Loppuhuipennuksena LOTR-spesiaali

Hikoilemme jo Indonesian trooppisessa auringossa, mutta Uutta-Seelantia ei voi mitenkään olla paketoimatta ilman pientä loikkaa fantasiamaailmaan. Me saimme mahdollisuuden käydä kurkistamassa lempielokuviemme kuvauspaikoissa ja haluamme jakaa niistä valittuja makupaloja. Jos ihmettelet mikä ihme on LOTR tai et ole kiinnostunut moisista lapsellisista satuhömpötyksistä, tämä päivitys ei varmaan kiinnosta sinua. 

Noviiseille tiedoksi, että LOTR tulee sanoista The Lord of the Rings eli Taru sormusten herrasta. Tämä kolmesta osasta koostuva trilogia on yksi kirjallisuuden hienoimmista klassikoista. Sen on kirjoittanut J. R. R. Tolkien jo 1950-luvulla. Trilogia on jatkoa kirjalle Hobitti eli sinne ja takaisin (1937). Peter Jackson on ohjannut kirjoista tehdyt järisyttävän hienot elokuvat. Suuri osa elokuvien ulkokuvauksista on tehty Uuden-Seelannin upeissa maisemissa. 

Ji-huuuuu!!!

Ensimmäiseksi kipitimme Hobittilaan. LOTR-elokuvien kuvauksia varten Hobittila oli vain (normaali) väliaikainen elokuvakulissikylä. Myöhemmin tehtyjä Hobitti-elokuvia varten Peter Jackson vaati, että tällä kertaa Hobitti-kylä rakennetaan pysyväksi kaikkine pienine yksityiskohtineen. Nyt se sijaitsee Uuden-Seelannin vihreiden, lampaiden täyttämien nummien kainalossa. 

Joku oli jo portilla niin täpinöissään, ettei meinannut housuissaan pysyä... 

 

Yksityiskohtiin oli nähty käsittämättömän paljon vaivaa. Tiesimme, että Peter Jackson on armoton perfektionisti ja pikkutarkka viilaaja, mutta pikku asioiden tarkkuus ja aidontuntuisuus yllättivät meidät silti positiivisesti. Hobittilassa savu kohosi piipuista, kasvimailla kasvatettiin oikeita vihanneksia ja kukkapurkeissa rehotti aitoja kukkia. Tunnelma oli käsinkosketeltava eikä olisi yhtään ihmetyttänyt, jos hobittikolosta olisi kömpinyt esiin oikea hobitti tai Gandalf oli kopsotellut kulman takaa. 

Bagend

 

Muissa LOTRin kuvauspaikoissa ei tietenkään ole enää mitään lavasteita tai jälkiä kauan sitten loppuneista kuvauksista. Luontoa oli jonkin verran höystetty kuvauksiin tekopuilla, -kasveilla, -kivillä jne. Lisäksi elokuvien maisemia on käsitelty monin paikoin digitaalisesti, joten luonnossa paikat eivät näytä ihan samalta kuin elokuvissa. Hyvän mielikuvituksen avulla tunnelmaan pääsi silti.

Tongariron kansallispuistossa sijaitsi jo aiemminkin mainittu "Mt Doom". Jäämyrskyn jälkeisenä päivänä pääsimme tutustumaan siihen hieman lähemmin. Onneksi örkkejä, susihukkia tai muitakaan irvileukoja ei näkynyt.

Rivendalesta ei ollut kuvauspaikalla juuri mitään jäljellä, josta joku oli hiukan suruissaan... Paikka sijaitsi tietenkin kauniilla luonnonsuojelualueella jylhien seinämien laidalla, mutta vesiputouksista lähtien suuri osa maisemasta oli tehty elokuvaan digitaalisesti. 

Wellingtonissa kävimme Weta caven näyttelyssä ja työpajassa. Weta on yritys, joka on tehnyt LOTR ja Hobitti-elokuviin tehosteet (myös Klonkun!) sekä puvut, naamarit, aseet jne. jne. Vierailun kautta pääsi entistäkin paremmin sisälle siihen, miten aidontuntuinen fantasiamaailma on luotu.

