lauantai 1. marraskuuta 2014

Terroriuhka muutti suunnitelmia Borneossa

Matkustimme muina miehinä Sabahiin, koska halusimme intoa piukeana ihailemaan Borneoon maailman vanhimpia sademetsiä ja niiden asukkaita. Terroriuhka - tarkemmin sanottuna kidnauppausriski - muutti kuitenkin paikan päällä suunnitelmiamme. Tien päällä alati jatkuvassa reissutohinassa emme yksinkertaisesti muistaneet, että seudulla on ollut viime vuosina useita turisteihin kohdistuvia selkkauksia. Huomasimme vasta sademetsäreissulla, että ulkoministeriö on kehottanut välttämään Sabahin itärannikolle matkustamista. UBS!

Ulkoministeriön päivitetty matkustustiedote 2.10.2014

"Etelä-Filippiinien levoton turvatilanne heijastuu Sabahin osavaltion itärannikolle, joka on Malesian armeijan ja poliisin erityistä valvonta-aluetta. Valvonnasta huolimatta alueella on tapahtunut viimeisten kuukausien aikana useampia kidnappauksia. Vältä tarpeetonta matkustamista Sabahin itärannikolle ja Sabahin itärannikon saarille kidnappausriskin vuoksi."

Sepilok (jossa esim. orankikeskus on) ja sisämaan sademetsät eivät kuulu varsinaiseen riskialueeseen. Itärannikko ja Filippiinien puolinen saaristo sen sijaan kuuluvat. Huomasimme tämän vasta, kun olimme jo kyseisellä rannikolla. Menimme sinne, koska Borneon rannikolla sijaitsee maagisia sukellus- ja snorklauspaikkoja. Nähtyämme niistä houkuttelevia matkailumainosvideoita ja luettuamme oppaista lisää silmämme alkoivat kiilua ja nappasimme madon. Haluamme tietenkin käyttää "ylimääräiset" päivämme sademetsäseikkailuiden jälkeen matkustamalla myös näihin eksoottisiin merenalaisiin kohteisiin. Jotkut pitävät niitä maailman kauneimpina ja me haluamme osamme, koska ihan vieressä oltiin! 

Sukellus- ja snorkkiretkiä järjestettiin ja myytiin ihan normaalisti. Tapasimme itsekin ihmisiä, jotka olivat juuri tulleet useamman päivän sukellusretkeltä alueelta. Heillä kaikki oli mennyt hienosti. Me emme kuitenkaan halunneet ottaa turhia riskejä, kun tajusimme merellä vaanivan vaaran. Päätös oli lopulta helppo, kun huomasimme lisäksi, ettei hyvä ja kattava matkavakuutuksemmekaan olisi täysin voimassa tällaisella erityisalueella. Olisimme tietenkin voineet hankkia vakuutukseemme riskialuelaajennuksen, mutta se ei olisi tuonut tarvittavaa mielenrauhaa.

"Matkustajavakuutus ei ole voimassa riskialueilla, joihin matkustamista Suomen ulkoministeriö suosittelee välttämään tai josta se suosittelee poistumaan...  Matkustajavakuutus toimii normaalisti, jos esimerkiksi matkasairautesi ei liity mitenkään välttämis- tai poistumissuosituksessa annettuun syyhyn."

Ulkoministeriön tiedotetta ei varmasti ole tehty hatarin perustein, mutta lukemalla uutisia selveni, miten vakavasta jutusta puhutaan. Kyse ei ole mistään yksittäisistä raha-ahneiden nuorukaisten kolttosista. Kidnappauksien taustalla ovat pääsääntöisesti filippiiniläiset merirosvot ja terroristit. Osa heistä on hyvin organisoituneita, varusteltuja ja koulutettuja äärimuslimeita, joiden rahoittajina on Al-Gaida tai Isis. Yksi tällainen aluetta terrorisoiva joukko on Abu Sayyaf -muslimisissiryhmän. Sanoisin, että melko kuumottavaa settiä... Nämä ovat niitä samoja porukoita, jotka vuonna 2000 nappasivat isomman ryhmän turisteja. Kaksi heistä oli suomalaista. Matkailijoita pidettiin useita kuukausia pankkivankeina Jolon saarella. No thank you!

Turistien kidnappaustapauksia on useita. Viimeisimpänä meillä on tiedossa saksalaisen eläkeläispariskunnan kidnappaus huhtikuulta. He olivat olleet Sabahin rannikolla purjehtimassa, kun joutuivat merirosvojen käsiin. Nyt usean kuukauden jälkeen heidät oli vapautettu ilmeisesti lunnaiden maksamisen jälkeen. Turistien kidnappaaminen voi siis olla tuottoisaa ja siksi hyvin houkuttelevaa toimintaa...

Useammassa uutisessa (linkkejä niihin alla) kerrotaan, miten turisteja on kidnapattu saariston ja itärannikon lomaresorteista. Ne tuntuvat pyörivän normaalisti ja niissä ramppaa sekä aasialaisia että länsimaalaisia turisteja – jopa perheitä – ei vain reppureissaajia. Malesialaiset tiedostavat terroririskin ja ovat kuulemma lisänneet vartiointia, mutta se ei riittänyt meille. Jätimme snorkkiretket tekemättä ja odotimme Sandakanissa lentoamme pois alueelta. Korostettakoon nyt vielä, että tilanne oli alueella meidän silmäämme ihan normaali. Turisteja pyöri ostoskaduilla, mitään selkkauksia ei näkynyt ja ihmiset tuntuivat elävän tavallista arkea.

Reissussa näkee monenlaista hiihtäjää ja uskallan edelleen sanoa, että olemme monessa mielessä hyvin varovaisia ja vastuullisia matkustajia. Emme halua ottaa turhia ja tyhmiä riskejä. Vinkkimme muille matkustajille on, että tarkistakaa sekä ennen lähtöä että pitkän matkan aikana kaikkien kohdemaidenne matkustustiedotteet ja vakuutuksenne kattavuus niissä. Liioiteltu murehtiminen on hyödytöntä, mutta on hyvä olla perillä maailman asioista ettei tunge nenäänsä liian ahtaisiin paikkoihin.

2 kommenttia:

  1. Oikeita päätöksiä. On tärkeää muistaa, että elämää on kiva jatkaa myös matkan jälkeen. :) Turvallista loppumatkaa. Hanna R.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, niin tietenkin! Kiitos Hanna ja tsemppiä sinne kieppuen tulevaan talveen!

      Poista