Suuri pieni Sydney

Sydney Harbour Bridge (opened 1932)

Sydney opera house (opened 1973)

Aloitimme Australian ihmettelyn Sydneystä. Suurissa kaupungeissa tuppaa olemaan meidän makuumme ihan liikaa autoja, ihmisiä, melua, kaikkea, mutta me pidimme Sydneystä. Se oli ihmeellisen pieni ja suuri, moderni ja elegantti samaan aikaan. Myönnän, että katsoimme ehkä tätä länsimaalaista, siistiä ja hyvin organisoitua kaupunkia hiukan vaaleanpunaisien lasien takaa huomioon ottaen menneet pari kuukautta Etelä-Amerikassa. Ensimmäisen kerran reissun aikana tuli itselle hiukan rähjäinen olo. Tuntui, että olisi kiva sipaista vähän poskipunaa ja laittaa jalkaan jotain muutakin kuin mahineet lenkkarit. Heikille alettiin etsiä parturia, johon raaskisi mennä. Viimeksi hänen hiuksensa leikattiin Perussa 30 sentillä...

Sydneyssä oli paljon isoja, vihreitä puistoja ja puutarhoja, sivummalla kaunista ja värikästä brittiarkkitehtuuria, pilvenpiirtäjien ohessa upeita vanhoja kivitaloja, ympärillä lukuisia vaaleita hiekkarantoja sekä vettä. Enkä tarkoita vedellä vain avomerta - vaan joka puolella poimuilevia lahtia saarineen ja niemineen. Rikkonainen rannikko oli kuin tiheään asuttu pitsinauha, joka pehmensi valtameren ja mantereen kovia vastakohtia. Länsimaalainen järjestelmällisyys ja puhtaus korostuivat alleviivatulla tavalla. Missään ei lojunut roskia, julkisillakin pakoillakin oli kierrätysroskikset, junat, bussit ja lautat lähtivät ajallaan. Ei kuulunut jatkuvaa autojen tööttäilyä, eikä näkynyt kulkukoiria - kerjäläisiä kyllä oli. Businessihmiset kiirehtivät kaupungilla designvaatteissaan take away -kahvimukit ja älypuhelimet käsissään. 

Saavuimme Sydneyyn perjantaiaamulla matkustettuamme yli vuorokauden. Kymmenen tunnin aikaero teki lisäksi olon hyvin omituiseksi. Onneksi olimme löytäneet kaupungista yksityishenkilöltä mukavan ja etenkin siedettävän hintaisen majoituksen. Australiahan on Suomenkin mittakaavassa kallis maa. Erityisen kallista täällä on majoitus - varsinkin Sydneyssä! Meillä oli huone nuoren yrittäjänaisen upeasta asunnosta. Talo (kellertävä alla olevassa kuvassa, ruskea-valkoisen oik. puolella) sijaitsi lahden toisella laidalla melkein vastapäätä oopperataloa ja sinne pääsi kätevästi lautalla. Saimme kulkea asuntoon miten halusimme, tehdä ruokaa ja keittää aamupuurot hyvin varustellussa keittiössä. Alue oli rauhallinen ja todella viihtyisä. Ikkunasta oli mukava katsella upeita purjeveneitä ja vastarannalla tönöttäviä pilvenpiirtäjiä. 

Saapumispäivämme oli ainut aurinkoinen päivä Sydneyssä. Olimme lukeneet ennusteista tulevista sateista ja siksi pungersimme itsemme väsymyksestä ja aikaerorasituksesta huolimatta kaupungille heti kun saimme majoituttua. Yksi ensimmäisistä tekemistämme huomioista oli, että kiinalaisia oli ihan joka paikassa. Heitä oli turisteina, mutta myös töissä kaupoissa ja kahviloissa. Monet huomiokyltitkin oli kirjoitettu englannin lisäksi kiinaksi. Monikulttuurisuus näkyi kaupungilla lisäksi lukuisina etnisinä ravintoloina, hierontapaikkoina ja kauneushoitoloina.

Ensimmäisenä yönä Australian lopputalvi laittoi ykköstä silmään ja rankkasateet ja kova tuuli alkoivat. Me emme tietenkään antaneet niiden latistaa täysin tunnelmaa, vaan kiertelimme ahkerasti lähiseutuja. Halvimmaksi tuli ostaa julkisiin viikkolippu, jolla sai kulkea rajattomasti ja kätevästi bussilla, lautoilla ja junalla. Kiersimme katsomassa kuuluisat Bondi ja Manly beachit ja ihmettelemässä, miten surffarit tarkenivat viilettää vedessä. 

