiellettiin vankilatuomion uhalla apinoiden pitäminen lemmikkeinä. Tämän uudistuksen myötä apinoita saatiin jonkin verran turvaan eläintarhoihin, joissa niillä oli edes hiukan siedettävämmät olot. Kävimme yhdessä pienessä, yksityisen (länsimaalaisen) ylläpitämässä tarhassa. Siellä pyrkimyksenä on kuntouttaa vankeina pidetyt ja huonosti hoidetut eläimet takaisin ”luonnonkestäviksi”. Ikinä ei ole kiva nähdä eläimiä häkeissä, mutta pakko se on sanoa, että paljon todella hienoja, eksoottisia paikallisesta luonnosta peräisin olevia apinoita siellä oli. Onneksi tarhan ympärillä pyöri myös vapaana välimatkan krouvissa olevia apinoita, jotka oli jo päästetty irti, mutta jotka eivät olleet ihan vielä villiintyneet lähteäkseen omille teilleen.

Jatkan Ecuadorista vielä hiukan seuraavassa päivityksessä.

Hattupäisten ihmisten Ecuador

Pikku kyläsessä, jossa parhaillaan olemme, ei ole kunnon nettiä (eikä kauppaa eikä oikeastaan kunnon teitäkään). Siksi saatte nyt pelkkiä kuvia Ecuadorin tunnelmista. Höpinät tulevat sitten myöhemmin perästä. :)
----
We are at the moment in a really small village and don´t have proper access to internet. This is why I´ll  post this time just few photos from Ecuador. And maybe it is sometimes even better to just let the pictures to talk. I hope you will enjoy these!

Look carefully...

Business nimeltä Galapagos

Haluan lopuksi summata ristiriitaisia tunteitani Galapagoksesta, vaikka tämä varmaan hiukan paatokseksi meneekin. Ajatuksia on vaikea tiivistää, koska moni asia kaipaa vähän taustatietoa ja perusteluita. Lyhyesti sanottuna paikkahan on kohta kuin jättisuuri eläinpuisto, jossa rahan tahkoaminen on tärkeämpää kuin ainutlaatuisen luonnon suojelu. Mutta eihän tässä mitään uutta ole - raha edellähän maailma pyörii - vaikka omaa nilkkaa jyrsittäisiin.

Galapagoshan on tietenkin täysin poikkeuksellinen eläimiensä ja luontonsa takia. Varmaan juuri siksi kaikki alkaa olla siellä kovaa bisnestä ja tuntuu, että hinnat voidaan hinata vaikka taivaisiin. "Kyllä ahneet (eko)elämysturistit maksavat mitä tahansa pyydetään!" En oikein usko terveeseen kilpailuun pikku saarilla ja meistä tuntuikin, että monet hinnat oli sovittu kartellimaisesti eikä niistä voinut neuvotella.

Tuntuu, että turisteilta kiskotaan melkein hampaita, jotta verenhimoiset kauppamiehet saisivat imettyä heidät kuiviin. Surullisinta lienee se, etteivät nämä rahat taida mennä alueen suojelemiseen tai edes paikallisille yrityksille, vaan oletettavasti hyvin pitkälti pohjattomiin länsimaalaisiin taskuihin. Sanon näin törkeän karrikoidusti ihan mutu-tuntumalla, koska paikalliset näyttivät edelleen elävän pääasiassa melko vaatimattomasti. Mutta eihän tässä voittojen epäoikeudenmukaisessa jakautumisessakaan mitään uutta tai ihmeellistä ole.

Perustamme näkemyksemme omiin kokemuksiimme ja vertailemiimme tietoihin hintojen noususta. Meillä oli esimerkiksi omakohtaisia kokemuksia huonoista virallisista luonnonsuojeluoppaista (Naturalist Guides) ja kuulimme useita vielä pahempia kertomuksia muilta reissaajilta. Jokaisella retkellä on oltava mukana tällainen virallinen, koulutettu opas. Heidän tehtävänsä olisi kertoa alueen luonnosta ja huolehtia, ettei luontoa turmella tai eläimiä häiritä millään tavalla. Valitettavasti näin ei tapahtunut. He toimivat molemmilla tekemillämme retkillä kuin turisteja mielistelevä matkatoimiston henkilökunta. Tämä tarkoittaa ihan liian usein esim. eläimien hätistelemistä kieli pitkällään kameran kanssa odottavien turistien näkyville. Luulen, että nämä naturalistit saavat matkajärjestäjiltä "bonuksia", jos onnistuvat järkkäämään turisteille eksoottisia kokemuksia.

