Santa Elena ja Monteverde

La Fortunasta siirryimme Arenalin toisella puolella sijaitsevan Monteverden alueelle. Paikka on nimensä mukaisesti vihreä vuori. Kerron siitä tarkemmin vähän myöhemmin. Matkaa La Fortunasta Santa Elenaan ei ole teitä pitkin kuin 110 km, mutta tiet ovat aluella todella pieniä ja kivisiä sorateitä. Navigaattoreistakaan ei kuulemma ole aina kauheasti hyötyä, siksi emme monien muiden tavoin halunneet vuokrata autoa. Hommasimme itse kuljetukset ja olemme niihin todella tyytyväisiä. Pääsimme etenemään ilman minkäänlaista stressiä ja kaikki toimi kuin se kuuluisa junan vessa. Matka alkoi noin tunnin pikkubussikyydillä La Fortunasta Arenal järven rantaan. Menemällä veneellä järven poikki pystyy oikaisemaan matkassa jonkin verran. Silti reissun taittamiseen pitää varata aikaa melkein koko päivä. 

Rauhallinen järvimatka hienoine maisemineen oli sitä parasta matkantekoa, jossa muullakin kuin määränpäällä on merkitystä. Ei haitannut yhtään, että matkalla ripotteli muutama pisara vettä. 

Lake Arenal

Noin tunnin venematkan jälkeen saavuimme vastarannalle. Siellä ihmiset organisoitiin valmiin suunnitelman mukaan autoihin. Seuraava kulkuneuvomme oli iso nelivetoauto, johon pakkauduimme toisen pariskunnan kanssa. Saattaa kuulostaa kummalliselta, että matkailijoita kuljetetaan henkilöautoilla. Olin kuitenkin erittäin iloinen, että meille sattui juuri nelivetoauto, sillä en tajua, miten täydet pikkubussit selviävät noilla teille. Ne olivat nimittäin täynnä isoja kivenmurikoita ja monttuja tiukoista mäistä puhumattakaan. Oheinen kuva ei valitettavasti anna oikeaa kuvaa tien kunnosta, vaav jotenkin kummasti se näyttää paremmalta tuossa.

Muutaman tunnin rytkytyksen jälkeen pääsimme perille Santa Elenaan, vaikka tehot olivat hienonnäköisestäkin autosta välillä kateissa. Kuulemma auton hiukkassuodatin tms. saattoi olla tukossa... mitä en noiden pölypilvien keskellä yhtään ihmettele.

Santa Elenasta ei ole kylänä paljon kerrottavaa. Se on pieni keskittymä ruokapaikkoja, kauppoja ja matkatoimistoja, mutta siinäpä se. Olemme kuitenkin tyytyväisiä, että valitsimme majoituspaikkamme juuri Santa Elenan laidalta, emme Monteverden kylästä. Jälkimmäinen vaikutti ohi kävellessämme jotenkin kolkommalta - vain turistimajoituksien keskittymältä.

Halusimme Monteverden alueelle päästäksemme ihailemaan vehreitä sade- ja "pilvimetsiä". Luettuamme, että Monteverden luonnonpuistossa käy vuodessa 10-kertaa enemmän ihmisiä kuin Santa Elenan puistossa, päätimme itse vierailla pienemmässä ja toivottavasti rauhallisemmassa.

Puistoon oli kylältä kuljetus hintaan 2 $/hlö/ suunta. Itse puistoon maksoi 15 $/hlö. Taas kerran mietimme, miten onnekkaita olemme, ettei Suomessa tarvitse maksaa esim. kansallispuistoon menemisestä mitään. Paikallisista hinnoista täytyy sanoa vielä sen verran, että alueella oli mielenkiintoinen yhteisöllinen monopoli. Näin ollen kaikki hinnat olivat kiinteitä (ja kovia) eikä tinkaamisesta ollut hyötyä. Kaikista maksuista jaetaan osuudet niin varauspaikalle (esim. majapaikka, matkatoimisto), kuljettajalle, itse puistolle ja sitten vielä yhteisölle. En oikein tiedä, mitä olen järjestelystä mieltä. Se kuulostaa jollain tavalla hyvältä, koska tulot eivät valu vain suurikenkäisille tai ulkomaille, mutta kapitalistisen kilpailun puuttuminen pitää hinnat todella kovina.

