maanantai 3. marraskuuta 2014

Singapore sling

Singahdimme Singaporeen ennen kahden kuukauden loppurutistusta Kaakkois-Aasian pohjoisreunalla. Oletimme törmäävämme kovaan kuhinaan ja pilvenpiirtäjien varjossa vauhdilla kipittäviin ihmisiin, mutta todellisuus olikin hiukan muuta. Näimmekin leppoisasti katukahviloissa rupattelevia ja hitaaaaaassstiiii suojateitä ylittäviä hienostuneita jakkupuku- ja kauluspaitahemmoja. Vastakohtana oli lukuisilla rakennustyömailla ahertavia työläisiä ja tietenkin rauhassa omissa touhuissaan puuhailevia asukkaita.
 
Singaporessa loisti mielenkiintoinen sekoitus eri kulttuureja ja aikakausia. Kiinalaisen pohjan lisäksi oli tietenkin brittiläisiä piirteitä. Niiden ohella Intia näkyi vahvasti katukuvassa luonnollisesti etenkin Little Indian lähistöllä. Oli hienoa nähdä, miten ylväästi ihmiset siellä pitivät kiinni mm. perinteisestä pukeutumistyylistään. Alueen oma - pelkästään Bollywood-elokuvia esittävä - elokuvateatterikaan ei ollut sen jälkeen yllätys.
Little India
China Town
Modernien pilvenpiirtäjien ja omituisten rakennelmien rinnalla nökötti sopusoinnussa sekä uskonnollisia temppeleitä että vanhoja koristeellisia asuinrakennuksia. Tämä teki pienelle saarelle survoutuneesta 5,4 miljoonan asukkaan suurkaupungista jotenkin helpommin lähestyttävän ja vähemmän etovan.

  
Singapore slingia emme sen synnyinkaupungissa maistaneet, mutta aivan loistavaa kahvia saimme. Hörpimme sitä torilla paikallisen mamman suosittelemassa paikassa mummojen ja pappojen keskellä. Kupillisen hinta oli siellä vain vaivaiset 0,50 €. Hienoissa juppikuppiloissa kahvista oli saanut helposti pulittaa  yli kymmenen kertaisen hinnan. Pullean lompakon omistavalle shoppailijalle maa olisi varmaan paratiisi, mutta me kiersimme ostarit ja butiikit kaukaa. Tilastojen mukaan Singapore on elinkustannuksiltaan maailman kallein kaupunki. Sen perässä tulevat Pariisi, Oslo, Zürich, Sydney...
Singapore Sling´s birthhome, Raffles Hotel (cheapest room 450 €/night)
Singapore on kuuluisa tiukasta lainsäädännöstään ja säännöistään. Varmastikin tämän tuloksena mm. metrot ja kadut olivat siistimpiä kuin olemme missään muualla nähneet. Roskia, graffiteja tai rikkinäisiä ikkunoita ei juuri näkynyt. Liikenne solisi omalla painollaan. Kaahailijoita tai tööttäilijöitä ei näkynyt.

Vesi oli Singaporen maisemassa suuressa roolissa. Sen lisäksi, että meri ympäröi saarta (yllätys yllätys) on saaren sisällä - keskellä kaupunkia - lukuisia poukamia, salmia ja joki. Satamalahti on täynnä tankkereita ja konttilaivoja. Jokea ja salmia pitkin seilaa taas pieniä maisemapaatteja.

Singapore oli meidän mielestämme mainio välietappi. Vaikka se on yleisesti ottaen kallis, kesti reppureissaajan budjetti visiitin erinomaisesti, kun vältti business-alueella ja hienostoravintoloissa syömisen. Maa-kaupunki ei tuntunut ollenkaan niin suurelta ja kiireiseltä kuin olisi voinut luulla. Mitään sen kummempia nähtävyyksiäkään emme käyneet koluamassa osaksi siksi, että olin hieman kipeänä. Meille riitti tavallisen tohinan ihmettely. Se onnistui kivasti hyödyntämällä julkisen liikenteen kulkupassiimme extrana kuuluvan turistibussiajelun ja veneristeilyn.

11 kommenttia:

  1. Kauniita mustavalkokuvia! Toivottavasti ette ole pahasti kipeinä. Pitkälle reissulle toki mahtuu useampikin terveyspulma, kuten aiemmin on jo blogissakin nähty. Koittakaahan saada itsenne nyt kuntoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olet ihan huippu kun jaksat kommentoida!!! Halusin taas välillä koittaa miltä mustavalkokuvat tuntuu ja herättävätkö ne suuntaan tai toiseen ihmisissä tunteita.

      Tuttuja vatsavaivoja minulla vain on, ei mitään uutta tai ihmeellistä, joten ei syytä huoleen.

      Poista
  2. Ihania kuvia! Kivaa vaihtelua nämä "värittömät". Paranemisia vatsalle. Kyllä se tammikuussa kaurapuurolla kuntoon saadaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että tykkäsit! Ja naulan kantaan osuit murunen!

      Poista
  3. Tykkäsin kovasti kuvista myös. Tsemppiä loppureissuun / Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Sari että viitsit sieltä kaiken kiireen keskeltäkin kommentoida. Se lämmittää sydäntä kovasti!!! Mukavaa tietenkin, että tykkäsit myös kuvista. Ei värikuvat olisi tuonut Singaporesta mitään extraa esille. Se on enemmän muotojen kuin värien kaupunki, ainakin minusta. Sen asian esittelyyn mv-kuvat sopivat paremmin.

      Poista
  4. <3 ihania ovat kuvat... mut tiedäthän sinä, että ne värit on miun juttu :) ! Nyt kaipais niin aurinkoa ja väriä, ihan vaikka valokuvien välityksellä! Lämpimin ajatuksin ja turvallista matkaa! Kirsi S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi ja hyvä että uskallat kertoa oman mielipiteesi!. Tiedän, että värit on sun juttu. Voimia sinne kaamokseen.

      Poista
  5. Mustavalkokuvat tuo kivasti kuvaamaasi rauhallisuuden tuntua :)
    Ite en oo aitoja SingaporeSlingejä päässyt koskaan maistelemaan, mutta lentoyhtiön pikaversiota jollain lennolla kyllä. Veikkaan että the real deal on parempaa ;)
    -Maria från Sverige :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu että mv-kuvat kelpasivat sinullekin! Piti ihan tarkistaa yks juttu... SingaporeSling olisi maksanut 22 euroa tuolla syntymähotellissaan. Ei sit käyty maistamassa. :D

      Poista
  6. Satuin tänään lukemaan erään lentoyhtiön lehdestä jonkun ammattivalokuvaajan osuvat sanat.

    FILM NOIR
    "An image can take on a different meaning when shot in black and white. It can evoke moods and tell stories that images with color cannot."

    Värit on elämässä tärkeitä. Parhaimmillaan ne voimaannuttavat ja rahoittavat. Silti mustavalkokuvat ovat joskus ihan parhaita, ainakin minusta!

    VastaaPoista