Borneon aarrejahti

Meillä oli suuri ilo ja onni saada ihastella Borneossa useita uniikkeja lajeja. Olen tästä syvästi kiitollinen, mutta samalla mieleni on raskas.  Sademetsien tuhon ja elinympäristöjen pirstaloitumisen näkeminen oli sydäntäsärkevää. Minulle tuli väkisinkin tunne, että kuuluisia orankejakin suojellaan osittain turisteja varten, ei niiden itsensä takia. Moni muukin sademetsän eläin toimi (eko)turistimagneettina, joita valtionkin matkailumainoksissa ylistetään. Ristiriita on, että samaan aikaan kun nuoleskellaan viherpiiperöitä hyväksytään uudet sademetsähakkuut.

Koitetaan nyt kuitenkin kääntää tämä kokemus positiiviseksi. Ensimmäinen aarteemme oli saada ihastella orankeja sekä Sepilokin Orangutan Rehabilitation Centressä että vilaukselta villinä luonnossa. Tämä oli upea elämys, vaikka joku haukkuikin keskusta pelkäksi raha-ahneeksi eläintarhaksi. Oli todella hauskaa päästä näkemään näiden "metsän miehien" touhuamista. Kaikki tapahtui kuitenkin eläinten ehdoilla, mahdollisimman häiriöttä ja turvallisen etäisyyden päästä. 

Sepilokin kuntoutuskeskus on perustettu jo vuonna 1964 orpojen orankien hoitamiseksi. Keskuksen yhteydessä on 43 km2 suojelualue, jolla elää nykyään villinä ja vapaana 60 - 80 yksilöä. Oman laskelmani mukaan paikka alkaa kuitenkin väkisinkin käydä pieneksi, koska aikuinen urosoranki tarvitsee noin 1 - 1,5 km2 kokoisen reviirin. Tarvittaan siis muitakin sademetsäalueita, joihin kuntoutettuja orankeja voidaan vapauttaa.

Sepilokin toiminnasta tekee erityisen mainion, koska sen tavoite on aina vapauttaa jokainen eläin luontoon. Kuntoutus tapahtuu tarkkaan suunnitelluissa jaksoissa. Alussa orpona löydet pienet orankivauvat tarvitsevat ihmistä keinoemokseen, muuten kaikkea ihmiskontaktia vältetään. Luonnossa orankiemo huolehtii poikasestaan tiiviisti jopa 6 - 8 vuotta, naaraspoikasia vielä tätäkin kauemmin. Tätä nuoremmat poikaset eivät selviä yksin luonnossa. Näin ollen on helppo päätellä, että orankit lisääntyvät hyvin hitaasti. Ne eivät tee elämänsä aikana kuin 2 -3 poikasta, mikä vaikeuttaa tuhottujen populaatioiden korjaantumista. Keskuksessa ihmiskontaktit minimoidaan, kun poikasten on aika itsenäistyä. 

Picture of outside nursery behind mirror glass

Puistossa vapaana eläville - puoliksi villeille - orankeille tarjotaan kaksi kertaa päivässä ruokaa. Aamupalalle metsästä keikkui paikalle kaksi nuorta orankia. Varovasti tilannetta silmäillen ja välillä pysähtyen ne lähestyivät ruokapaikkaa. Ne arastelivat selvästi buffeeaterialle kuokkimaan tulleita muita apinoita. Myöhemmin aterialle tuli vanhempi emo pienen poikasensa kanssa. Se rohkeni onneksi syödä aika rauhassa, mutta piti kaiken aikaa toista kättään pienokaisen suojana. 

Freely living semi-wild orangutans

Iltapäivällä ruokintapaikalle tuli toinenkin emo hiukan vanhemman poikasensa kanssa. Oli mahtava nähdä, että orankit ovat lisääntyneet luonnossa ja voivat siinä mielessä hyvin. Halusimme liittää tähän pienen videopätkän, vaikka zoomattu kuva onkin todella huonolaatuinen. Tämä tilanne on ruokailun yhteydestä, mutta aikaisemmin saimme seurata kun poikanen ja emo temppuilivat hassusti köysissä. Näytti ihan siltä, kun emo olisi hellästi opettanut poikasta kiipeilemään niin kuin sen tuleekin.

