maanantai 8. joulukuuta 2014

Myanmarin ensitunnelmia kuvina

On jo ilta, kun saavumme Pohjois-Myanmariin Mandalayn kaupunkiin. Savunhaju leijailee sieraimiin. Mammat valmistavat ruokaa tulella. Joku polttaa roskia. Alkaa olla hämärää, mutta näen bussin ikkunasta, että tien varressa kopsottaa peräkanaa ohi useampikin hevosvankkuri. Lukuisien pagodien silhuetit piirtyvät vasten auringonlaskua.  
Majan näköisistä hökkelikioskeista myydään käytetyissä vesipulloissa bensaa, pientä syötävää ja juotavaa. Katuvaloja on harvassa. Roskia on paikoin paljon. Elämä näyttää karulta. Miksi tämä tuo minulle mieleen Intian? Olen yllättynyt. Tätä en osannut odottaa.
Aamun valjettua ja pääsemme tarkemmin ihmettelemään, mihin sitä on tällä kertaa tultu. Ainakin sata vuotta ajassa taaksepäin? Mustavalkoelokuvaan? Ei, majapaikkamme vaan sijaitsee keskustan reunamilla. Sivukadut ovat kuin monttuisia, kapeita mökkiteitä. Niitä pitkin sukkuloi sulassa sovussa niin mopedit, polkupyöräriksat, kävelijät kuin jokuset autotkin. Viemäröintisysteemit taitavat olla paikoin hieman puutteelliset. Tuoksut ovat välillä melkoiset. Aamupalakeitokset porisevat padoissa tien varressa. Useimmilla miehillä on päällään perinteinen pitkä, kietaistava hame eli longyi. Punaisista sylkiläiskistä kadulla ja ihmisten värjääntyneistä hampaista huomaa nopeasti, että pureskeltava beatel nut -tupakka on täällä suosittua.
Elämänmeno on yllättävän verraista miljoonakaupungiksi. Liikenne soljuu omaan tahtiinsa eikä ihmisillä tunnu olevan kiire. Ei tämä mikään Intia ole! Lehmät eivät jolkottele kaduilla, kerjäläisiä ei näy, kukaan ei häiritse. Kulkiessamme herätämme kuitenkin selkeästi kiinnostusta. Moni vanhempi tervehtii hymyilemällä ja nyökkäämällä. Palvelu on välillä hiukan arkailevaa, mutta aina hyvin kohteliasta. Ydinkeskustassa on modernejakin taloja ja kauppoja. 
Buddhalaisuus on näkyvässä roolissa katukuvassa. Oranssikaapuisia munkkeja ja hennon vaaleanpunaiseen asuun sonnustautuneita nunnia näkyy paljon. Osa kulkee hartaana paljain jaloin, toisilla on älypuhelimet kourassa ja tupakka huulessa... Padogia on enemmän kun järki tahtoo ymmärtää.
Myanmar eli entinen Burma hämmentää ja ihmetyttää. Se on suurien ristiriitojen ja tunteiden maa (niin kuin se Intiakin...). Saa nähdä pystynkö kokoamaan ajatuksistani mitään järkevää seuravaan päivitykseen. Toivottavasti sinulle jäi näistä ensitunnelmista hyvä tai ainakin kiinnostuksen herättänyt maku suuhun!

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voi kiitos! Mukava kuulla, että edes joku tykkää. ;-)

      Poista
  2. Onko heillä kaikilla edes kotia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Lassi,
      Valitettavasti kaikilla ei taida olla kotia. :(

      Poista