sunnuntai 17. tammikuuta 2016

LAISKIAINEN!!!

Jipii jipii jippiaa jee! Olen onnesta soikeana. En pysy housuissani. Huomaako sen? ^_^ Olen nähnyt jo useamman sympaattisen laiskiaisen ja vieläpä molempia lajeja eli sekä kolmi- että kaksivarvaslaiskiaisia. Ovat kerrassaan mahtavia otuksia!
Ihan pikkiriikkinen tietoisku: Laiskiaiset syövät lähes ainoastaan lehtiä, joissa on hyvin vähän energiaa. Tästä syystä niillä on pieni lihasmassa eivätkä ne pysty liikkumaan nopeasti saati hyppäämään oksalta toiselle. Samoista syistä niillä on täällä tropiikissakin paksu, lämmittävä turkki. Laiskiaisilla on tosi pitkät kynnet ja vaivattomaan roikkumiseen erikoistuneet raajat. 
Cutest hairy butt ever
Olemme nähneet laiskiaisia Costa Ricassa täysin villinä luonnossa, mutta halusimme lisäksi vierailla villieläimien kuntoutuskeskuksessa, jossa mm. niitä hoidetaan. Suurin osa kuvista on siis sieltä. Kuten olen kirjoittanut, en yleensä pidä eläintarhoista. Centro de Rescate Jaguar ei kuitenkaan ole varsinainen eläintarha. Tiedän, että ero on häilyvä, mutta paikka vaikutti tekevän oikeasti arvokasta työtä. Kuntoutuskeskuksen toiminnan vilpitön päätavoite on, että kaikki mahdolliset yksilöt vapautetaan lopulta luontoon. Halusimme kannattaa toimintaa samalla, kun opimme itse eläimistä ja niiden suojelusta. 

Eläimet, joita keskuksessa on hoidettavana ovat useimmiten loukkaantuneita esim. liikenneonnettomuuksissa tai sähkölinjoilla tai orpoja poikasia, joiden emo on tapettu tai kuollut. Osa eläimistä oli ollut laittomasti lemmikkeinä tai villieläinkaupassa. Nuo ovat myös pääasiat, joihin laiskiaisten suojelussa tulee kiinnittää huomio. Lisäksi laiskiaisten - kuten niin monien muidenkin eläinten selviytymiseen - vaikuttaa tietenkin elinympäristöjen pirstaloituminen ja tuhoaminen. Esimerkiksi leveiden teiden rakentamisen ja puustohakkuut suurviljelmien tieltä vaikeuttavat elinoloja. Laiskiainen tarvitsee melko tiheää puustoa, koska se ei voi hypätä puusta toiseen.
If you are sleepy, you don´t have to come out
Keskuksessa laiskiaiset saavat nukkua niin paljon kuin haluavat, eikä niitä retuuteta kuin sirkuseläimiä ihmisten pällisteltäväksi saati klähmittäväksi tarkoitushan on pitää ne villieläiminä, joiden kuuluukin pelätä ihmistä. Aikuiset ja terveet laiskiaiset voivat liikkua päivisin vapaasti puissa. Jos niitä kiinnostaa, ne voivat siis lähteä omille teilleen. Poikasia hoidetaan lämpölamppujen alla ja opetetaan kädestä pitäen keräämään oikeaa syötävää. Luonnossa ne olisivat emon opastuksessa noin vuoden ikäiseksi.
Baby orphan sloth sleeping under heating lamp
Laiskiaiselle pääalaspäin roikkuminen on tyypillinen ja rento asento.
Rescued sloth in a rehabilitation center
Luonnollisesti villeistä (esim. ei ruokituista), ihmistä karttavista eläimistä, jotka viihtyvät korkealla puussa lehvistön suojassa, ei noin vain oteta harrastelijakameralla hienoja National Geography -tason kuvia. Lisäksi on mielestäni tärkeää, että villieläimille annetaan niiden tarvitsema tila eikä kuvia oteta tai koiteta saada väkisin. Joskus on niinkin, että on parempi vain keskittyä nauttimaan tilanteesta ja unohtaa kuvaaminen, vaikka teille onkin niin mukava näitä otoksia jakaa. Kuvat ovat tietenkin upea muisto, jos luonto niin suo ja itse onnistuu ottamaan kivan kuvan häiritsemättä kenenkään elämää. ..tai huijaamatta. Huomasitteko tämän YLE:n uutisen josta käy ilmi, että jopa ammattilaiset huijaavat edelleen luontokuvissa. 

Alla oleva aito ja autenttinen kuva ei ole laadultaan maailman paras, mutta minulle se on ikimuistoinen aarre, joka pitää sisällään yhden hienon unelman toteutumisen.
Wild sloth

Näin päästiin alkuun Costa Rican eläimistön suhteen. Tiesittekö muuten, että täällä on havaittu uskomattomat 500.000 eliölajia. Niistä lähes 300.000 on hyönteisiä. Lintulajeja on yli 900 ja nisäkkäitäkin yli 200. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Suomessa on arvioitu olevan 45.000 eliölajia, joista noin puolet on hyönteisiä. Lintulajeja Suomessa on havaittu 468 ja nisäkkäitä 80.