Teimme puistossa pisimmän mahdollisen lenkin, joka oli sekin vain viitisen kilometriä. Aikaa siihen meni vaihtelessa maastossa paljon pysähdellen muutama tunti. Saimme toiveemme mukaan kulkea ja ihmetellä rauhassa ilman, että joku piti koko ajan kauheaa älämölöä.

The other side of Arenal

Digitaalikuvaamisen aikana on helppo "räpsiä" tuhansiakin ruutuja päivässä. Kuvia tulee siis kauhea määrä. Onko joukossa kuitenkaan onnistuneita ja oikeasti tosi hyviä kuvia enemmän kuin filmiaikana, jolloin kuvaamiseen oli pakko keskittyä kunnolla? En osaa sanoa ja varmaan vastaus tai mielipide riippuu paljon kuvaajasta ja taidoista. Sitä mieltä kuitenkin olen, että huippukuvaan tarvitaan usein se maaginen "jokin", joka on joskus tuuri, joskus oikea liike, hetki tai valo, joskus jotain ihan muuta. Se "jokin" sattuu kuitenkin kohdalle aika harvoin. Se ei ole yleensä riippuvainen siitä miten kallis tai hieno kameravälineistö kuvaajalla on. Alla olevassa kuvassa on mielestäni sitä "jotain". Suomalaisena jurrikkana (ja perfektionistina) on vaikea kehua omia kuvijaan, mutta minäpä potkaisen kiven polulta ja sanon, että tuota kuvasta tykkään, minusta se on hieno. 

I like this one - what ever that might mean...

Lintujen lisäksi emme nähneet retkellämme muita eläimiä, mutta kasvit ja maisemat olivat upeita.

Tulivuori Arenal

Edellisessä jutussa kerroin jo, että matkasimme La Fortunan kaupunkiin päästäksemme ihailemaan tulivuori Arenalia. Nyt kerron tarkemmin retkestämme Arenalin luonnonpuistoon. Koska halusimme taas päästä helpolla ja viettää alueella vain yhden kokonaisen päivän, teimme retken kätevänä pakettimatkana. Se maksoi noin 100 €/nassu. Siihen kuului ovelta-ovelle-kuljetukset, sisäänpääsymaksu (15 $/hlö) puistoon, opas, pääsymaksu vulkaaniseen kylpylään illallisella (n. 40 $). Vähän vastaavan retken olisi voinut kasata itsekin järjestämällä omat kuljetukset, mutta silloin ei olisi ollut opasta. Säästöä olisi tullut näin ehkä 15-20 €/hlö ja päälle säätö bussien ja taksien kanssa...

Matkalla La Fortunasta 15 km päässä sijaitsevaan luonnonpuistoon näimme laiskiaisen lisäksi näitä Costa Ricalle tyypillisiä hassuja eläimiä valkonenäkoateja (Nasua narica). Ne kuuluvat nenäkarhuihin ja tepastelivat hännät pystyssä terhakkaana laumana. Kuvat piti napsia nopsaan auton ovelta. Tämä oli ilmeisesti naaraslauma, koska aikuiset urokset elävät useimmiten erakkoina. Valitettavasti saimme myöhemmin kuulla, että jotkut ruokkivat näitä villieläimiä tienlaidassa isoista kieltotauluista huolimatta aiheuttaen niille suuren vaaran jäädä autojen alle. Olisiko pitänyt jättää nämäkin kuvat ottamatta?

Sanon sen nyt suoraan, että retkemme opas oli meille vähän pettymys. Hän puhui onneksi hyvää englantia ja kertoi kyllä tulivuoren synnystä, mannerlaatoista ja vulkaanisesta toiminnasta, mutta ei mitään uutta... Kasveista hän mainitsi muutamia juttuja, mutta eläimistä saati linnuista hän ei tiennyt juuri mitään eikä hän mölytessään kyllä niitä huomannutkaan. Toisaalta retken olikin kai tarkoitus keskittyä nimenomaan tulivuoreen, joten turha rutista. Ajattelin vaan, että ehkä tämä on hyvä vinkki muille turisteille - siis että koittaa hankkia erityisen luonto- tai lintuoppaan, jos on sellaisista asioista kiinnostunut.