Bondi beach

Manly beach

Blue mountainsille matkustimme pari tuntia junalla. Retki sumuhuippuisille, trooppisten metsien ympäröiville vuorille aboriginaalien muinaisille maille oli antoisa. Ennen uudisasukkaiden saapumista aboriginaalit, Gundungurra kansa oli asunut alueella tuhansia vuosia. Yksi heidän uskomuksistaan oli eläin-ihmiset, josta wikipedia sanoo näin:

"The Gandangara believed in animal-people who lived in the dreaming and were known as the burringilling . They lived in clouds, mountains, dense scrub, trees or water holes. Some could change the shape of their body, disappear underground, or change the landscape. Sometimes they had magical weapons or were helped by magical dogs."

Yleisesti ottaen aboriginaaleilla on mielestäni upea suhde luontoon. Heidän käsityksensä mukaan he ovat osa luontoa ja heidän velvollisuutensa on kunnioittaa sitä. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että maata ei voi omistaa, vaan maa omistaa heidät. Aboriginaalit pärjäsivät hienosti haastavissa olosuhteissa elämällä symbioosissa luonnon kanssa kunnes länsimaalaiset tuppasivat paikalle edistyshankkeineen...

Sade hiukan koetteli meitä Sydneyssä, mutta visiitti oli silti mukava. Huonojen säiden takia emme päässeet "coachseilaamaan" katamaraanilla, kuten oli ennalta sovittu ja muutama scenic walkin jäi liukkauden takia tekemättä, mutta tämmöistä se reissaaminen on - kaikkea ei voi saada. Yllättäen yksi merkittävin tuliainen Sydneystä oli kyty matkustaa vihdoista viimein Englantiin. Sydneyn Oxford Streetillä ja Paddingtonin markkinoilla upeiden vanhojen talojen keskellä liekki puhkesi roihuun. Me suuntasimme kuitenkin seuraavaksi Queenslandiin Brisbanen liepeille.

Australian kokoinen katvealue

Ilmeisesti joku siellä sentään odottaa uusia kuvia ja juttuja. Kiitos kamut! =) Pahoittelen hiljaiseloa! 

Saavuimme 15.8. Sydneyyn (noinko se oikeasti kirjoitetaan?). Selkä ja takamus ovat varmaan kovettuneet yli 20 tuntisista bussimatkoista, joten valtameren ylityslento ei tuntunut oikeastaan missään. Kaikki on mennyt paikan päällä hyvin kovista kevättalvisista sateista huolimatta. En ole pystynyt välittämään kuulumisia uusien päivityksien muodossa, koska internetin käyttö on täällä hankalaa. Olimme lukeneet asiasta, mutta silti on yllättävää, että Australiassa on vaikeampi käyttää nettiä kuin esimerkiksi Perussa.  

Joka majapaikassamme on ollut jonkinlainen langaton netti, mutta se on usein todella hidas. Lisäksi sen käyttö on kallista, minkä takia esimerkiksi kuvien lataaminen on ollut kiellettyä. Tämä johtunee siitä, että valmiiksi kalliisiin nettisopimuksiin kuuluvat lisäksi aina datarajoitukset. Julkisissa tiloissa kuten lentokentillä, bussiasemilla ja kahviloissa netit ovat olleet niin hitaita, ettei bloginpäivityssivusto ole edes avautunut, saati että tänne olisi voinut ladata kuvia. 

Saa nähdä koska pystyn päivittämään matkakuulumisia kuvien kera. Villit kengurut ja koalat on kuitenkin jo bongattu, jihuuuuu! Kohta pulahdamme Isoille valliriutoille snorklaamaan. Juttuja odotellessa Route map -välilehdestä voi käydä kurkkimassa missä olemme seikkailleet. Koska saatatte joutua odottamaan uusia kuvia vielä jonkin aikaa, kannattaa käydä selailemassa vanhoja juttuja. Niitähän pulppusi hanasta melkoisella suhinalla ennen mantereen vaihtoa. Toivottavasti niissä riittää ihmeteltävää!

