Pikkurillit pystyssä Mendozassa

Argentiina ei kuulunut ensimmäiseen reissusuunnitelmaamme. Mutta kun löysimme kohtuuhintaisen lennon Santiago de Chilestä Australiaan, aloin zoomailla karttaa ja maiskutella. Hitsin pimpulat, viinipullojen kyljestä kuuluisa Mendozahan on ihan tuossa vieressä! Tarvittaisiin vain ihan pikkiriikkinen koukkaus Andien yli ja olisimme malbec-taivaassa... Argentiinalaisilla pihveillä Heikki oli helposti ylipuhuttavissa tähän ylimääräiseen lenkkiin.

Andien ylitys ei ole ihan niin simppeli tai lyhyt juttu kuin miltä se kartalla näyttää. Lisäksi tie on näin Etelä-Amerikan talviaikaan usein kiinni lumivyöryjen ja -sateiden takia - kuten neljä päivää ennen menoamme. Pahin skenaario olisi, että jäisimme jumiin Argentiinan puolelle. Kuulimme tällaisia tarinoita, joissa reissarit olivat joutuneet lentämään kalliilla paluubussin peruutuksen takia. Viinihoukutus oli kuitenkin nyt niin suuri, että päätimme ottaa riskin. Tietenkin järjestimme reissun niin, että paluun ja Australian lennon välissä oli useampi ns. turvapäivä. Pääsimme lopulta erittäin näppärästi ilman mitään ongelmia Mendozaan ja takaisin. Kivisen Nurmen halpamatkat skippasivat taas valmiit ja kalliit retkipaketit ja järjestimme itse itsellemme paljon kivemmat viiniexcursiot. Tässä pieni kuvakertomus niistä.

Hyppäsimme ensimmäisenä päivänä Mendozassa seutubussiin ja huristimme noin 15 kilometrin päässä olevaan Maipuun. Vaikka Argentiinassa bussilippujen hinnat ovat ainakin kaksin - kolminkertaiset aiempiin maihin, maksoi bussimatka silti vain 0,40 €/suunta/ hlö. Maipussa vuokrasimme päiväksi pyörät. Huristelimme maaseudulla muutamalle pienelle viinitilalle ja kävimme hörystelemässä siellä viinejä pikkurillit pystyssä. Sää oli talvisen kalsea, mutta onneksi ennusteen lupailema sade ohitti meidät. Viiniköynöksissä ei ollut vielä mitään havaittavia kevään merkkejä. Osan matkaa piti pyöräillä huonokuntoisen ja yllättävän vilkkaan tien laidassa. Aluetta ei voi verrata Ranskan, Espanjan tai Portugalin sieviin pittoreskeihin viinialueisiin, joissa olemme käyneet, mutta mukavaa kuitenkin oli! 

Kivoimpana paikkana mieleen jäi tunnelmallinen ja 140 vuotta vanha Familia Di Tomason tila. Se on seudun vanhin viinitila ja pieni perheyritys edelleen - vain noin 30 000 pulloa vuodessa. Kaikki rypäleet kerätään edelleen käsin ja painotus viinissä on laadussa, ei määrässä. Koska tuotanto on niin vähäistä, he eivät vie ollenkaan viinejä ulkomaille. Vientiverot ovat liian kalliita. He siis myyvät kaiken viininsä Argentiinassa. Siinä oli melkoisesti syytä istahtaa entistäkin syvemmälle penkkiin ja keskittyä meneillään olevaan hetkeen ja makuelämykseen.

Muut paikat joissa päivän aikana poikkesimme olivat modernimmat, mutta melko pienet Tembus Alba ja Mevi. Trapichen valtaisan suurtilan teollisuusporteilla kävimme kolkuttelemassa, mutta jatkoimme sitten matkaa. Paikka vaikutti niin teolliselta ja tylyltä. Kaikki maistelemamme viinit olivat todella hyviä; luonteikkaita, monivivahteisia ja kuivia (alle 2 g sokeria). Lopputuloksena oli, että saimme maistella yhteensä 10 erilaista viiniherkkua. Tämä teki 15 annosta jaettuna kahdelle, joka tuli maksamaan yhteensä 16 €. Me emme huomanneet yhtään tilaa, joissa tastingit olisivat olleet ilmaisia, mutta onneksi hinnat olivat näissä paikoissa erittäin suotuisia etenkin jos vertaa, että joka pullo olisi pitänyt ostaa maisteluun Alkosta. Kolmannen paikan jälkeen oli pakko alkaa kiemurrella takaisin kylille, vaikka mielenkiintoisia paikkoja olisi vielä riittänyt. Onneksi suurimman osan loppumatkaa oli pyörätie. 