 

Ohiajomatkalla poikkesimme myös Death marsh-suoalueella, jonka halki Klonkku opasti Frodoa ja Samia. Samalla seudulla oli LOTR-leffojen alkushotti vuorista, joesta ja niityistä. Näistä ei valitettavasti ole hyvää kuva-aineistoa jaettavaksi teknisten ongelmia takia. 

Tällaisiin tunnelmiin päättelemme Uuden-Seelannin etappin esittelyn. Oliko yhtään kiinnostavaa? Maasta olisi voinut kirjoittaa paljon, mutta keskityimme nyt kauniiden ja mielenkiintoisien maisemien jakamiseen. Sanottakoon nyt kuitenkin vielä loppuun, että Uusi-Seelanti oli kivasti "eko". Siellä oli jylhistä maisemista huolimatta kotoisaa olla. En ihmettele, jos joskus päädymme seikkailemaan sinne uudelleen. 

Karavaanari on kaikkien kaveri

Siirryimme Eteläsaarelle autolautalla. Mazda (Bingo Bango) Bongo odotteli autokannella isompien kavereiden joukossa. Matka kesti vajaat neljä tuntia. Kahdessa viikossa pienestä Bongosta muodostui meille mukava liikkuva väliaikakoti. Joku sanoi, ettei tuollaista pakettiautoviritystä saa kutsua matkailuautoksi. Se on kuulemma vain mobile tent tai tent on wheels. Ihan sama meille miksi Bongoa kutsutaan, mutta meistä sillä oli hauskaa reissata. 

Guess which one is ours?

Alussa hiukan pelkäsin, miten tarkenemme pakkasöinä peltipurkissamme ilman kunnon makuupusseja, mutta kaikki sujui loppuen lopuksi hyvin. Reippaat reissarit nukkuivat kaikki yöt autossa säässä kuin säässä. Pienellä sähkökäyttöisellä puhaltimella saimme lämmitettyä kopperoa tarpeen tullen. Omilla lisäeristyskötöstelyillä (mm. aukileikattu pahvilaatikko) onnistuimme vähentämään sopivasti ovenraosta hönkivää kylmää. 

Aamuisin oli mukava herätä milloin mistäkin huippumaisemista.

Ajokilometrejä meille kertyi yhteensä yli 3200. Se voi kuulostaa paljolta, mutta keskimääräinen päiväajo oli kuitenkin vain vähän yli 200 km. Lisäksi on mainittava, että kun herää aikaisin eikä aikaa hukkaannu esimerkiksi telkkarin ääressä, ehtii päivässä kummasti monenlaista. Usein pistimme auton kesken matkan kivaan paikkaan parkkiin ja keitimme päiväkahvit tai söimme lounasta samalla kun ihailimme maisemia. 

Eteläsaarella teimme erityisen ison lenkin. Tuskaillen koitimme valita lukuisista upeista paikoista sopivampia sekä pystyä jättämään hienoja paikkoja välistä. Reissaaminen on valintojen tekemistä ja joskus nämä valinnat ovat erityisen hankalia. Pitää tietenkin osata ottaa ilo irti siitä mitä saa eikä jäädä murehtimaan mitä jäi näkemättä. Näimme paljon, mutta silti tuntuu, että moni mielenkiintoinen paikka jäi kokematta. Jotenkin Uudessa-Seelannissa korostui tunne, että nyt pitää koluta kaikki mahdolliset paikat, koska eihän sitä tiedä pääseekö tänne maailman reunalle koskaan enää uudestaan.

"Take that picture, I´m hungry!"

