Steve Irwin Zoo

Minulla on ristiriitaiset tunteet eläintarhoja(kin) kohtaan, olen tainnut mainita siitä aikaisemminkin. Villieläintenhän pitäisi saada elää villinä ja vapaana, ei häkeissä tai pienissä tarhoissa ihmisten pällisteltävänä ja rahamagneettina. Eläinten touhujen tarkkailu luonnossa - niiden omilla ehdoilla - on ihan eri asia kuin häkissä levottomana edestakaisin vaeltavan hyeenan tai apaattisena nurkassa nyhjöttävän orankin. Tulen eläintarhoissa usein surulliseksi, vaikka upeita otuksia näkisinkin. Minusta tuntuu usein siltä, että eläimillä on kauhean pienet ja ankeat tilat liikkua, puuhastella tai halutessaan piileskellä.  

Monissa eläintarhoissa (sanctuary) vakuutetaan, että eläimet ovat pelastettuja yksilöitä, jotka olisivat ilman tarhausta kuolleet. Sanotaan, että ne eivät tulisi koskaan pärjäämään vapaudessa, joten voidaan kai sanoa, että niiden paras paikka on silloin tarhassa? Onko silti oikeutettua, että eläimiä pidetään näyttelyesineinä joiden kanssa leikitään ruoalla ja joita raahataan rapsuteltavaksi? Jos ihminen on pelastanut villieläimen, onko hänellä silloin oikeus esineellistää se omiin tarkoituksiinsa ja vieraannuttaa se sille ominaisesta käyttäytymisestä, kuten ihmispelosta? Parhaassa tapauksessa eläintarhassa vaalitaan eläimen normaalia käyttäytymistä, ei totuteta sitä ihmisiin ja pyritään kaikin tavoisin siihen, että se voitaisiin vapauttaa joskus villinä luontoon.

 

Massive crocodiles, woooooo!

Angstisesta asenteestani huolimatta päätimme pitkän pohdinnan jälkeen viettää (sateisen) päivän kuuluisan krokotiilimiehen Steve Irwinin kuuluisaksi tekemässä Australia Zoossa.  Noin 43 euron hintainen lippu per nuppi oli suolainen, jos vertaa että esimerkiksi Korkeasaaren maksaa 12 euroa, mutta kuten mainoksessa sanotaan "elämä on".

Irwin oli railakas ja positiivinen persoona, joka teki hienoa eläinsuojelutyötä. Hänen ja hänen vaimonsa ansiosta on muun muassa perustettu 135 000 hehtaarin kokoinen suojelualue villieläimille Australian pohjoisosiin. Päätimme vierailullamme kunnioittaa Irwinin työtä ja poismenoa. Ja pitihän sitä päästä omin silmin katsomaan "Absolutely amazing animals". Yllätyimme hiukan siitä, että eläintarha oli tosiaan myös "Steve Irwin Zoo". Kaveri hillui edelleen lukuisissa kuvissa ja videoissa, joita pyöri näytöksissä ja kaupoissa. Tarhan edestä menevä iso maantiekin on jossain välissä nimetty Steve Irwin Roadiksi...  

Ensimmäiseksi kun tulimme sisään eläintahan aitojen sisäpuolelle tarjoutui mahdollisuus olla kuvattavana krokotiilinuorukainen käsissään - ja yllätykseksemme ilman erillishintaa. Ammattilaisen ottaman kuvan voisi myöhemmin käydä ostamassa itselleen muistoksi noin 10 - 20 euron hintaan koosta riippuen, mutta omia kuviakin sai vapaasti räpsiä. Ja sinnehän minäkin vastoin periaatteitani syöksyin krokotiilia käpelöimään. Täytyy kertoa, että ollemme vähä-älyisenä silitelleet ystäviemme kanssa aikuista, monta sataa kiloa painavaa krokotiilia Gambiassa, joten tämä nahkealta tuntuva pikkuveijari oli ihan iisi juttu.

Myöhemmin aulassa oli vuorollaan kakadu, koala ja jonkin sortin lisko, joita sisääntulijat saivat koskea. Kävin juttamassa hoitajia ja he kertoivat, että jokaista eläintä pidetään näytillä maksimissaan puolituntia päivässä. Yksilöitä, joiden huomataan stressaantuvan näytillä olosta ei kuulemma "pakoteta" siihen. Homma tuntui siis olevan ainakin jonkinlaisessa kontrollissa.