All these are mine!

  

Palautimme pyörät ja nyhräsimme hetken aikaan pyörävuokraamon omistajien hauskojen koirien kanssa. Kentien kohteliaisuudesta tai muuten vaan hurmaavasta luonteestamme oli taas hyötyä, koska mukava vanha herra Hugo, jolta vuokrasimme pyörät, kirmasi lähdettyämme pyörällä peräämme ja toi meille bussipysäkille viinipullon kotiinviemisiksi.

Toiselle päivälle olin varannut meille huisin kalliin – 8 €/ nassu - esittelyn Luigi Bosca - Familia Arizun viinitilalle. Aiemmille tiloille sai mennä ilman varausta, mutta Bosca ottaa vieraita vastaan vain varauksesta. Hyppäsimme jälleen seutubussiin – tällä kertaa kohti Luján de Cuyon kylää. Olimme lukeneet arvosteluista, että moni on ollut pettynyt siihen, että oli saanut Luigi Boscan maisteluissa vain heidän niin sanottuja halvempia viinejään. Minä halusin tästä huolimatta sinne. 

Hiljainen talvisesonki edesauttoi siinä, että meille sattui privaattikierros. Pystyimme juttustelemaan mukavia oppaan kanssa ja ihmettelemään viinimaailmaa. Vaikka emme me paljoa viiniasiosta tiedä, aina on kuitenkin mielenkiintoista vaihtaa mielipiteitä ja oppia lisää.

Liekö kiinnostuksellamme sitten merkitystä vai millä, mutta meille maistatettiin vain paremman = kalliimman linjan viinejä. Lopulta yllärinä pyötään tuotiin neljäntenä myös heidän tämän hetken vintage helmensä, 2009 vuoden malbec ICONIA. Pullo sitä olisi maksanut paikan päällä 150 euroa! Valitettavasti matkustamme vielä niin pitkään, ettemme pystyneet ostaa kotiinviemisiksi ja rinkkaan kannettavaksi mitään. Toki olin ajatellut, että iltanapsuksi olisin jonkun pullon voinut napatakin, mutta ne joita me maistoimme, maksoivat kaikki niin paljon, että lähdimme kotiin tyhjin käsin, mutta emme suinkaan tyhjin vatsoin tai mielin. 

Erityisen valitettavaa oli, ettei viinejä saanut laittaa Argentiinasta tulemaan postissakaan. Olisin kovasti halunnut lähettää itselleni joululahjan odottamaan kotiinpaluutamme tammikuussa. Argentiinasta on yksityishenkilön tosiaan laitonta lähettää viinejä ulos maasta. Tämä on erityisesti siksi ihan hanurista, koska monet pientuottajat eivät vie ollenkaan viinejään ulkomaille tuotantomääriin nähden liian kovien verojen takia. Toinen kummallinen asia on, että ulkomaisia viinejä saa Argentiinassa vain harvoista erikoisviinikaupoista ja ne ovat ilmeisesti jälleen verotuksellisesta syystä hirvittävän kalliita. Oppaamme ei esimerkiksi ollut koskaan maistanut ranskalaista viiniä. 

Taas tuli viinejä maistellessa muistutetuksi, että jokainen hetki on aivan ainutlaatuinen. Ihan täysin samanlaista viiniä, elämystä tai hetkeä ei tule koskaan toiste. Kiitos Argentiinalle antoisasta muutaman päivän viinivisiitistä. Sellainen kutina jäi, että tuohon maahan menemme vielä joskus uudelleen - eikä muutenkin kuin viinien takia. 

"He who know how to taste

does not drink wine but

savors secrets"

- Salvador Dali -

Viinicorneri: 

Tässä kotitehtävä kaikille rotevan punaviinin ystäville. Meitä jäi kaivelemaan Luigi Boscassa kehuttu De Sangre (2011) -viini. Koska itse emme päässeet itse täällä paikan päällä maistamaan, kipaiskaapa te viikonloppuna Alkoon ja maistelkaa oikein ajan kanssa syksyn tummenevassa illassa millainen viini se on. Voitte sitten jakaa mielipiteenne kommentteina. Makuasioitahan nämä tietenkin ovat eivätkä kaikki tykkää samoista jutuista, mutta olisi kiva kuulla, mitä olette tuosta verisestä viinistä mieltä.