Kuulimme paristakin eri sukellustapauksesta, joissa sukeltajien terveys oli vakavassa vaarassa epäasiallisten oppaiden takia. Oppaat eivät mm. huolehtineet siitä, että porukka laskeutuu sukellussyvyyteen yhdessä tai seurannut, että kaikilla on homma hallussa. Toisessa tapauksessa sukeltajalta loppui paniikin takia happi ja toisessa sukeltaja sukelsi lopulta yksin (iso nou nou). Oppaat olivat liian kiireisiä järkkäämään turisteille elämyksiä tai kuvaamaan heitä eksoottisten eläimien kanssa unohtaen oikean tehtävänsä eli sukeltajien hyvinvoinnista huolehtimisen.

Omalla snorklausretkellämme kokematonta pariskuntaa huijattiin väittämällä, että ennen avomerelle menoa he saisivat kokeilla välineitä ja opetella snorklaamista. Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja he joutuivat veteen suoraan kova-aallokkoisessa avomerellä. Seurauksena oli kova hätäännys ja paniikki, jota opas ei huomannut, koska paineli yksin kaukana edellä. Kun ihmisten henki on vaarassa, tällainen käytös ei ole mielestäni mitenkään hyväksyttävää.

Puerto Ayoraan ei varmaankaan ole perustettu naturalistien ja matkajärjestäjien valvontakeskusta ilman syytä. Sinne voi ilmoittaa epäasiallisesta käyttäytymisestä ja oppaista jne. Meidän retkestämme tehtiin sinne valitus. Moni turisti ei valitusta varmaankaan tee, koska on tärkeämpää saada facebookiin tai työpöydälleen itsestään hurja seikkailijakuva villin kesyttämättömän luonnon keskellä...

Coca Colaa ja muita herkkuja roudataan meriteitse turisteille

Kiskurihinnoista kitistessäni voisi kuvitella, että Galapagos olisi jo nyt pelkästään ökyrikkaiden Luonto Disneyland - mutta näin ei kuitenkaan (vielä) ole - eihän meilläkään muuten sinne olisi ollut varaa mennä. Se mikä nyppii on hintojen järjetön nousu. Paikan päällä monet hinnat (erityisesti retket) olivat jopa 50 % kovempia verrattuna internetistä ja matkaoppaista lukemiimme hintoihin. Lyhyessä ajassa - 1-2 vuodessa - näin kovaa nousua voitaneen pitää tosi kovana. Ne, jotka haluavat kierrellä saaria loistoristeilijällä saavat vapaasti maksaakin siitä, mutta se kyrsii, jos valinnanvaraa ei ole.

Tällä hetkellä jokaisen pitää maksaa $100 (n. 74 €) puistomaksu. Maksun rajua nostoa harkitaan, jotta matkustajamäärää saataisiin rajoitettua ja kai ainakin osin myös siksi, että luonnonsuojelemiseksi saataisiin lisää varoja. Omasta mielestäni tämä olisi epäoikeudenmukainen ratkaisu, vaikka puistomaksun tuplaaminen ei esimerkiksi meidän tapauksessa olisi ollut mikään este matkalle. Koen kuitenkin, että vaarana on, että kohta saarille on varaa mennä vain super rikkailla. Lisäksi epäilen, ettei korotettu puistomaksukaan menisi luonnon- ja eläimien suojelemiseksi. Matkustajamäärän rajoittaminen voisi olla parempi ratkaisu. Näin ollen (lähes) kuka tahansa voisi saarille matkustaa, paikka pitäisi vaan varata hyvissä ajoin etukäteen.