Nörttien infokorneri

Mistä Australian takapajuisuus nettiasioissa sitten johtuu? Asia on tietenkin monimutkainen, mutta tutkimme sitä hiukan netistä mm. vertaamalla Suomen ja Australian kustannuksia Cost of Living Comprison -sivustolla ja lukemalla viimeisintä State of the Internet -raporttia. Tuon hyvin epävirallisen elinkustannusarvion mukaan nettiyhteys (6 Mbps, Unlimited Data, Cable/ADSL) maksaa Suomessa 20,02 € ja Australiassa 47,68 € eli 138 % enemmän. Mobiilidatan (1 min. of Prepaid Mobile Tariff Local (NO Discounts or Plans) hinta on Suomessa 0,07 € ja Australiassa 0,63 € eli 762 % enemmän. Tässä siis yksi syy miksi nettiä ei noin vaan rajattomasti käytetä.

State of the Internet -tutkimuksesta ilmeni aika mielenkiintoista dataa. Nettiyhteyksien keskinopeudessa Suomi on sijalla yhdeksän (10,7 Mbps). Kärjessä möllöttää Etelä-Korea hurjalla 23,6 Mbps nopeudella ja seuraavilla sijoilla kaukana perässä Japani, Hong Kong ja Sveitsi. Australia on vasta sijalla 44.

Yksi merkittävä syy Australian tilanteen taustalla on varmastikin se, että maa on aivan valtavan kokoinen. Meidän tottumassa karttaprojektiossa se näyttää usein postimerkin kokoiselta läntiltä, joka on tipahtamassa kartan reunalta, mutta täällä oikean koon tajuaa kun pitäisi siirtyä kaupungista toiseen vaikkakin vain maan itäreunalla. Noh, mutta palataanpa tähän huippis mielenkiintoiseen internetongelmaan.

Toinen selitys huonoon tilanteeseen lienee, että päättävät tahot ovat heränneet täällä internetaikakauteen meidän näkökulmastamme aika myöhään. Laajakaistayhteyksien surkea tlilanne on toki tajuttu jo vuosia sitten, mutta asian kuntoon saaminen on jäänyt poliittisessa pelissä. Hallitusten vaihtuessa tilanteen korjaaminen ja suunnitelmien toteuttaminen on takkuillut. Näin suuressa maassa projekti tulee olemaan hirvittävän kallis ja eri tahot vänkäävät nyt siitä, mihin kannattaa panostaa ja tehdäänkö verkko kerralla kunnolla. Vaikuttaa siltä, että uusi hallitus koittaa kai nyt toteuttaa projektin huonommalla teknologialla, halvemmalla ja nopeammin... 

Emme tietenkään osaa varmaksi sanoa, onko Australian huonon nettitilanteen taustalla oikeasti epäterve kilpailutilanne, kulttuuriero jossa nettiä ei pidetä kovin tärkeänä vai mikä, mutta näillä nyt kuitenkin mennään. Suomen uutisia lukiessa tulee mieleen katoavatko meidänkin rajoittamattomat nettiyhteydet kohta...

Poisheitetyt kertakäyttökoirat

Etelä-Amerikka on nyt koluttu ja hyppäämme kohta Australian koneeseen. Jännittää, innostaa, kutkuttaa. Tuntuu kuin täysin uusi matka ja seikkailu olisi alkamassa. Olen suoltanut teille nyt liukuhihnalla loppuun kasaamiani juttuja. Pahoittelen postaustulvaa!

Lähdemme Etelä-Amerikasta hyvillä mielen ja reput pullollaan ikimuistoisia elämyksiä. Kaikki kokemukset eivät ole olleet hauskoja, mutta olen halunnut jakaa niistäkin. Ne ovat rikastuttaneet omalta osaltaan elämää ja auttaneet tulemaan entistäkin avarakatseisemmaksi. Tämä viimeinen juttuaihekin on surullinen, omasta mielestäni hyvin surullinen. Haluan kuitenkin päättää Etelä-Amerikan osion siihen. Aihe on sen ansainnut!

Osta koira, osta osta! Buy a dog!