Kaikki jotka muistavat Steve Irwinin tietävät varmaan, että hän rakasti erityisesti krokotiilejä. Niitä olikin tarhassa paljon ja suuri osa oli Irwinin itsensä pelastamia. Otuksien kohdalla oli kivat kyltit, joissa kerrottiin eläimen ikä, tausta ja miten se on tarhaan joutunut. Moni olisi ilman Irwiniä tapettu ihmisiä häiritsevänä, väärässä paikassa asuvana ongelmatapauksena. Tarhan vanhin, tonnin painava viisimetrinen krokotiiliuros on uskomattomat 79 vuotta vanha. Se elelee 50 vuotiaan äksyn tyttöystävänsä kanssa samassa altaassa. :)

Päivän aikana oli useita informatiivisia esityksiä ainakin kilpikonnista, saukoista, koalista ja krokotiileista. Kuuntelimme niistä muutamat ja ne olivat oikeasti mielenkiintoisia. Lisäksi puoliltapäivin oli isompi mahtipontinen show yleisön huudatuksella, musiikkilla ja jättiskriineillä höystettynä. Hiukan kornilta tuntui, että Stewe Irwin piti innostuspuheita videotaululla ja olipa hänen höpötyksistään tehty autotunella laulukin, jota renkutettiin pitkään... 

Koalia eli pussikarhuja oli tarhassa muutamassa eri yksikössä. Niiden nukkumista ja hidasta eucalyptuspuun lehtien mussutusta oli hauska seurata. Kiva ylläri oli huomata, että yhden koalan pussista pilkisti pieni pää. Koalilla on lämmöneristyskyvyltään yksi eläinkunnan parhaista turkeista. Hoitajan mukaan se on kolmekerroksinen. Sitä piti tietenkin mennä silittelemään.

Ei liene yllätys, että eurooppalaiset uudisasukkaat alkoivat metsästää koaloita 1800-luvun lopussa niiden turkin vuoksi. Kanta supistui arvioiden mukaan lopulta jopa 50 - 90 %. Etelä-Australiasta se hävitettiin kokonaan. Niillä alueilla missä koalia asuu, se on luokiteltu elinvoimakseksi lajiksi. Pahin uhka koalille on nykyään elinympäristöjen tuhoutuminen.

Kenguruilla ja vallabeilla oli iso puistoalue, jossa ne ja me saimme vapaasti kulkea. Myynnissä oli kenguille tarkoitettuja ruokapusseja ja iloksemme niitä sai omatoimisesti käydä syöttämässä kädestä. Eläimille oli erilliset, selkeästi merkityt ja puomilla rajatut rauhoitetut lepoalueet, joihin kaverit saivat halutessaan pomppia lepäilemään. 

Eastern Grey Kangaroo

Red-necked Wallaby

Sademetsän linnuille, petolinnuille ja kahlaajille oli omat häkit, jotka imitoivat jollain tavalla luonnollista elinympäristöä. Lentämisen näkökulmasta ne olivat kuitenkin olemattoman kokoisia. Paikallisten eläinten lisäksi Australia zoossa oli myös ulkomaalaisia eläimiä. En oikein ymmärrä miksei eläintarha voi keskittyä kotimaisiin lajeihin. Savannien kirahveille, sarvikuonoille ja seeproille on aika vaikea järjestää Queenslandissä kotoisia olosuhteita ympäri vuoden. Aasialaisille ja afrikkalaisille eläimille oli omat alueensa, joita oltiin parhaillaan laajentamassa.

Vuodenikäiset eläintarhassa syntyneet tiikeriveljekset olivat yksi tarhan tärkeimmistä vetonauloista. Toinen pennuista oli lähes 100 % sokea, vaikka sille oli tehty useita silmäleikkauksia.

Australia zoon rinnalle avattiin vuonna 2004 villieläinsairaala. Halusimme ehdottomasti vierailla myös siellä, vaikka sinne oli pieni erillinen pääsymaksu. Steve Irwin perusti sen äitinsä kunniaksi. Vuonna 2008 sairaala pääsi uusin, isompiin tiloihin ja on nyt kuulemma maailman suurin ja vilkkain villieläinsairaala, jossa tehdään uskomattoman hienoa työtä pelkästään yksityisin varoin.

Kuten olette varmaan huomanneet, otan monet asiat helposti kovin vakavasti ja jään pohtimaan mikä on paras ratkaisu tai oikein ja väärin. Tietenkin on tärkeää pysähtyä välillä miettimään tekojansa ja etenkin sitä, millaisen maapallon haluaa jättää jälkeensä tuleville sukupolville. Joskus on kuitenkin hyvä ottaa iisimmin. Onneksi kaikki eivät jaksa aina tehdä pikkukärpäsistä turhia härkäsiä. Australia zoossa käyminen oli lopulta ihan kiva juttu ja siitä jää mukavia muistoja.

“The greatness of a nation and its moral progress 
can be judged by the way its animals are treated.”

~ Mahatma Gandhi ~