 

Lähde: Tourism and Population in the Galápagos

Rajoitettu matkustajamäärä toivottavasti pitäisi ihmisten ekologisen jalanjäjen saarilla edes jollain tavalla siedettävänä. On päivän selvää, että mitä enemmän Galapagoksella käy turisteja, sitä suurempi on heidän ympäristövaikutuksensa. Jo nyt roskaantuminen ja suosittujen alueiden kuluminen oli nähtävissä. Ilman rajoitusta on luonnon sietokyky isoissa vaikeuksissa hyvinkin pian.

Roskavene

Unohdin aikaisemmassa jutussa kertoa saarien maanviljelyn ja luonnonsuojelun ristiriidasta ja haluan ympätä senkin asian tähän yhteyteen. Paikalliset maanviljelijät ovat penänneet itselleen isompia viljelyalueita Galapagoksella, jotta turistien kyltymättömiä suita pystyttäisiin ruokkimaan paremmin paikallisilla tuotteilla. Heidän nykyinen maanviljelyalansa ei siihen riitä ja paljon elintarvikkeita on pakko rahdata mantereelta. Yleensä lähituotteita kannattaakin suosia ja kun tuontituotteissa ja kuljetuksissa on lisäksi se riski, että mukana luikahtaa saarien herkällä ekosysteemille vieraita kasveja tai eläimiä, voisi viljelyalan kasvattamista pitää itsestään selvänä ratkaisuna, mutta mitä jos lisäviljelyala pitää ottaa luonnonsuojelualueista?!

Voitaneen kuitenkin ajatella, ettei turismi ole aiheuttanut saarilla ihan pelkästään pahaa. Pakko se on uskoa, että ainakin osa turistien tuomasta rahasta (ainakin puistomaksusta) menee luonnonsuojeluun. Monet eläin- ja luonnonsuojelupuistot on perustettu sen takia, että turistit ovat niistä kiinnostuneet. Lähtökohtaisesti en pidä ollenkaan eläinpuistoista ja olen sitä mieltä, että eläinten pitää saada elää villinä ja vapaana. Jos tämä ei kuitenkaan ole mahdollista esimerkiksi tuhoutuneen elinympäristön takia, on eläinpuisto tietenkin sukupuuttoonkuolemista parempi vaihtoehto.

Summa summarun... Galapagos oli meille kaikesta huolimatta ikimuistoinen ja henkeäsalpaava elämys. Surettaa vaan ajatella, miten paikkaa kohdellaan ja kauanko se säilyy. Toivottavasti viranomaiset löytävät pian kestävän tasapainon turistibisneksen ja luonnonsuojelun kesken.

Galápagoksen eläinspesiaali jatkuu...

Halusin kyhätä teille - ja samalla itselle muistoksi - vielä toisenkin eläinspesiaalin - niin hykerryttäviä tuntemuksia Galápagos minussa sai aikaan. Toivottavasti pääsette tästä edes hiukan tunnelmaan mukaan! Kivinennurmi halpaproduction esittää...

----

I wanted to make for you - and of course for us too - an another special update about animals of the Galapágos because they were so absolutely amazing and magnificent. I hope you can catch the great atmosphere.   

Galápagos eläinspesiaali (osa 5)

Tässä Galápagoksen ihmeellisen maailman eläinspesiaali iloksenne ilman turhia turinoita!

---
Here is an special update about the amazing animals of the Galápagos without unnecessary blah blahs. Enjoy!

Galapagoksen ihmetykset jatkuu (osa 4)

Galapagoksen ihmettelyt jatkuvat taas pyykkipäivän ja toimivan nettiyhteyden kunniaksi. :) Vaikka tämä jonkin sorttinen matkablogi onkin, en ole ajatellut luetella missä hostelleissa olemme majoittuneet tai kenen palveluita käyttäneet. Jos joku haluaa niistä tietää, laittakaa ihmeessä kysymyksiä tulemaan niin kerromme mielellämme lisää. Muutenkin mistä tahansa jutusta voi vapaasti heittää kommentteja tai kysymyksiä! Nyt haluan kuitenkin piirtää teille hiukan alueen maisemakuvaa.