 

 

Arenal on vain 1633 m korkea. Retkipäivänämme huippu oli tyypillisesti pilvien peitossa. Luonnonpuisto sijaitsee toisella puolella tulivuorta kuin La Fortunan kaupunki. Tälle puolelle tulivuori purkautui viimeksi vuonna 1998 tuhoten kasvillisuuden noin 400x100 metrin levyiseltä alueelta.

Lämpötila on alueella vuoden ympäri 16-24 astetta, joka tuntuu kumman vilpoiselta rannikon reilun 30 asteen jälkeen. Tulivuori rajautuu Costa Rican suurimpaan järveen Lake Arenaliin. Se padottiin vesivoimaa varten vuonna 1979 jolloin sen koko kolminkertaistui. Samalla vanhoja kyliä piti pakkosiirtää.

Arenal Lake Reservoir

Retki tiivistyi oikeastaan siihen, että kuljimme vajaan ½ tunnin matkan luontopolkua ja kipusimme sitten lyhyen nousun näköalapaikalle. Saimme siellä nauttia järvimaisemasta hienossa auringonlaskussa. Paluu tapahtui samaa reittiä. 

Päivä päättyi pulikointiin kylpylässä, jossa oli eri lämpöisiä altaita. 

La Fortuna, Costa Rica

Merellisistä karibialaisista tunnelmista siirryimme Costa Rican sisämaahan tulivuorivyöhykkeelle. Tulivuori Arenalin tunnetuksi tekemä La Fortunan kylä sijaitsee vain vajaan 300 kilometrin päästä Puerto Viejosta. Matkaan kului kuitenkin koko päivä siitäkin huolimatta, että meillä oli taas valmis ovelta-ovelle-kuljetuspaketti. Siihen kannattaa siis varautua, että matkoihin kuluu täällä uskomattoman paljon aikaa.

Lähestyessämme La Fortunaa alkoi upea Arenal tulivuori hallita bussin ikkkunasta näkyvää maisemaa. Sen katsotaan kuuluvan maailman 10-20 aktiivisimman tulivuoren joukkoon. Onneksemme saimme ihailla sitä ennen illan pimentymistä. Hyvällä mielikuvituksella voi jopa kuvitella näkevänsä huipulla vuoren uumenista nousevia kuumia höyrypilviä...

Arenal Volcano

Yleensä La Fortunasta ei paljon puhuta, koska kaikkien mielenkiinto keskittyy Arenaliin. Se on toisaalta ihan ymmärrettävää. Suoraan sanottuna kylänä La Fortuna ei ole kummoinen paikka. Rakennuskulttuuri on rannikkoa tylsempää ja meininki on muutenkin kaupallisempaa. Keskusta pursuaa erilaisia retkenjärjestäjien toimistoja, krääsäkauppoja ja muita turisteille suunnattuja palveluita. Tarjolla löytyy rutkasti tulivuorimatkailua erilaisista kävelyretkistä kuumiin vulkaanisiin kylpyihin ja mitä erilaisimpiin seikkailuihin.

Grandparents swimming their grandchild in a fountain in the "Central Park"...

Tässä näkymiä keskustan ulkopuolelta.

Vaikka olen hiukan dissaillut La Fortunaa, vehreyttä ja ihmeteltävääkin löytyy. Se tässä maassa on hienoa, että ei aina tarvitse maksaa maltaita retkestä luonnonpuistoon tai 15 km päässä sijaitsevan Arenalin juurelle, jotta pääsee ihastelemaan luonnon mahtavia ihmetyksiä, kunhan vaan pitää silmänsä auki! Tässä muutamia timantteja.

Snorklaus- ja luonnonpuistoretki Cahuitassa

Noin 14 km Puerto Viejosta pohjoiseen sijaitsee viehättävän oloinen Cahuitan kylä ja luonnonpuisto. Vierailimme siellä koko päivän mittaisen snorkki- & luonnonpuistoretken merkeissä. Kuulimme, että sateiden mukanaan tuomat sedimentit ovat huonontaneet näkyvyyttä meressä, mutta halusimme silti käydä pulahtamassa. Valitsimme retkenjärjestäjäksi paikallisen, pienen perheyrityksen. Kapteenilla oli apuna kehitysvammainen nuorimies, jolla oli veneessä tärkeitä tehtäviä kuten karikoiden etsiminen ja ankkurin laskeminen. Jo kävellessämme toimistolta "satamaan" näimme useita eläimiä kuten parimetrisen liskon lekottelemassa puun oksalla ja oheisessa kuvassa olevan laiskiaisen. Nukkuvasta kaverista näkyy tosin vain karvainen takapuoli. :)

El capitán

Vene laskettiin käsivoimin vesille ennen kun päästiin liikkeelle. Meitä oli matkassa mukava pieni seurue. Lisäksemme turisteina oli vain saksalainen eläkeläispariskunta.

