tiistai 21. kesäkuuta 2016

Sarakina Gorge, Kreeta

Jaahas, ulkona on ihanassa auringonpaisteessa reilusti yli +40 C astetta. Jotkut pystyvät grillaamaan itseään rannnalla, mutta meille tämä tarkoittaa siestan ja uuden blogipäivityksen aikaa ennen illallista. 

En tiedä paljonko Kreetalla on rotkoja ja kanjoneita, joita täällä "gorgeiksi" kutsutaan, mutta paljon niitä tuntuu olevan. Syy tähän on se, että saari sijaitsee mannerlaattojen välissä. Samasta syystä alueella järisee usein. Kreetan vuoret ovat syntyneet, kun Afrikan laatta on työntynyt Euroopan laatan alle. Rotkot ovat muodostuneet, kun osa vuorista on haljennut. Pikku-geologille paikka on todella kiinnostava, koska mielenkiintoisia kivimuodostelmia on joka paikassa (tästä ehkä lisää myöhemmin, koska kaikkiahan kivet ja geologia kiinnostaa vai mitä!). Tunnetuimmat, isoimmat ja eniten turisteja keräävät rotkot taitavat olla Hanian eteläpuolella sijaitsevat Samaria ja Imbros, mutta lukuisia muitakin löytyy. 
Mykistävän upea ja hiukan pelottavakin Sarakinan rotko sijaitsee lähellä Mirtoksen kylää - 15 km Iearapetrasta länteen - Kreetan kaakkoisrannikon tuntumassa. Kävimme ihailemassa sitä majaillessamme Mirtoksessa.   

Ohessa on hyödyllisiä ohjeita retkeä varten. Kuva on otettu semmoisesta pienestä vihosta, jonka nimi oli Walking in Mirtos tai jotain vastaavaa.  Sitä pitäisi saada ostettua paikallisista kaupoista. Vihossa on ohjeita monien muidenkin kivojen kävelyretkien tekemiseen seudulla. 

Rotkolle on suht´ selkeät opasteet, mutta ihan vahingossa sinne tuskin eksyy, koska se on pienien vuoristokylien välissä maaseudulla. Kannattaa kuitenkin ehdottomasti nähdä hiukan vaivaa, jos valtavat kiviröykkiöt, ahtaat paikat, kapea sola ja järkäleiden yli & ali & välistä möyriminen kieli keskellä suuta innostaa eikä jalkojen kastuminen haittaa. Solassa on näet ympäri vuoden vettä, koska pohjalla solisee Kriopotamos joki.
Kulkeminen = kiipeily on Sarakinassa paikoin haastavaa erityisesti isojen ja veden liukkaaksi hiomien järkäleiden takia. Muutenkaan en suosittele paikkaa kovin huonokuntoisille tai pienille. Toisaalta meitä viehätti Sarakinassa mahtavien maisemien ohessa nimenomaan se, että se on vaikeakulkuinen eikä siellä ole turisteille siloiteltua polkua.
Rotko on pituudeltaan vain 1,5 km, mutta sen läpi kulkemiseen yhteen suuntaan menee helposti 2-2½ tuntia, koska se on niin vaikeakulkuinen. Kapeimmista kohdista kanjonin leveys tai pitäisikö sanoa kapeus on vain 3 metriä. En suosittele paikkaa henkilöille, joilla on paha ahtaanpaikankammo. Korkeimmat seinämät nousevat 150 metriin.
Varsinaisia kiipeilyvälineitä ei tarvita, mutta ketteryyttä senkin edestä. 
Keskipäivän +40 C helteessä ei yleensä tee mieli kuin pitää siestaa tai lillua meressä, mutta kanjonissa oli silloinkin varjoa ja suhteellisen viileää.

Minä lopetan nyt höpinät. Kuvat puhukoon puolestaan.



2 kommenttia:

  1. Kävelimme Sarakina-rotkon läpi toukokuussa 2017. Ei tosiaan ollut aivan helppo homma:

    https://www.youtube.com/watch?v=Qy-ESEzeaVQ&t=33s

    VastaaPoista