Puerto Ayora, Santa Cruz

Muutamalla sanalla sanottuna Galapagoksen merelliselle maisemalle tyypillistä ovat röpelöinen ja erittäin terävä laava (tietenkin! ollaanhan täysin tuliperäisillä saarilla) sekä vastakohtana puuterin pehmeät, vaaleat hiekkapoukamat, pauhaava turkoosi meri, elämää kuhisevat mangrovemetsät ja valtavat kaktukset. Joidenkin saarten sisäosissa kasvillisuus on ravinteikkaan vulkaanisen maaperän ansiosta hyvinkin vehreää ja trooppista. Koitin valita teille mielenkiintoisia kuvia erilaisista luonnonmaisemista, mutta millään tavalla kattavaa esitystä en edes tavoittele.

Las Tintoreras

Saarien ja saarien osien välillä on tietenkin isoja eroja. Joissakin paikoissa kasvillisuus on hyvinkin rehevää - joissain maisema on kuin kuusta. Äkkiseltään voisi ajatella, että eihän tuollaisella kivialustalla voi mikään kasvaa. Tämä on tietenkin ihan väärä luulo. Mangroven taimia työntyy keskeltä autiota laavakenttää kuin meillä voikukkia asfaltista. Mangrove tarjoaa elintärkeitä suoja- ja lisääntymispaikkoja monille eläimille.

Tortuga Bay

Galapagoksella on mielenkiintoisia paikoissa, joissa jäähtyneestä laavasta on muodostunut tunneleita ja kanjoneita. Osassa niistä on vettä ja niihin voi mennä uimaan tai snorklaamaan. Las Grietaksella vulkaaninen kivi on osin oranssinpunaista. Siellä laava on myös sileämpää ja kovemman oloista kuin monilla rannoilla nähty musta tai harmaa huokoinen laavakivi johtuen erilaisista jäähtymisnopeuksista.  (t. ikuinen pikku geologi). 

Las Grietas, Santa Cruz

Endeemiset kaktuspuut olivat vaikuttavan kokoisia. Vanhemmiten niiden runko muistuttaa meikäläisen männyn runkoa. Palmuja Galapagoksella oli tietenkin myös, mutta niistä nyt ei ole paljon kerrottavaa. Mangrovea oli muistaakseni kolmea erilaista tyyppiä. Isot ja märät mangrovemetsät eivät kieltämättä ole mielipaikkojani - vaikka ne ekologisesti niin tärkeitä ovatkin - koska niissä vipeltää kaiken maailman vikkeliä ökkömönkijöitä ja inisijöitä. Ylempänä olevan kuvan mukainen "hiekkarantamangrove" oli kuitenkin tosi mielenkiintoinen. Siellä lymysi jäähdyttelemässä mm. meri-iguaaneja.

El Garrapatero (Beach)

Las Tintoreras

Onneksi Galapagoksella oli muutamia omatoimisestikin (= maitse) tavoitettavia hiekkarantoja, joista pystyi käymään uimassa ja snorklaamassa, jottei aina ollut pakko ostaa kallista retkeä. Laavakivirannoilla piti olla erityisen varovainen, ettei telo itseään teräviin kiviin. Vesi oli joissakin paikoissa hyvin kirkasta ja näkyvyys oli monia metrejä. Erityisesti mangroven läheisyydessä eloperäinen aines sekoittui veteen ja teki näkyvyyden tosi huonoksi. Myös kovassa aallokossa, jossa hiekka pöllysi oli huonompi näkyvyys.

Isla Isabela

Tortuga Bay, Santa Cruz

Tässä pikaisesti Galapagoksesta. Seuraavaksi aiheena eläimet! :D

Ihan tavallisia ihmisiä (Galapagos osa 3)

Tietenkin Galapagoksellakin eletään ihan tavallista arkea, vaikka paikka on luontonsa takia niin poikkeuksellinen ja ällistyttävä. Luonnon kummajaiset järistyttävät tajuntaa, mutta minusta on silti kiehtovaa seurata myös ihmisten touhuja ja miettiä millaista heidän arkinen elämänsä on. Tämän takia haluan kirjoitella teille yhden päivityksen ihan vain siihen liittyen.