On iso harhaluulo, että matkailuautolla reissaaminen olisi jotenkin erityisen halpaa. Auton vuokran ja vakuutusmaksujen (joista me emme koskaan tingi) lisäksi polttoainetta kuluu paljon. Päälle tulee leirintäaluemaksut, jotka ovat itseasiassa yllättävän kalliita suhteessa halpoihin hosteilleihin tai yksinkertaisiin leirintäaluehuoneisiin. Uudessa-Seelannissa on aika vähän ilmaisia tai todella halpoja parkkipaikkoja, joissa saa yöpyä vessattomalla autolla. Me olimme yhden yön tällaisessa ilmaisessa parkissa ja lisäksi pari yötä halvoissa, julkisissa recreation parkeissa, joissa yöminen maksoi noin neljä euroa per nuppi. Näissä ei tietenkään ollut tarjolla palveluita tai mukavuuksia kuten suihkua tai sähköä, joten lämmitintä tai sähkövaloa ei voinut käyttää. 

Just us in the park

Lunch break

Alakuvassa Heikki on tekemässä lämppäreitä keittiössämme. Toisessa kuvassa Heikki ryystää teetä tämän hetkisellä ulkoterassilla ja viimeisessä Heikki on lepäilemässä makuusalongissamme. Matkailuautolla reissaaminen oli siis tosi leppoisaa!

Vaihtelevat kevätsäät eivät meitä haitanneet. Ajaminen sujui oikein hyvin, koska tiet olivat todella hyväkuntoisia vaikkakin joskus aika kapeita. Hassuja yksikaistaisia siltoja oli Eteläsaarella paljon. Niistä piti siis mennä vuoronperään. Yksi silta piti jakaa junankin kanssa ja se ylitettiin siis raiteilla ajaen... 

Alla olevissa kuvissa olemme menossa Mt Cookille, jossa on jälleen uusi säävaroitus rajuilmasta

Emme olleet suunnitelleet vuokraavamme ihan tämän tyyppistä "matkailuautoa", mutta olemme tyytyväisiä, että pidimme mutkista huolimatta kiinni haaveestamme. Halusimme kokeilla erilaista reissaamista ja se oli meistä tosi kivaa, vaikka auto hiukan alkeellisempi olikin. Se sopi meille aivan loistavasti, onhan meillä madonsyömät purkit kotonakin ja haluamme satsata rahamme muihin asioihin. Emme joutuneet mitenkään kärvistelmään kotteromme kanssa. Leirintäalueilla pääsi käymään suihkussa ja pesemään pyykkiä ja siistejä julkisia vessoja oli matkan varrella yllin kyllin. Pakko on myöntää, että pieni karavaanarikipinä on syttynyt  ja meitä kutkuttaa hiukan päästä tutkimaan Suomen syrjäseutuja jonkinsorttisella matkailuautolla, kunhan kotiin palaamme.

Kuohuva Eteläsaari kuvina

Ihmeteltyämme viikon Uuden-Seelannin Pohjoissaarta siirryimme toiseksi viikoksi Eteläsaarelle. Nähtävää ja tekemistä olisi piisannut kevyesti vaikka pariksi kuukaudeksi, joten meillä oli todelllinen valinnanvaikeus päättää mihin aikamme käytämme. 

Loppuen lopuksi teimme ison lenkin ja tarvoimme toinen toistaan hienommissa maisemissa. Kaupungit ja kylät jätimme lähes kokonaan välistä En aio nyt turinoida teille retkistämme sen tarkemmin, mutta jaan kuvia ja toivottavasti myös jonkinlaisia tunnelmia. Kuvat ovat aivan liian laaja sekametelisoppa (koska en edelleenkään osaa tiivistää ja valita vain muutamia), mutta toivottavasti saatte sikin sokin pomppivista ja osin sateisen hämyisistä kuvista jotain tolkkua. 

Kyselkää, ihmetelkää ja kommentoikaa rohkeasti (myös te jotka ette vielä ole rohkaistuneet sitä tehdä :D). Kommentteja on aina mukava saada ja kerromme mielellämme lisää, jos haluatte tietää jotain tarkemmin.

Ensimmäisinä päivinä vaeltelimme utuisessa Punakaikissa, Paparoan subtrooppisessa luonnonpuistossa. Uuden-Seelannin vuoristosademetsät olivat hieno uusi kokemus.