Metsän miehet = Orang utan

Nähdäksemme muita sademetsän aarteita matkustimme syvemmälle sademetsän siimekseen Sukaun kylään Kinabatangan-joen varrelle. Kuten olen jo itkenyt, kolmen tunnin matkan ajan maisemaa hallitsivat surulliset palmuöljyplantaasit, avokaivokset ja tietyömaat. Emme todellakaan voi väittää olleemme syvällä villin luonnon keskellä, vaikka kiehtovan sademetsän rippeitä pääsimmekin ihailemaan.

Sademetsää on Malesian toiseksi pisimmän joen varrella enää yhden - kahden kilometrin levyinen kaistale, jos sitäkään. Retki oli silti ikimuistoinen ja näimme iloksemme monia hienoja eläimiä, joista osa endeemisiä ja uhanalaisia. 

Morning view to Kinabatangan river from Sukau village

Yksi ehdottomista lemppareistani tällä kolmen päivän retkellä oli nenäapina. Aikuisella urosnenäapinalla on pitkä roikkuva nenä ja iso (kalja)maha. Naaraiden nenä on pieni pysty nykerö. Näitä laumoissa joen rannalla eläviä apinoita näimme useamman kerran. Oli vaikea uskoa silmiään ja sitä, että näen näitä omituisia otuksia villinä metsässä. Valitettavasti lyhyellä (17 - 50 mm) reissuputkellani ei mitenkään pystynyt ottamaan kaukana puissa viipottavista eläimistä edustavia kuvia. Laitan tähän nyt kuitenkin muutaman huonon otoksen vähän niin kuin todistusaineistoksi. 

Proboscis monkeys

Muut apinat, joita Borneossa näimme olivat hyvin yleinen Long-tailed macaque, Pig-tailed macaque ja Red leaf Monkey. Erittäin uhanalaisista borneonnorsuista bongasimme vain jätöksiä. Muilta reissareilta kuulimme myöhemmin, että niitä oli nähty joen rannalla samana iltapäivänä kun me olimme lähteneet Sukausta. Aina ei käy tuuri. Linnuista sen verran, että kivoja bongauksia olivat: Blue-eared Kingfisher, Stork-billled Kingfisher, Black-and-Red Broadbill, Oriental Pied Hornbill, Helmeted Hornbill, Wreathed Hornbill, Rhinoceros Hornbill (Sepilok), Storm´s Stork. Niistä ei valitettavasti ole julkaisukelpoisia kuvia. Alla olevassa kuvassa on Puffy Fish Owl.

Yllätys yllätys... sademetsässä elelee myös käärmeksiä. Emme kumpikaan pidä niistä, mutta toisaalta oli hieno nähdä ensimmäisen kerran elämässään luonnossa kuuluisa python. Toisella yöretkellä näimme niitä kaksi. Me olimme onneksi turvallisesti veneessä ja ne sulattelemassa saalistaan rannalla. Alakuvassa oleva musta-keltaraitainen Mangrove Cat Snake puolestaan lekotteli aivan ruokaterassimme vieressä joenrannalla.

Mangrove Cat Snake in our B&B´s garden

Long-Tailed Macaque

Viimeisenä aamuna nousin aamuhämärissä tutkimaan majoituksemme lähiseutuja. Mahtavin löytö olivat Red-Leaf Monkey -lauma. Punaisten apinoiden pörröiset päät ja suloiset pikku naamat olivat hurmaavia. Ilokseni onnistuin jopa nappaamaan jonkinmoisen otoksen emosta pienen - vielä hopeanharmaan - poikasen kanssa. Laumassa oli toinenkin poikanen. Oli ilo nähdä, että ainakin tämä suojeltu apinalaji voi hyvin. Tästä hassusta pikku otoksesta tuli minulle yksi parhaista sademetsän aarrejahdin muistoista. 

Pakko sitä on toistella, että on tämä meidän maapallo vaan ihmeellinen JA SUOJELEMISEN ARVOINEN paikka!

Heräsikö ajatuksia? Tuliko mieleen kommentteja tai kysymyksiä? Niistä olisi kiva kuulla!