Koti-ikävä

Uoleva, Ha´apai, Kingdom of Tonga

Onko teillä koti-ikävä? Miksi olisi, tehän saatte vain lomailla ja lökötellä aivan uskomattomissa unelmaparatiiseissa, ei tarvitse mennä töihin, värjötellä kylmässä tai tehdä kotihommia? Jos ajattelet näin, voi tulla yllätyksenä, että kyllä meillä molemmilla on tai on ollut jonkinlainen koti-ikävä.

Tietenkin kaipaamme kovasti omaa nelijalkaista vipottajaamme. Mikään ei korvaa oman koiran aina yhtä innostunutta tervehdystä, nuuskuttelua ja rapsuttelua, unista tuhinaa kainalossa. Rakkaita sukulaisia ja ystäviä on tietenkin myös kova ikävä, vaikka emme tämän pidempään reissussa olekaan. Tuntuu, että lapsetkin kasvavat nopeammin, kun ei ole itse vieressä seuraamassa. 

Tien päällä joutuu valitettavasti usein huomaamaan, että luotettavia ja vilpittömiä ihmisiä on loppuen lopuksi aika harvassa. Tarpeeksi dramaattiseksi kun heittäytyy voi tuntua, että jopa usko ihmislajin hyvyyteen on joskus koetuksella. Se pahentaa helposti koti-ikävän tunnetta. On sanoin kuvaamattoman hieno tunne tietää, että kotona on ihmisiä joihin voi aina luottaa.

Kuulumisia on nykytekniikalla melko helppo vaihtaa (jos on niiden ulottuvilla), mutta eihän se ole sama kuin tunteiden vatvominen tai maailman menon ihmettely kasvotusten teekupposen tai roitotulien ääressä. Rahassa ei voi mitata, miten arvokkaita ovat ystävien kannustavat kommentit tai olalletaputukset, kun on vaikeaa. Toisaalta tuntuu kurjalta olla itse kaukana kun kuulee, että ystävä koto-Suomessa tarvitsee apua, tukea, kannustusta. Puolin ja toisin myötäeläminen ”etänä” ei ole sama asia kuin aito läsnäoleminen. On mittaamattoman suuri onni, että meillä on hyviä ja luotettavia ystäviä ja läheisiä, jotka tuntevat meidät läpikotaisin ja rakastavat meitä silti. Heitä ikävöi mielellään suuri onnen tunne sydämessään ja tippa silmäkulmassaan.

Maailmassa on uskomattoman hienoja paikkoja, mutta oma koti on meille kuitenkin niistä aivan ylivoimaisesti tärkein. Koti ei tarkoita tässä tapauksessa taloa tai siellä olevia joutavia romuja. Sen voisi kai sanoa tarkoittavan tuttua ja turvallista paikkaa, tilaa, joka on meidän oma pieni valtakuntaamme.

Vieraassa ympäristössä, kaukana kotoa, kulkurina ”muiden mailla ja armoilla” voi kuitenkin joskus tuntua raskaalta. Silloin on hyvä muistaa, että mitä tahansa voi sattua missä tahansa. On luonnollista, että ihminen kaipaa hänelle rakkaita, läheisiä, tuttuja ja turvallisia asioita. Sanonkin usein, että ikävä on todella kaunis ja tärkeä tunne eikä sitä kannata kieltää saati pelätä. Miten kurjaa olisikaan, jos ei olisi mitä ikävöidä! Toisaalta ikävä ei saisi pelottaa, orjuuttaa ja kuihduttaa, eikä varsinkaan estää elämästä ja nauttimasta meneillään olevasta hetkestä. Sehän on ainut asia, joka meillä on. Elämä ja onnen avaimet ovat tässä ja nyt, missä ikinä olemmekaan.

Olen saapunut, olen kotona

Tässä ja nyt

Olen vahva, olen vapaa

Asun äärettömyydessä

~ Sogyal Rinpoche ~

Tiibetiläinen kirja elämästä ja kuolemasta