torstai 16. kesäkuuta 2016

Lisää Costa Rican eläimiä

TÄMÄ ON VANHA JULKAISEMATTA JÄÄNYT JUTTU VUODENVAIHTEEN COSTA RICAN MATKALTAMME!

On tämä vaan niiiiiiiiin siistiä. Ilta on juuri pimentynyt. Istun yksin terassilla ja kuuntelen kummallisia ääniä puutarhasta ja metsästä. Sirkkojen siritys raikaa, sammakot kurnuttavat ja läheisen metsänreunasta kuuluu kovaa rapistelua. Olisikohan laiskiainen syömässä? Hotellimme sijaitsee reilu kaksi kilometriä pienen 200 asukkaan kylän ulkoreunalla ja lähimetsissä asuu vaikka mitä otuksia. Mm. tällainen ihme kaveri tapasteli tänään parkkipaikan poikki.
Alla on kuvassa yksi Costa Rican sarjakuvamaisista tunnuseläimistä eli punasilmälehtisammakko. Se on lehdenvihreä sammakko, jolla on huvittavat oranssinpunaiset silmät ja varpaat sekä kirkkaansiniset reidet. Minä sain siitä vain piilottelukuvan, mutta toisaalta sekin on ihan kiva. 
Red-Eyed Leaf (Tree) Frog: If I hike like this you won´t notice me and my orange feet
Istun edelleen terassilla kun Heikki tulee ulos. Valtava tulitikkurasian kokoinen pöristen lentävä koppakuoriainen ilmaantuu puskasta ja kiinnostuu hänestä. Mies pakenee. Sitten ötökkä huomaa tabletin näytön valon ja syöksyy kuin lentävä minipanssarivaunu minun kimppuuni. Kiljumme kuin pikku tytöt. Säilymme hengissä hyökkäykseltä (juuri ja juuri) ja tilanne rauhoittuu. Millainen metakka mahtaisi syntyä jos näkisimme kolostaan saalistamaan kipittäneen tarantellan... Toivottavasti emme saa tietää!

Huomaamme, että jostain kauempaa kuuluu mölyapinan matalaa ja uhmakasta iltahuutoa. Tunnistamme äänen helposti, koska olemme kuulleet sitä ennenkin ja ihan läheltä. Valitettavasti korkealla puussa viihtyvästä mölyapinasta ei ole kovin hyvää kuvaa. Tässä kuitenkin yksi kaukaa saatu epäselvä otos kavereiden takamuksista. :)


Mölyapinan lisäksi olemme nähneet vaikka mitä muitakin apinoita. Kylien liepeillä niistä tulee helpon ruoan perään kyttääviä veijareita.


Myös puolikesyn muurahaiskarhun (vai mitkä tämä on) näimme vapaana eläinten kuntoutuskeskuksessa

2 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä kova kuume Costa Ricaan! Se olisi tälläinen eläinihmisen paratiisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Costa Rica on kyllä luontoihmiselle aivan unelmakohde! Tykkäsin todella paljon!

      Poista