Saturday market in Puerto Ayora, Santa Cruz

Nykyään paikallisten elämä pyörii Galapagoksella yhä enenevässä määrin turismin ympärillä. Se ei varmaan yllätä ketään. Pelkään, että täälläkin se tulee näivettämään kulttuuria tai ainakin muuttamaan joitakin perinteisiä aloja. Kalastus on näistä yksi tärkeimmistä, mutta onneksi turistitkin syövät kalaa. Kurja juttu on, että turistien takia alueella ollaan hurjan lobbaamisen tuloksena aloittamassa uudelleen viihdekalastaminen (Experiential responsible fishing). Pitäähän nekin rahat tietenkin noukkia talteen... Tämä on minusta suoraan sanottuna aivan järjetöntä, mutta ei siitä nyt enempää.

Muuten ruokatoreilla myytiin paljon hedelmiä ja kasviksia. Tämä oli siinä mielessä ihmeellistä, että niissä paikallisten ruoissa, joita me söimme, oli mielestäni tosi vähän kasviksia jos ei otetaan perunan sukuisia lajeja huomioon. Paikallista pikaruokaa ja erilaisista herneistä ja pavuista tehtyjä naposteltavia oli myös paljon tarjolla kadunvarsilla. Me emme ole empanadoja lukuunottamatta niitä vielä maistaneet. 

Käsityöt eivät ole käsitykseni mukaan olleet alueella mikään suuri perinnejuttu, mutta turistien janotessa tuliaisia, siitä on (väkisin?) tehty sellainen. Hiukan huvittavana silmäilimme krääsäkauppojen tarjontaa. Samanlaisia afrikkalaistyyppisiä naamareita ja mustamiespatsaita myytiin täällä kuin Aasian maissa, Afrikassa, Suomessa ja vaikka missä.

Isla Isabela

Käytökseltään ecuadorilaiset vaikuttavat hiukan ujoilta ja pidättyväisiltä, jos jalkapallofanitusta ei oteta huomioon. Kovin ilomielisiäkään he eivät ole - ainakaan vieraille. Yllättävän usein saa mutrusuista palvelua, vaikka itse kuinka yrittää hymyillä ja hablata espanjaa. Se on kuitenkin ollut kiva huomata, että nykyaikaisesti pukeutuvat naiset eivät muotojaan peittele tai kilojaan häpeile. Kaiken kokoiset kulkevat trikoissa rinta rottingilla. Luonnollisen rehevässä, terveessä ja itsevarman oloisessa naiskuvassa (voiko niin sanoa?) on paljon hyvää. Meillä olisi siinä opittavaa!

Ihmisistä vielä sen verran, että lapset täällä leikkivät ihan kuin missä tahansa ja keksivät itse virikkeitä, jos kaikkea ei ole heidän eteensä valmiina työnnetty. Tosi monilla nuorilla näkyy olevan kännykät, joita he räpläävät hengaillessaan tai skeittaillessaan kaupungilla. Moni pelannee jalkapalloa - se on täällä tärkeä osa kulttuuria ja pelikenttiä on pienimmissä kylissäkin. MM-kisapelejä seurataan suurella tunteella. Kampaamoita ja apteekkeja myöden televisiot pauhaavat kun peli on menossa.

Toivotaan, että omaperäinen kultturi ja perinteiden arvostus säilyisi Galapagoksellakin eikä siitä tulisi uutta luonnon Disneylandia!

All that is gold does not glitter, 

Not all those who wander are lost. 

- J.R.R. Tolkien: The Fellowship of the Ring

PS. Mainitsen vielä, jos joku jaksoi lukea tänne asti, että tähän päivitykseni teemaan liittyen tehdään Galapagoksella onneksi mielenkiintoista Ecology and Society -tutkimusta. Huomasin siitä juuri netissä mielenkiintoisen artikkelin. Kyllä minullekin kelpaisi mainiosti tuollainen tutkimusaihe ja homma... ;)