Tulta ja tappuraa Pohjoissaarella

Green rolling sheephills of New Zealand

Uusi-Seelanti ihastutti meitä monipuolisuudellaan. Tuliperäinen maa ja äkäisinä kevätmyrskyissä riehuvat vuoristoalueet tekivät heti selväksi, että täällä piisaa tulta ja tappuraa. Stereotypia Uuden-Seelannin vihreistä lammasnummista on myös totta, mutta maa on paljon paljon muutakin. 

Uudessa-Seelannissa on edelleen noin 30 miljoonaa lammasta, vaikka lammasmäärät ovat viime vuosikymmeninä vähentyneet roimasti. Maito- ja lihakarjasta on tullut lampaiden rinnalle uusi ruohonmussuttaja. Eläimien touhuja oli mukava seurata teiden varsilla etenkin nyt keväällä, kun laitumilla kirmasi paljon karitsoja ja vasikoita. Oikeastaan tämän eksoottisempia eläimiä emme Uuden-Seelannin reissussa sitten nähneetkään. Mahdollisuus olisi voinut olla nähdä mm. valaita, merileijonia, hylkeitä ja jopa maailman harvinaisimpia keltasilmä pingviinejä. Tuuria ei nyt kuitenkaan ollut mukana ja ne jäivät bongaamatta. Keskityimme sitten senkin edestä itseksemme retkeilyyn, jota täällä kutsutaan nimellä tramping (vrt. Australian bushwalking). 

Mannerlaattojen saumassa sijaitseva Uusi-Seelanti on hyvin geotermistä aluetta. Aktiivisia tulivuoria, kuumaa vettä syökseviä geysireitä, kaasuja hönkiviä fumaroleja ja kuplivia muta- ja vesialtaita riittää Pohjoissaarella vaikka joka sormelle. Tätä räiskyvää ja eksoottista tuliperäisyyttä olisi voinut käydä ihailemassa lukuisissa maksullisissa ja joissakin maksuttomissakin puistoissa. Me hyvän diilin löydettyämme päiväretken yhteen nimeltä Waimangu. Paikka oli mielestämme joka centin arvoinen. 

Steaming lake in Waimangu, NZ

Olimme nähneet Chilessä karussa vuoristolaaksossa hienoja geysireitä, mutta tämä puisto oli hyvin erilainen ja siksi niin mielenkiintoinen. Vuorien kainaloissa sademetsän ympäröimänä oli valtavia geotermisen pannun päällä kuplivia muta-altaita, höyryäviä järviä ja puroja. Joka puolella haisi rikki ja näkyi kummallisen värisiä ja muotoisia mineraalikovettumia. Kaikista hienoimpia olivat ehkä onkalot, joista geotermisen lämmön kuumentama vesihöyry ja kaasut liukertelivat aavemaisesti ylös vuorenrinnettä.

Waimangu, NZ

Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että Uudessa-Seelannissa sataa paljon, vaikka alueelliset erot ovatkin suuria. Siksi joet ja kosket virtaavatkin täällä niin vuolaasti. Hienoja vesiputouksia ja koskia on vähän joka kulmalla. Knoppitietona hikareille, että keskimäärin Uudessa-Seelannissa sataa noin 600 - 1600 mm vuodessa (vrt. Suomen 500 - 650 mm), mutta Eteläsaaren länsirannikolla vuotuinen sademäärä on jopa 4000 - 10000 mm. 

Syyskuussa talvi alkaa taittua pikku hiljaa kevääksi. Tämä ei tapahdu mitenkään yhdessä rykäyksessä, kuten mekin saimme huomata. Välillä voi olla melkein 20 astetta lämmintä ja sitten taas äkkiä pakastaa ja sataa jäätä, lunta ja räntää vuoron perään. Hankalinta on, että säämuutokset voivat tapahtua todella nopeasti. Vuorilla nopeat säätilan vaihtelut voivat aiheuttaa vaaraa huonosti varustautuneille retkeilijöille. Täällä on tapana sanoa, että on ihan normaalia, jos kaikki neljä vuodenaikaa esiintyvät yhden vuorokauden aikana. 

Lake Rotorua

Meillä kävi loppujen lopuksi hyvä tuuri säiden suhteen. Pakkasöitä oli useampi, mutta päivisin lämpötila oli useimmiten mukavat 10 - 17 astetta. Saimme lisäksi nauttia monista pilvipoutapäivistä ja sateet tulivat pääsääntöisesti öisin. Vain pari kertaa saimme niskaamme lumi-jää-myräkän. Nekään eivät onneksi pahemmin menoa haitanneet, kun varusteet olivat oikeat. Ihmetyttävän usein suosituimmilla retkireiteillä näkyi turisteja tallustamassa collegepaidoissa, nahkatakissa, shorteissa, varvastossuissa tai jopa korkokengissä. 

Mt Ruapehu (2797 m), Tongariro National Park

Retkeily eli tramping on ollut kauniissa maisemissa mukavaa. Uusi-Seelanti on kuin luotu ulkoilulle niin upea koti-Suomikin. Täällä olisi voinut myös surffata, viettää rantaelämää ja tehdä mitä sekopäisempiä extreme-suorituksia, mutta me tyydyimme tarpomaan luonnossa. Teimme melkein joka päivä jonkin sorttisen päiväretken tai -kävelyn. Reitit olivat pääsääntöisesti hyvin merkittyjä ja kunnossapidettyjä. Infotoimistoja oli paljon - jopa ihan pikku kylissä - ja niistä sai hyvin tietoa niin reiteistä kuin alati muuttuvasta säästä. Turisteja oli liikkeellä jonkin verran, vaikkei varsinainen sesonki olekaan vielä alkanut. Matkailijoista valtaosa näytti olevan aasialaisia niin kuin Australiassakin. 

Kevät ei tosiaan ole vielä ehtinyt lämmetä täällä ja sää on ollut välillä hyvinkin kalsea. Vaikka olemme joutuneet usein turvautumaan villakerrastoihimme ja pipo on ollut syvällä korvilla, on meistä ollut mukava olla liikkeellä vilkkaimman turistikauden ulkopuolella. Jotkut reitit voivat kuulemma kiireaikaan olla kuin peräkanaa tramppaavien turistien valtateitä.

Lunch break in Kaitoke Regional Park, NZ

 

Wellingtonista töräytimme autolautalla Eteläsaarelle. Kiersimme mukavaksi väliaikakodiksi muodostuneella pakullamme kivan lenkin melkein koko saaren ympäri. Niistä retkistä tarkemmin seuraavaksi.