Tämä juttu on omistettu kaikille rääkätyille, hylätyille ja laiminlyödyille karvaturreille, jotka eivät syystä tai toisesta enää kelvanneet omistajalleen. Jokainen näistä otuksista olisi ansainnut kodin, mutta ne on heitetty kylmästi menemään kuin kertakäyttöastiat ja jätetty oman onnensa nojaan taistelemaan elämästään. Suuri osa kuvista on Colanin koiratarhasta. Sieltä useimmiten kuolemankielissä olevat otukset ovat onneksi saaneet suojapaikan. Kuvissa ne ovat jo melko hyvässä kunnossa hienon hoidon ja huolenpidon ansioista.

En siis jaa teille kauhisteltavaksi kuvia kituvista tai loukkaantuneista eläimistä, vaikka niitä paljon näimme. Jaan kuvia yksilöistä ja persoonista, joiden silmissä loistaa ainakin minun mielestä kysymys "miksi". Kun katsot kuvia toivon että miettisit jokaisen ainutlaatuisen otuksen kohdalla, että kyseessä on käytännössä ollut syyttömänä kuolemaantuomittu eläin, jota joku tai jotkut ovat lisäksi pahoinpidelleet.

En tunne ihmistä, jonka mielestä koiran- tai kissanpennut eivät olisi suloisia. Tästä huolimatta on vastenmielistä nähdä koko ajan sylissä retuutettuja pentuja. Useimmiten ne ovat pienien lapsien leikkikaluina. Eläin on ihana ja söötti, kun se on hassu hoiperteleva pörröinen pentu. Kun se kasvaa isoksi lattioille kuseksivaksi ja paskovaksi, mahdollisesti vielä haukkuvaiseksi elukaksi, yhteiselo ei olekaan enää niin auvoista. Koiranhan pitäisi olla hauska ja helppo otus, joka tuo minulle iloa ja hyötyä! Eihän se ole mistään kotoisin, että minun täytyy nähdä vaivaa arvottoman karvakasan eteen.

Kuten olen aiemmissa jutuissani maininnut, Etelä-Amerikassa on aivan valtavasti kulkukoiria. Olen jutellut tämän reissun aikana paljon kulkukoirista sekä paikallisten että turistien kanssa. Ainakin Ecuadorissa ja Perussa koiria pidetään ensisijaisesti vahtikoirina, tuomassa turvaa. Niiden hyvinvoinnista ei välitetä, mutta ei siitä myöskään juuri mitään ymmärretä. En halua tehdä liian räikeitä yleistyksiä, mutta tällaisen käsityksen saimme.

My favorite girl in Colan

Koiria ei myöskään sanota lemmikeiksi, "pet". Sama päti bolivialaisessa perheessä, jossa asuimme. Heidän oli suloinen ja hyvinpidetty Coco-koiransa ei ollut kuulemma lemmikki- vaan vahtikoira. Tämä oli täysin luonnollinen asia. Korostettakoon heti tässä välissä, että vaikkei Cocoa juurikaan paijailtu, hoidettiin sitä kuitenkin muuten hyvin. Moneen kulttuuriin ei vaan kuulu eläimien helliminen, paijaileminen ja niiden kanssa leikkiminen. Näissä kulttuureissa ihmiset eivät ymmärrä, miksi joku haluaa rapsutella koiraa tai kissaa ja he pitävät sitä hyvin omituisena. Poikkeuksia tietenkin löytyy!

Kuulemamme mukaan vain hyvin harvat ja erittäin valveutuneet koiran- tai kissanomistajat huolehtivat eläimiensä rokotuksista ja madotuksista etenkin Ecuadorissa, Perussa ja Boliviassa. Sterilisaatio on todella harvinaista. Tämä johtaa tietenkin ongelmien kasautumiseen. Edellä mainitut asiat vaativat tietenkin hiukan rahaa ja jos eletään itsekin köyhyydessä, voi ehkä pitää jossain määrin ymmärrettävänä ettei eläimiin olla ensimmäisenä panostamassa. Toisaalta autoon tai lautasantenniin voi kyllä riittää rahaa...

 

Pakko se on kuitenkin sanoa myös suoraan, että vaikka rahaa olisi monella ollutkin, eläimiä ei pidetä missään arvossa. Saahan tarvittaessa tilalle uuden alle eurolla. Sitä en kuitenkaan voi käsittää, että ihmiset pitävät harvoin eläimillään edes vettä tarjolla. Useita kertoja - jopa aavikolla - olen nähnyt metrin liekassa olevan vahtikoiran, jolla ei ole edes vettä tarjolla. Tämäkin johtuu kuulemma hyvin pitkälti tietämättömyydestä ja tietenkin myös välinpitämättömyydestä.

