Aamukamman viimeisiä piikkejä katkotaan

Aamukammassa on enää kaksi vaivaista piikkiä. Kohta se alkaa!

"Mikään ei voita sitä fiilistä, kun tietää, että kauan suunniteltu pitkä matka ei ole enää vain huuruisten baari-iltojen puhetta tai hartsisessa pilvilinnassa lilluva unelma vaan täyttä totta. Oravanpyörä jää taakse, ja edessä on kuukausia kestävä vapaus. Järjenvastainen säästäminen, luksuksesta luopuminen ja piinaava sniiduilu palkitaan vihdoinkin." 

Teksti on lainaus Madventurin eli Riku Rantalan ja Tuomas Milonoffin kirjasta Uusi kansainvälinen seikkailijan opas. Tunteeni ovat osin hyvin samanlaiset. Viiiiiiihdoin - ensimmäisen kerran ikinä - lähdemme isoon reissuun, josta on vuosikausia haaveiltu ja jota varten on pitkään säästetty, pihistelty ja nuukailtu. Kutkuttavan innostuksen lisäksi on kuitenkin ilmennyt myös toisenlaisia tunteita... 

Matkamme ensimmäinen etappi on alkanut jo viikonloppuna. Koti on jätetty huolehtiviin käsiin ja kaikki matkatavarat on haalittu mukaan - toivottavasti. Viimeisien lähtöön liittyvien touhotuksien keskellä huomasin hiukan yllättäen jännittäväni. Tämä on iso juttu (meille), vaikka olemme aika paljon matkustaneetkin. Nyt on kuitenkin kyseessä jotain ihan uutta ja outoa. 

Ihaillessani keväistä puutarhaani minulle tuli ensimmäisen kerran koskaan(?) ohikiitävän hetken mieleeni ajatus, onko reissussa mitään järkeä. Miksi lähteä omasta rakkaasta kodista ja Suomen upeasta kesästä? Miksi jättää taakseen mukava arki hyvine rutiineineen, armas koira, rakkaat ystävät, oma sänky ja tyyny ja sauna ja pytty johon saa heittää vessapaperia (josta ei mene sormet läpi ja jota on riittämiin) hypätäkseen tuntemattomaan?

Kotona saisi syödä yllinkyllin puhdasta ja terveellistä (ja vatsalle sopivaa...) ruokaa ja juoda vettä suoraan hanasta tai vaikka melkein vessanpytystä ilman, että täytyy sen kummemmin miettiä sairastumisriskiä. Tulevat 7 kk saa vähän väliä selvittää, mihin seuraavana yönä päänsä kallistaa, missä syö ja liikkuu, keneen luottaa. Melkein joka majapaikassa pitänee tarkistaa, onko lakanan alla kirppujen jätöksiä ja toivoa, että vessanpönttö (jos sellainen on) toimii ja suihkusta tulee lämmintä vettä. Lisäksi on tietenkin luonnon ja ihmisten aiheuttamat turvallisuusriskit ja erilaiset tautivaarat. Miksi ihmeessä luopua tutusta ja turvallisen tuntuisesta "kotiluksuksesta" ja lähteä kiertämään maailmaa tuollaisiin olosuhteisiin muutaman vaateparren kera?!

Turvallisuusriskeihin liittyen tuli pyytämättä vastaus ajellessamme muutama päivä sitten Suomen halki. Matkan varrelle osui aivan käsittämätön määrä sekopäisiä ohittelijoita tai muuten vähä-älyisiä kaahaajia. Tuo automatka taisi olla reissumme vaarallisin etappi. 

Matkaan kuin matkaan liittyy riskejä, kuten elämään yleensä. Kukaan ei selviä elämästä hengissä, vaikka makaisi kaiket päivät kotona. Silloin voi jopa kuolla hyvin ennenaikaisesti makuuhaavoihin tai verisuonien tukkeutumiseen. Me kuollaan kaikki ennemmin kuin myöhemmin, piste. Tyhmiä ja turhia riskejä ei tietenkään silti kannata ottaa, mutta tämä reissu ei ole mielestämme sellainen.

Ikolan museo, Nurmes

Muusta luksuksesta olen valmis tinkimään, jotta pääsen kokemaan uusia ja eksoottisia paikkoja. Sehän se matkustamisen yksi suola onkin, että saa tutustua täysin erilaisiin paikkohin kuin missä itse elää. Kutkuttaa ajatella, miten hienoja maisemia ja paikkoja pääsemme näkemään, haistelemaan ja maistelemaan.

Tämä viime päivien pohdiskelu on ollut antoisaa ja arvokasta. Minusta on hyvä myöntää, jos hiukan jännittää, ei siinä mitään pahaa ole, päinvastoin. Samalla on huomannut, että olemme hyvin onnellisessa asemassa, koska meillä ei ole Suomessa, kotona tai arjessa mitään erityistä, minkä takia haluaisimme täältä väkisin pois. Tai noh joo, myönnetään että minä valonlapsi en kyllä tykkää kaamosajan pimeydestä. Osaamme kuitenkin aidosti arvostaa arkeamme Suomessa ja tiedämme, että täälläkin on paljon upeita ihmetyksen aiheita. Niiden ohessa haluamme kokea myös muuta, saada elämään perspektiiviä ja syvyyttä. 

Jotka tulevat suorinta tietä, saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut, tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella, outoja hedelmiä hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on, että eksymättä et löydä perille.

-Tommy Tabermann -