sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

EcuadorRRRRR!!!

Tii tii-di tii-di tii-di tiii tii-di tii-di tii-di...
Monet kylät Quiton ympärillä sijaitsevat vehreillä vuorenrinteillä ja pilkistävät pilvihattaroiden välistä pääkaupunkiin


Quitossa ollaan, kaikki on hienosti ja ihmeteltävää piisaa! Nuoriso hengailee kaupungilla tennareissaan ja pillifarkuissaan ihan niinkuin Suomessa, mutta onneksi monesta asiasta vielä huomaa olevansa Ecuadorissa. Alkuperäisheimojen naiset kulkevat edelleen usein puolihameissaan ja värikkäissä nutuissaan tunnusomaiset hatut päässään. Myös vanhemmat miehet käyttävät paljon lierihattuja. Muita mukavia ensihuomioita ovat paikalliset supervärikkäät käsityöt, erinomainen loppumaultaan suklainen ecuadorilainen kahvi nam ja empanadat, joista Heikki löysi heti mieluisan välipalan.




Tulomatkaan sisältyi useampia välilaskuja ja melkoisesti odotteluakin. Pääsimme kuitenkin noin 25 tuntia Helsingistä lähdön jälkeen onnellisesti perille. Suureksi yllätykseksemme rinkat eivät olleet eksyneet matkalla ja ne odottivat meitä kiltisti liukuhihnalla, kun olimme suorituneet maahantulohaastattelusta. Pitkä matkustusaika ja saapuminen suoraan 2850 metrin korkeudelle merenpinnasta otti sen verran veroja, ettei perjantaina kummempia jaksettu. Käyskenneltiin ja ihmeteltiin vain lähialueella ja koitettiin (huonolla menestyksellä) valvoa edes hiukan, jotta aikaerorasitus helpottaisi nopeammin. Lauantaina kiersimme koko päivän vanhaa kaupunkia, joka oli täynnä värikkäitä kolonialismin aikaisia rakennuksia ja mukavaa paikalliskuhinaa.
Etenkin lukuisien pelottelutarinoiden jälkeen Quito tuntui kaupunkina ihan mukiinmenevältä. Tietenkin olimme - kuten aina - varovaisia emmekä kaivaneet verta nenästämme esim. liikkumalla öisin tai ns. kielletyillä alueilla. Saimme kulkea ja kuvata rauhassa ja päädyimme jopa kävelemään edes-takaisin vanhaan kaupunkiin, koska emme päässet taksien kanssa yhteisymmärrykseen muutaman kilometrin matkan hinnasta. Omaperäinen ja värikäs kulttuuri pursusi kupungissa niin riemastuttavasti, etteivät tämänkin maailman kolkan vallanneet McDonaldsit ja KFC:t haitanneet.


4 kommenttia:

  1. Jee, perillä seikkailussa! Värit, ihmiset... ja kuva, jossa myyjänaiset ovat selvästi hullaantuneita vaaleaan mieheen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa muru, että sait heti kiinni tunnelmasta! Ja kyllä, loppumatkani taidan tehdä aika monta laamaa rikkaampana... ;) sen verran kuhinaa tuo pitkä, vaalea, sinisilmäinen viikinkini täällä aiheuttaa. :D

      Poista
    2. Hei, olette päässeet perille ja paikalliseen elämään jo kiinni :) Ihanaa lukea kuulumisia ja katsoa kuvia! Voin miltei kuvitella puheen sorinan, ajoneuvojen pärinän ja tuoksut. Ja hyvinhän ne laamat takapihalle mahtuisi, eikö? /Kirsi

      Poista
    3. Laamaruohonleikkurit olisivat kyllä kivoja ja villallekin olisi käyttöä! :D

      Poista