Oma teemansa on sitten tahallaan tehdyt julmat ja raakalaismaiset pahoinpitelyt. Niissä ei ole kyse laiminlyönnistä, vaan täysin käsittämättömistä ja hirviömäisistä julmuuksista. Me emme itse nähneet suoranaista eläimien hakkaamista tms. Itse asiassa tuli sellainen olo, että esimerkiksi kulkukoirat saivat olla monissa maissa hyvinkin rauhassa. Ne pötköttivät etenkin Chilessä usein aivan keskellä katua auringossa nukkumassa hätkähtämättä yhtään ohikulkeisesta. Täytyy siis olettaa, ettei niitä ainakaan koko ajan olen joku potkimassa huvikseen syrjään niin kuin joissain maissa. 

Kaikkien ei tarvitse tykätä eläimistä, mutta mikään ei oikeuta aiheuttamaan niille tarkoituksen mukaisesti kipua ja kohtelemaan niitä kuin roskasäkkiä. Olen nähnyt täällä niin kauheassa kunnossa olevia eläimiä, että pahaa on tehnyt. Jalkoja on ollut poikki, silmiä puhki, on ollut verta tai mätää vuotavia haavoja, korvattomia, hännättömiä ja ihosaurauksien piinaamia karvattomia raukkoja. Osa vammoista voi olla toisten koirien aiheuttamia, mutta tiedämme ihmistenkin tekevän täysin käsittämättömiä julmuuksia eläimille. Pahinta on ehkä tarkoituksenmukainen ja jatkuva rääkkäminen ja kidutus. En voi toistaa tarinoita, joita näidenkin kuvien eläimen takaa löytyy, koska osa niistä on liian hirveitä ymmärrettäväksi ja oksettavia toistettavaksi. Yksikään aivosoluni ei pysty ymmärtämään miten joku voi kohdella eläimiä niin.

Sairastuminen on eläimelle usein kuolinisku. Ja auta armias, jos eläin ei olekaan enää kaunis. Pelkkä inhottavan näköinen ihottuma tai syylät voivat riittää siihen, että eläin heitetään pellolle. Jos eläin alkaa näyttää epämielyttävälle ja vastenmieliselle, siitä hankkiudutaan eroon. Sairauksia ei haluta eikä osta hoitaa, vaikka taustalla voi joskus olla pelkästään vääränlainen ravinto.

Sexually abused girl...

Viimeistään vanhoilla päivillä eläimet yleensä hylätään hyödyttöminä. Colanilla oli useampikin kuolemaantuomittu eläkeläinen, jotka oli jätetty rannalle kuolemaan. Oli valtava ilo sydämelle nähdä näitä raihnaisia eläimiä turvassa ja ravittuna viettämässä lokoisia eläkepäiviä. 

 

Kissoista en juuri mitään tiedä, mutta uskallan sanoa, että ne ovat kulkueläiminä siinä mielessä koiria paremmassa asemassa, että pystyvät hankkimaan paremmin ravintonsa. Tässä osa Colanin misuista, joista jokainen on pelastettu huonossa kunnossa kadulta.

 

En keksi mitään hienoa ja ylevää loppukaneettia tähän surulliseen teemaan. En myöskään aio esittää toiveita toimenpiteistä tms. Toivon kuitenkin, että onnistuin herättämään ajatuksia ja nostattamaan tunteitakin pintaan. Kaikki kertomani on totta ja ansaitsee tulla sanotuksia ääneen. Silmien sulkeminen ei mielestäni ole vaihtoehto. EDIT (17.8.2014) Kannattaa lukea tämä: Lopeta pentutehtailu!

Ensi kerralla kuulumisia valoisamman teeman ääreltä! Pirteyttä kaikille työ- ja koulusyksyyn! 

Pikkurillit pystyssä Mendozassa

Argentiina ei kuulunut ensimmäiseen reissusuunnitelmaamme. Mutta kun löysimme kohtuuhintaisen lennon Santiago de Chilestä Australiaan, aloin zoomailla karttaa ja maiskutella. Hitsin pimpulat, viinipullojen kyljestä kuuluisa Mendozahan on ihan tuossa vieressä! Tarvittaisiin vain ihan pikkiriikkinen koukkaus Andien yli ja olisimme malbec-taivaassa... Argentiinalaisilla pihveillä Heikki oli helposti ylipuhuttavissa tähän ylimääräiseen lenkkiin.