Kuten sanottu, näkyvyys oli vedessä huono. Lisäksi korallit olivat alueella pahoin haalistuneita ja kuolleita. Mereneläviäkin näkyi vähän, mitä nyt yksi iso parvi poppasi jostain suoraan eteeni. Laitoin kaikesta huolimatta useamman kuvan vedestä, jotta näette millaiselta samea ja kärsinyt vedenalainen maisema näytti.

Huomaatteko alakuvassa lymyilijän? Pysyin siitä kunnioittavan etäisyyden päässä, koska pelkästään tyypin pää oli vesimelonin kokoinen.

I´m hiding...

Riutta oli tosiaan pääosin melko ankeaa katseltavaa, mutta siitä saattoi arvata, että paikka on joskus ollut todella hieno. Auringon pilkistäessä pilvien raosta vedenalainen maisema valaistui kauniisti ja oli paikoin kiehtova ja epätodellisenkin tuntuinen.

 

  

Parin snorkkipysähdyksen jälkeen vene vei meidät Parque Nacional Cahuita -luonnonpuiston niemen kärkeen. Sieltä jatkoimme matkaa jalan. Reitin varrelta bongasimme aivan uskomattoman hienoja otuksia. Niistä seuraa nyt varmaan liian pitkä kuvasarja, koska en malttanut tai laiskana jaksanut alkaa karsia kuvia enempää. ;-)

Oh, crab!

Erilaisia hienoja liskoja vilisti monin paikoin. Paikallinen kookosta natustava oravakin sattui kohdalle. Valitettavasti bongasin pensaassa myös ihmeellisesti kiemurtelevan harmaanruskean "oksan". Opas nappasi väriä vaihtavan käärmeen hännästä kiinni ja rauhoitteli ettei se ole myrkyllinen. 

 

 

Pian ensimmäisen käärmebongauksen jälkeen opas huomasi toisen käärmeen. Se olikin sitten tosi myrkyllinen Eyelash Pit Viper.

Toinen myrkyllinen otus, jonka metsässä huomasimme oli tuo kuvan pikku 3 cm pitkä karvamato. En tiedä onko se pistiäinen vai mikä, mutta sen pisto sattuu kuulemma ihan riivatusti.

Bongasimme retkellä myös yhden koko reissun mielenkiintoisimmista eläimistä - vyötiäisen. En ole koskaan semmoista luonnossa nähnyt ja voin sanoa, että kyllä on kummallinen ja ihmeellisen hieno otus. Tämä pikku yöeläjä oli ilmeisesti hiukan sekaisin, koska huomasimme sen liikkeellä päivällä. Liekö herännyt herkkusaaliin hajuun ja lähtenyt sen perään? Pian meidät huomattuaan se meni lymyilemään katkenneen oksan kupeeseen ja pötki siitä sitten omille teilleen. 

 

Little armadillo

Puistossa asusti tietenkin myös laiskiaisia ja erilaisia apinoita. Näimme laiskiaisen lisäksi capuchiiniapinoita (White-Faced Capuchi) sekä mölyapinoita.

White-Faced Capuchi

Viimeisenä ennen retken päättymistä huomasimme lammessa vaanivan parimetrisen kaimaanin.

Hieno päivä päättyi yhteislounaaseen pienessä paikallisessa ravintolassa. Sen jälkeen olikin jo ihan valmis suihkun kautta nukkumaan.

Viimeistelen tätä juttua Amsterdamin lentokentällä. Meillä on siis reissu paketissa ja olemme jo kotimatkalla. Jatkan kuitenkin vielä näiden Costa Rican turinoiden merkeissä jälkijunassa. Vielä riittää rutkasti näytettävää hienoista eläimistä ja maisemista.