Pysykäähän taajuudella, koska lisää ihania ja arvokkaita ihmetyksiä on tulossa!

8 kommenttia:

  1. Hieno eläin! Jee, saavutit siis yhden tavoitteistasi. Tarkennukseksi, tuo 615 on vasta nisäkäs- ja lintulajien määrä. Siihen päälle vielä hyönteiset, hämähäkkieläimet, matelijat jne. :)

    VastaaPoista
  2. Kultaseni, luku ei todellakaan kuvaa lajien kokonaismäärää maassa, vaan lajirunsautta tutkitulla alueella. Äh, vaikea selittää. Oli miten oli, tuo luku oli vähän huono valinta. Korjaan tekstiä.

    VastaaPoista
  3. Minusta se oli ihan kuvaava luku. Korjasin vain, että kyse oli vain nisäkkäistä ja linnuista (googletin lähteen). 615 lajia n. 100x100 km alueella on aika paljon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että joku lukee näitä mun höpinöitä ja on vieläpä tarkkana kuin porkkana! :) Kun netti toimii paremmin, laitan Lonely Planetille reklamaation väärästä tiedosta. :D Lukua (lajien monimuotoisuutta) voi kuitenkin olla vaikea hahmottaa jos ei ole vertailulukua tutusta paikasta kuten Suomesta.

      Poista
    2. Täällä hiukan mattimyöhäisenä näitä lueskelen, mutta pakko ääneen pohtia, että vieläkö pääsee LP:n takalehdille seuraavaan painokseen, kun antaa palautetta? :) Ihanaa, että saitte uuden lajin bongauslistalle.

      Poista
    3. Mahtavaa että olet ollut reissussa mukana kaikesta kiireestä ja tohinasta huolimatta! <3

      Poista
  4. Sorry, tämä juttu ei liity laiskiaisiin, mutta:
    Ollaan luettu innokkaasti Teidän matkablogia. Ollaan itse lähdössä parin
    viikon päästä Panamaan Bocas del Toroon ja mahdollisesti myös Costa Ricaan.

    Ajattelin että Teillä on tuoretta tietoa, millainen siellä on ollut
    hyttystilanne noin yleensä? Ja liittyen lähinnä zikavirus tilanteeseen
    ja näkyykö se siellä mitenkään?

    Kiitos jos viitsitte vastata ja mukavaa reissun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että seuraatte blogia ja tosi kiva, että heitit meille kysymyksen! Emme ole törmänneet zika-viruskeskusteluun tai ongelmaan Panamassa tai Costa Ricassa ennen kun TÄNÄÄN. Juuri pari tuntia sitten luin (=lue selailin) paikallista sanomalehteä San Josen hotellin aulassa ja siinä oli viruksesta iso juttu. Costa Rica oli merkitty artikkeliin "virusvapaaksi" maaksi. Panamasta oli muutamia raportoituja tapauksia viruksen uhreista. Joissakin muissa Väli- ja Etelä-Amerikan maissa tilanne olikin sitten todella ikävän näköinen. Muuten asia ei kuitenkaan ole ollut ns. tapetilla.

      Me suhtaudumme zika-virukseen vähän samalla tavalla kuin denguekuumeeseen. Toisin sanoen emme usko, että niiden takia kannattaa terveen aikuisen (joka ei ole raskaana) jättää matkoja tänne tekemättä. Hyttystenpuremilta kannattaa aina suojautua ja siihen tarvitaan riittävän peittäviä vaatteita, kunnon myrkkyjä ja öisin hyttysverkkoja. Silti tuskin vältyt pistoilta... Bocasissa oli meidän mielestä aika vähän hyttysiä, mutta venematkoilla näimme kyllä nuoria, jotka olivat niin täynnä punaisia paukamia, että kummipoikani hillitön vesirokkokin kalpenee niiden rinnalla. Puerto Viejossa hyttysiä piisasikin sitten urakalla ja varmistimme, että majapaikassa on hyttysverkot. Kannattaa siis varata matkaan kevyitä ja hengittäviä pitkähihaisia ja lahkeisia vaatteita, joilla kestää pitää vaikka lämpö pöhisisi +35 asteessa. Etenkin viidakkokävelyillä ja iltaisin ötökät hyökkäävät helposti kimppuun.

      Toivottavasti näistä höpinöistä oli apua. Laittakaa ihmeessä lisää kysymyksiä tulemaan, jos jokin asia tai paikka mietityttää! Koitamme vastata niihin parhaamme mukaan. PS. Lisää juttuja Costa Ricasta on tulossa tuota pikaa. Pysykää kanavalla niin pääsette virittäytymään tulevaan reissutunnelmaanne. Viimeisen viikon olemme olleet onnettoman huonojen yhteyksien päässä eikä kuvien lataus juttuihin ole onnistunut.

      Poista