Andien ylitys ei ole ihan niin simppeli tai lyhyt juttu kuin miltä se kartalla näyttää. Lisäksi tie on näin Etelä-Amerikan talviaikaan usein kiinni lumivyöryjen ja -sateiden takia - kuten neljä päivää ennen menoamme. Pahin skenaario olisi, että jäisimme jumiin Argentiinan puolelle. Kuulimme tällaisia tarinoita, joissa reissarit olivat joutuneet lentämään kalliilla paluubussin peruutuksen takia. Viinihoukutus oli kuitenkin nyt niin suuri, että päätimme ottaa riskin. Tietenkin järjestimme reissun niin, että paluun ja Australian lennon välissä oli useampi ns. turvapäivä. Pääsimme lopulta erittäin näppärästi ilman mitään ongelmia Mendozaan ja takaisin. Kivisen Nurmen halpamatkat skippasivat taas valmiit ja kalliit retkipaketit ja järjestimme itse itsellemme paljon kivemmat viiniexcursiot. Tässä pieni kuvakertomus niistä.

Hyppäsimme ensimmäisenä päivänä Mendozassa seutubussiin ja huristimme noin 15 kilometrin päässä olevaan Maipuun. Vaikka Argentiinassa bussilippujen hinnat ovat ainakin kaksin - kolminkertaiset aiempiin maihin, maksoi bussimatka silti vain 0,40 €/suunta/ hlö. Maipussa vuokrasimme päiväksi pyörät. Huristelimme maaseudulla muutamalle pienelle viinitilalle ja kävimme hörystelemässä siellä viinejä pikkurillit pystyssä. Sää oli talvisen kalsea, mutta onneksi ennusteen lupailema sade ohitti meidät. Viiniköynöksissä ei ollut vielä mitään havaittavia kevään merkkejä. Osan matkaa piti pyöräillä huonokuntoisen ja yllättävän vilkkaan tien laidassa. Aluetta ei voi verrata Ranskan, Espanjan tai Portugalin sieviin pittoreskeihin viinialueisiin, joissa olemme käyneet, mutta mukavaa kuitenkin oli! 

Kivoimpana paikkana mieleen jäi tunnelmallinen ja 140 vuotta vanha Familia Di Tomason tila. Se on seudun vanhin viinitila ja pieni perheyritys edelleen - vain noin 30 000 pulloa vuodessa. Kaikki rypäleet kerätään edelleen käsin ja painotus viinissä on laadussa, ei määrässä. Koska tuotanto on niin vähäistä, he eivät vie ollenkaan viinejä ulkomaille. Vientiverot ovat liian kalliita. He siis myyvät kaiken viininsä Argentiinassa. Siinä oli melkoisesti syytä istahtaa entistäkin syvemmälle penkkiin ja keskittyä meneillään olevaan hetkeen ja makuelämykseen.

Muut paikat joissa päivän aikana poikkesimme olivat modernimmat, mutta melko pienet Tembus Alba ja Mevi. Trapichen valtaisan suurtilan teollisuusporteilla kävimme kolkuttelemassa, mutta jatkoimme sitten matkaa. Paikka vaikutti niin teolliselta ja tylyltä. Kaikki maistelemamme viinit olivat todella hyviä; luonteikkaita, monivivahteisia ja kuivia (alle 2 g sokeria). Lopputuloksena oli, että saimme maistella yhteensä 10 erilaista viiniherkkua. Tämä teki 15 annosta jaettuna kahdelle, joka tuli maksamaan yhteensä 16 €. Me emme huomanneet yhtään tilaa, joissa tastingit olisivat olleet ilmaisia, mutta onneksi hinnat olivat näissä paikoissa erittäin suotuisia etenkin jos vertaa, että joka pullo olisi pitänyt ostaa maisteluun Alkosta. Kolmannen paikan jälkeen oli pakko alkaa kiemurrella takaisin kylille, vaikka mielenkiintoisia paikkoja olisi vielä riittänyt. Onneksi suurimman osan loppumatkaa oli pyörätie. 