Pancake Rocks ja Blowholes, Punakaiki

Eteläsaarella on useampiakin jäätiköitä. Me tramppasimme ihmettelemään paria nimeltään Franz Josef ja Fox.

Sun rising at Fox Glacier

Näitä uteliaita kea-papukaijoja nähtiin vuoristossa. Ilmeisesti matkailijat ovat antaneet niille ruokaa - mitä ei saisi tehdä - koska ne tulivat niin lähelle. Villieläimien ruokkimisessa pitää olla tarkkana, jotta ne eivät opi niin sanotusti huonoille tavoille. Terveen villieläimen pitää pystyä hankkimaan ravintonsa luonnosta. 

Hölmöjä turisteja, jotka eivät noudata ohjeita tai määräyksiä, näkee matkoilla aivan liian usein. Vuoristossa ja jäätiköllä hölmöyden takia pääsee helposti hengestään. Jäätiköillä joissa kävimme oli opastauluissa karuja tositarinoita, joissa kerrottiin polulta poikenneiden turistien kuolemasta. Kuulemma joka kolmas turisti ei huomioi varoitustauluja tai kunnioita turva-aitoja. Aivan uskomatonta!

   

Kaffipaussi ja brunssi haikin jälkeen.

Kuten sanottu, Uudessa-Seelannissa piisaa kuohuvia jokia, koskia ja putouksia. Jäätiköiden sulavesi hehkui usein joko satumaisen turkoosinvihreänä tai -sinisenä.

Aoraki National Park

Purakaunui Falls

Eteläsaaren eteläreunan maisemia. Majakalta kun olisi lähtenyt soutelemaan olisi saattanut päätyä Antarktikselle.

Kivettynyt metsä oli wanna bee geologin unelmapaikkoja...

Waitakijoen laaksossa teimme jälleen pienen päiväretken. Monesti saimme tallustaa hyväkuntoisia leveitä polkuja ja joskus varsinaista polkua ei ollut oikeastaan ollenkaan (kts. kuva alla... ;)

Etsi Heikki!

Huonosta säästä huolimatta reippailimme Aorakin luonnonpuistossa järisyttävän upeissa maisemissa. Valitettavasti ne eivät toistu kuvissa läheskään yhtä hienoina kuin luonnossa.

Severe Weather Warning - not again!

Viimeinen haikki tehty jääsateen saattelemana. Vielä riittäisi virtaa, vaikka mamman pohkeita vähän kolottaakin. Uuden-Seelannin korkein vuori Mt Cook alakuvassa jossain sumupilvien takana. 

Söimme Uudessa-Seelannissa vain kaksi kertaa ulkona. Muuten teimme kaiken ruoan itse. Kehutut fish and chipsit piti kuitenkin käydä testaamassa ja hyviähän ne olivat.

Säävaihtelut olivat ajoittain rajuja ja nopeita. Uuden-Seelannin reissun puolivälissä maassa siirryttiin kesäaikaan, mutta kovin kesäiseltä sää ei vielä tuntunut.

O-ou...

Uuden-Seelannin kylistä saati kaupungeista meillä ei ole oikeastaan mitään kummempaa kerrottavaa, koska emme niissä juurikaan olleet. Sanottakoon nyt kuitenkin lyhyesti, että Aucklandissa oli jotenkin kiva viba. Pääkaupunki Wellington oli hauskalla tavalla retro. Kahdessa peräkkäisessä maanjäristyksessä vuosina 2010 ja 2011 pahoin runneltu Christchurch oli surullinen paikka. Kaupunki oli edelleen kuin yksi valtava nostokurkien ja taloraatojen täyttämä rakennustyömaa.

Christchurch

Huh, tähän loppui tämä sekametelisoppa. Jaksoitko olla mukana? Summaan vielä Uuden-Seelannin seikkailuita seuraavassa päivityksessä, vaikka meillä on jo villakalsarit syvällä rinkan uumenissa ja nenä kohti lämpimämpi seutuja.