All these are mine!

  

Palautimme pyörät ja nyhräsimme hetken aikaan pyörävuokraamon omistajien hauskojen koirien kanssa. Kentien kohteliaisuudesta tai muuten vaan hurmaavasta luonteestamme oli taas hyötyä, koska mukava vanha herra Hugo, jolta vuokrasimme pyörät, kirmasi lähdettyämme pyörällä peräämme ja toi meille bussipysäkille viinipullon kotiinviemisiksi.

Toiselle päivälle olin varannut meille huisin kalliin – 8 €/ nassu - esittelyn Luigi Bosca - Familia Arizun viinitilalle. Aiemmille tiloille sai mennä ilman varausta, mutta Bosca ottaa vieraita vastaan vain varauksesta. Hyppäsimme jälleen seutubussiin – tällä kertaa kohti Luján de Cuyon kylää. Olimme lukeneet arvosteluista, että moni on ollut pettynyt siihen, että oli saanut Luigi Boscan maisteluissa vain heidän niin sanottuja halvempia viinejään. Minä halusin tästä huolimatta sinne. 

Hiljainen talvisesonki edesauttoi siinä, että meille sattui privaattikierros. Pystyimme juttustelemaan mukavia oppaan kanssa ja ihmettelemään viinimaailmaa. Vaikka emme me paljoa viiniasiosta tiedä, aina on kuitenkin mielenkiintoista vaihtaa mielipiteitä ja oppia lisää.

Liekö kiinnostuksellamme sitten merkitystä vai millä, mutta meille maistatettiin vain paremman = kalliimman linjan viinejä. Lopulta yllärinä pyötään tuotiin neljäntenä myös heidän tämän hetken vintage helmensä, 2009 vuoden malbec ICONIA. Pullo sitä olisi maksanut paikan päällä 150 euroa! Valitettavasti matkustamme vielä niin pitkään, ettemme pystyneet ostaa kotiinviemisiksi ja rinkkaan kannettavaksi mitään. Toki olin ajatellut, että iltanapsuksi olisin jonkun pullon voinut napatakin, mutta ne joita me maistoimme, maksoivat kaikki niin paljon, että lähdimme kotiin tyhjin käsin, mutta emme suinkaan tyhjin vatsoin tai mielin. 

Erityisen valitettavaa oli, ettei viinejä saanut laittaa Argentiinasta tulemaan postissakaan. Olisin kovasti halunnut lähettää itselleni joululahjan odottamaan kotiinpaluutamme tammikuussa. Argentiinasta on yksityishenkilön tosiaan laitonta lähettää viinejä ulos maasta. Tämä on erityisesti siksi ihan hanurista, koska monet pientuottajat eivät vie ollenkaan viinejään ulkomaille tuotantomääriin nähden liian kovien verojen takia. Toinen kummallinen asia on, että ulkomaisia viinejä saa Argentiinassa vain harvoista erikoisviinikaupoista ja ne ovat ilmeisesti jälleen verotuksellisesta syystä hirvittävän kalliita. Oppaamme ei esimerkiksi ollut koskaan maistanut ranskalaista viiniä. 

Taas tuli viinejä maistellessa muistutetuksi, että jokainen hetki on aivan ainutlaatuinen. Ihan täysin samanlaista viiniä, elämystä tai hetkeä ei tule koskaan toiste. Kiitos Argentiinalle antoisasta muutaman päivän viinivisiitistä. Sellainen kutina jäi, että tuohon maahan menemme vielä joskus uudelleen - eikä muutenkin kuin viinien takia. 

"He who know how to taste

does not drink wine but

savors secrets"

- Salvador Dali -

Viinicorneri: 

Tässä kotitehtävä kaikille rotevan punaviinin ystäville. Meitä jäi kaivelemaan Luigi Boscassa kehuttu De Sangre (2011) -viini. Koska itse emme päässeet itse täällä paikan päällä maistamaan, kipaiskaapa te viikonloppuna Alkoon ja maistelkaa oikein ajan kanssa syksyn tummenevassa illassa millainen viini se on. Voitte sitten jakaa mielipiteenne kommentteina. Makuasioitahan nämä tietenkin ovat eivätkä kaikki tykkää samoista jutuista, mutta olisi kiva kuulla, mitä olette tuosta verisestä viinistä mieltä.